HelHo 12.11.2021 Takuu rakennustuotteen osalta mahdollinen mutta ei asennusohjeessa?

Kattolevyjen asennusohjeessa oli annettu tuotteelle takuu, mutta sen ei katsottu olleen sellaisenaan riittävä, että asunto-osakeyhtiö voisi ei valmistajan sopimuskumppanina vedota siihen. Kuten alla olevista perusteluista on havaittavissa yleinen takuu sinällään on mahdollinen sopimussuhteen ulkopuoliselle taholle.

Hovioikeuden perusteluista

Asiassa on kysymys rakennusmateriaalin valmistajan vapaaehtoisesti antamasta takuusitoumuksesta muulle oikeushenkilölle kuin omalle sopimuskumppanilleen. Takuun saaja ei tässä tapauksessa olisi myöskään kuluttaja. Tästä asetelmasta seuraa, ettei asiassa voida soveltaa sitä, mitä kauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa on säädetty tavaran virheellisyydestä ja takuusta. Säädettyä lakia kanteen perusteena vedotun takuusitoumuksen antamisesta ei siten ole.

Korkein oikeus on käsitellyt tai sivunnut muun elinkeinoharjoittajan kuin kantajan sopimuskumppanin antamaa takuusitoumusta ennakkopäätöksissään KKO 1988:11, KKO 2001:14, KKO 2005:135, KKO 2008:53 (kohta 13) ja KKO 2009:92 (kohta 9). Niiden perusteella voidaan todeta, että käytännön elinkeinoelämässä tavaroiden valmistajien vapaaehtoisesti antamat takuusitoumukset muidenkin kuin valmistajan sopimuspuolina olevien tuotteiden loppukäyttäjien hyväksi ovat sinänsä mahdollisia. Ennakkopäätöksissä ei ole kuitenkaan arvioitu sellaisten takuusitoumusten voimaantulon edellyttämää muotoa tai antamistapaa.

Hovioikeuskäytännössä ratkaistuissa tapauksissa takuusitoumus omalle sopimuskumppanille on annettu esimerkiksi erillisellä takuuasiakirjalla, tarjousasiakirjassa tai myyjän vakioehdoissa olleella viittauksella tavaran valmistajan antamaan takuuseen (Helsingin hovioikeuden tuomio 5.10.2018 nro 1289 asiassa S 17/1404, Helsingin hovioikeuden tuomio 23.12.2011 nro 3805 asiassa S 10/3317, Helsingin hovioikeuden tuomio asiassa 13.2.2009 nro 357 asiassa S 06/3202).

Oikeuskirjallisuuden mukaan takuusitoumuksen antaminen ei edellytä määrämuotoa, vaan kysymyksessä on vapaamuotoinen oikeustoimi. Irtaimen kauppaan liittyvän takuusitoumuksen antaa usein myyjän sijasta ulkopuolinen taho, esimerkiksi kauppatavaran valmistaja tai maahantuoja. Ostajan oikeudet riippuvat suoraan takuusitoumuksen sisällöstä. Sitoumus velvoittaa ulkopuolisen tahon työsuoritukseen: hänen on korjattava kauppaesineen virhe. Sitoumuksen rikkominen puolestaan aiheuttaa takuun antajan ja tavaran ostajan välisessä suhteessa positiivisen sopimusedun korvaamisvelvollisuuden. (Erkki Aurejärvi: Irtaimen kaupan takuuehdot, 1981, s. 78, 79, 85 ja 87.)

Ottaen huomioon edellä mainitut oikeuslähteet sekä sopimusten sitovuuden ja yksityisautonomian periaatteet, hovioikeus katsoo olevan mahdollista, että tuotteen valmistaja antaa itseään sitovan yleisen ja rajoituksettoman takuusitoumuksen niillekin tuotteen loppukäyttäjille, jotka eivät ole valmistajan sopimuskumppaneita, ilman ennalta määrättyä muotoa ja erityistä menettelyä kuten takuun saajien rekisteröintiä. Mikäli valmistajan ja loppukäyttäjän välille syntyy epäselvyyttä ja riitaa siitä, onko takuusitoumusta ylipäänsä annettu, takuusitoumuksen olemassaolo tulee ratkaistavaksi siitä esitetyn selvityksen ja asiassa ilmenneiden olosuhteiden perusteella. Takuusitoumukseen vetoavan asianosaisen on lähtökohtaisesti esitettävä sitoumuksen antamisesta uskottava näyttö. Koska takuu merkitsee vapaaehtoisesti annettua lisävakuutta tuotteen virheettömyydestä ja käyttökelpoisuudesta ja koska se siten poikkeaa oikeudelliselta luonteeltaan sopimuksesta, hovioikeus katsoo, että takuun perusteeksi esitettyä asiakirjaa ei voida samalla tavoin kuin sopimusta tulkita laatijansa vahingoksi eikä takuun olemassaoloa arvioitaessa voida antaa suojaa takuuseen vetoavan osapuolen perustelluille odotuksille tai vilpittömälle mielelle vastaavasti kuin sopimuksesta aiheutuneita riitoja ratkaistaessa.


Hel­HO:2021:14
Takuu – Takuusitoumus muulle kuin sopimuskumppanille tai kuluttajalle – Takuusitoumuksen antaminen asennusohjeessa
Virheen korjaaminen
Vahingonkorvaus
Diaarinumero(t):
S 20/413
Antopäivä:
12.11.2021
Ratkaisunumero:
1508

Asiassa oli ratkaistava, oliko valmistajan katsottava myöntäneen valmistamilleen katelevyille asennusohjeessa olevalla maininnalla yleisen takuun, joka olisi tullut voimaan myös levyjä kattoremonttiinsa kolmannelta osapuolelta hankkineen asunto-osakeyhtiön hyväksi.

Hovioikeus katsoi mahdolliseksi, että tuotteen valmistaja antaa itseään sitovan yleisen ja rajoituksettoman takuusitoumuksen niillekin tuotteen loppukäyttäjille, jotka eivät ole valmistajan sopimuskumppaneita, ilman ennalta määrättyä muotoa ja erityistä menettelyä kuten takuun saajien rekisteröintiä. Takuusitoumuksen olemassaolo tulee ratkaistavaksi siitä esitetyn selvityksen ja asiassa ilmenneiden olosuhteiden perusteella. Koska takuu merkitsee vapaaehtoisesti annettua lisävakuutta tuotteen virheettömyydestä ja käyttökelpoisuudesta ja koska se siten poikkeaa oikeudelliselta luonteeltaan sopimuksesta, takuun perusteeksi esitettyä asiakirjaa ei voida samalla tavoin kuin sopimusta tulkita laatijansa vahingoksi. Takuun olemassaoloa arvioitaessa ei voida antaa suojaa takuuseen vetoavan osapuolen perustelluille odotuksille tai vilpittömälle mielelle vastaavasti kuin sopimuksesta aiheutuneita riitoja ratkaistaessa.

Hovioikeus punnitsi tapauksessa sekä takuusitoumuksen myöntämisen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja ratkaisusta ilmenevin tavoin. Hovioikeus katsoi, ettei valmistaja ollut myöntänyt kanteessa vedottua takuusitoumusta asennusohjeessa olleella maininnalla takuun myöntämisestä. Kantajana ollut asunto-osakeyhtiö ei siten ollut näyttänyt vastaajayhtiön antaneen sille kanteensa perusteena olevaa takuusitoumusta. Asunto-osakeyhtiön vahingonkorvauskanne oli hylättävä jo takuusitoumuksen puuttumisen perusteella. (Ään.)


HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 12.11.2021

Valitus

Katelevyt valmistanut yhtiö A Oy on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja asunto-osakeyhtiö As-Oy B:n kanne hylätään – –.

Käräjäoikeus oli arvioinut asian väärin sekä oikeudellisesti että näytön osalta.

– –
Vastaus

As-Oy B on vaatinut, että valitus hylätään – –.

Käräjäoikeuden tuomio oli oikea. – –

– –
Hovioikeuden ratkaisu
Perustelut

1 Tausta ja ratkaistavat kysymykset

As-Oy B on teettänyt rivitaloissaan vuonna 2008 kattoremontin, jossa on käytetty A Oy:n edeltäjän valmistamia vesikatelevyjä. Katelevyissä on vuonna 2016 havaittu vaurioita. Asiassa on riidatonta, että valmistajan vastuut ovat siirtyneet A Oy:lle.

As-Oy B on esittänyt A Oy:lle vaatimuksia väittämänsä takuusitoumuksen ja levyjen laatuvirheen perusteella. Kun A Oy ei ole myöntänyt vastuutaan virheen korjaamisesta, As-Oy B on nostanut sitä vastaan vesikaton korjauskustannuksia koskevan vahingonkorvauskanteen. A Oy on ensisijaisesti kiistänyt antaneensa As-Oy B:lle katelevyistä takuusitoumusta ja joka tapauksessa kiistänyt As-Oy B:n vaatimukset myös sillä perusteella, että A Oy:n asennusohjetta ei ollut katelevyjen asennuksessa noudatettu ja että vauriot olivat aiheutuneet As-Oy B:n vastuulla olevista syistä. A Oy:n ja As-Oy B:n välillä ei ole ollut sopimussuhdetta.

Asiassa on ratkaistava, onko A Oy:n katsottava myöntäneen valmistamilleen katelevyille asennusohjeessa olevalla maininnalla yleisen takuun, joka olisi tullut voimaan myös levyjä kattoremonttiinsa kolmannelta osapuolelta hankkineen As-Oy B:n hyväksi.

Lisäksi ratkaistavina ovat todistelun pääasiallisena kohteena olleet kysymykset asennusohjeen sisällöstä ja tulkinnasta, As-Oy B:n käyttämästä asennustavasta ja sen asennusohjeen mukaisuudesta sekä katelevyjen vaurioitumisen syistä. Mikäli As-Oy B:n korvausvaatimuksen perusteen katsotaan näiden kysymysten jälkeen olevan näytetty, ratkaistavina ovat vielä takuusitoumuksen ulottuvuutta ja vahingonkorvausvelvollisuuden määrää koskevat kysymykset. – –

2 Takuusitoumuksen antaminen

2.1 Oikeudellisen arvioinnin lähtökohdat

Asiassa on kysymys rakennusmateriaalin valmistajan vapaaehtoisesti antamasta takuusitoumuksesta muulle oikeushenkilölle kuin omalle sopimuskumppanilleen. Takuun saaja ei tässä tapauksessa olisi myöskään kuluttaja. Tästä asetelmasta seuraa, ettei asiassa voida soveltaa sitä, mitä kauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa on säädetty tavaran virheellisyydestä ja takuusta. Säädettyä lakia kanteen perusteena vedotun takuusitoumuksen antamisesta ei siten ole.

Korkein oikeus on käsitellyt tai sivunnut muun elinkeinoharjoittajan kuin kantajan sopimuskumppanin antamaa takuusitoumusta ennakkopäätöksissään KKO 1988:11, KKO 2001:14, KKO 2005:135, KKO 2008:53 (kohta 13) ja KKO 2009:92 (kohta 9). Niiden perusteella voidaan todeta, että käytännön elinkeinoelämässä tavaroiden valmistajien vapaaehtoisesti antamat takuusitoumukset muidenkin kuin valmistajan sopimuspuolina olevien tuotteiden loppukäyttäjien hyväksi ovat sinänsä mahdollisia. Ennakkopäätöksissä ei ole kuitenkaan arvioitu sellaisten takuusitoumusten voimaantulon edellyttämää muotoa tai antamistapaa.

Hovioikeuskäytännössä ratkaistuissa tapauksissa takuusitoumus omalle sopimuskumppanille on annettu esimerkiksi erillisellä takuuasiakirjalla, tarjousasiakirjassa tai myyjän vakioehdoissa olleella viittauksella tavaran valmistajan antamaan takuuseen (Helsingin hovioikeuden tuomio 5.10.2018 nro 1289 asiassa S 17/1404, Helsingin hovioikeuden tuomio 23.12.2011 nro 3805 asiassa S 10/3317, Helsingin hovioikeuden tuomio asiassa 13.2.2009 nro 357 asiassa S 06/3202).

Oikeuskirjallisuuden mukaan takuusitoumuksen antaminen ei edellytä määrämuotoa, vaan kysymyksessä on vapaamuotoinen oikeustoimi. Irtaimen kauppaan liittyvän takuusitoumuksen antaa usein myyjän sijasta ulkopuolinen taho, esimerkiksi kauppatavaran valmistaja tai maahantuoja. Ostajan oikeudet riippuvat suoraan takuusitoumuksen sisällöstä. Sitoumus velvoittaa ulkopuolisen tahon työsuoritukseen: hänen on korjattava kauppaesineen virhe. Sitoumuksen rikkominen puolestaan aiheuttaa takuun antajan ja tavaran ostajan välisessä suhteessa positiivisen sopimusedun korvaamisvelvollisuuden. (Erkki Aurejärvi: Irtaimen kaupan takuuehdot, 1981, s. 78, 79, 85 ja 87.)

Ottaen huomioon edellä mainitut oikeuslähteet sekä sopimusten sitovuuden ja yksityisautonomian periaatteet, hovioikeus katsoo olevan mahdollista, että tuotteen valmistaja antaa itseään sitovan yleisen ja rajoituksettoman takuusitoumuksen niillekin tuotteen loppukäyttäjille, jotka eivät ole valmistajan sopimuskumppaneita, ilman ennalta määrättyä muotoa ja erityistä menettelyä kuten takuun saajien rekisteröintiä. Mikäli valmistajan ja loppukäyttäjän välille syntyy epäselvyyttä ja riitaa siitä, onko takuusitoumusta ylipäänsä annettu, takuusitoumuksen olemassaolo tulee ratkaistavaksi siitä esitetyn selvityksen ja asiassa ilmenneiden olosuhteiden perusteella. Takuusitoumukseen vetoavan asianosaisen on lähtökohtaisesti esitettävä sitoumuksen antamisesta uskottava näyttö. Koska takuu merkitsee vapaaehtoisesti annettua lisävakuutta tuotteen virheettömyydestä ja käyttökelpoisuudesta ja koska se siten poikkeaa oikeudelliselta luonteeltaan sopimuksesta, hovioikeus katsoo, että takuun perusteeksi esitettyä asiakirjaa ei voida samalla tavoin kuin sopimusta tulkita laatijansa vahingoksi eikä takuun olemassaoloa arvioitaessa voida antaa suojaa takuuseen vetoavan osapuolen perustelluille odotuksille tai vilpittömälle mielelle vastaavasti kuin sopimuksesta aiheutuneita riitoja ratkaistaessa.

2.2 Näyttö ja johtopäätökset takuusitoumuksesta tässä tapauksessa

Asiassa on riidatonta, että As-Oy B:llä ei ole ollut esittää kattourakkaan hankkimistaan katelevyistä erillistä A Oy:n myöntämää takuusitoumusta. As-Oy B:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja ja vuonna 2008 hallituksen jäsenenä toiminut C on kertonut yhtiön hallituksen saaneen tiedon katelevyjä koskevasta takuusta D:ltä, joka oli suunnitellut ja valvonut kattourakan As-Oy B:n lukuun. D on kertonut takuun ilmenneen suunnitteluvaiheessa asennusohjeesta, eikä asiasta ollut tuolloin herännyt epäilyä.

Katelevyjen 1.9.2005 päivätyn asennusohjeen – – mukaan:

”10 VUODEN TAKUU

[A Oy:n edeltäjä] myöntää kaikille ohjeiden mukaan asennetuille katteille 10 vuoden takuun. Kun lisätarvikkeina on käytetty [A Oy:n edeltäjän] hyväksymiä tuotteita ohjeiden mukaisesti asennettuina, koskee takuu myös niitä.”

Asiassa ei ole esitetty välitöntä näyttöä siitä, mitä A Oy on asennusohjeen takuuta koskevan maininnan laatiessaan tarkoittanut, joten asennusohjetta on tarkasteltava sen sanamuodon mukaisesti ottaen kuitenkin huomioon myös muut asiassa ilmenneet seikat.

Asennusohjeen sanamuoto sellaisenaan puoltaa näkemystä, jonka mukaan takuusitoumus olisi annettu yleisenä julistuksena kaikille yhtiön valmistamille levyille, edellyttäen kuitenkin ohjeen mukaista asennusta. Asennusohjeessa ei ole toisaalta kuitenkaan ilmoitettu eikä yksilöity, kenelle kaikille takuu myönnetään. Siitä ei ilmene nimenomaisesti, että takuusitoumuksia annettaisiin kaikissa kohteissa myös muille kuin A Oy:n sopimuskumppaneille. Ilmeistä on, että katelevyjen valmistajana A Oy ei ole käytännössä ollut miltei lainkaan sopimussuhteessa tuotteidensa loppukäyttäjien kanssa. Kuitenkin levyjen mahdollisten valmistusvirheiden voidaan olettaa ilmenneen yleisemmin tuotteiden ollessa loppukäyttäjien hallussa kuin A Oy:n sopimuskumppaneina olleiden tukkumyyjien tai urakoitsijoiden hallussa. Mikäli mahdollinen takuusitoumus olisi rajoittunut A Oy:n omiin sopimuskumppaneihin, sen merkitys olisi voinut jäädä tosiasiassa hyvin vähäiseksi. Mainitut seikat puoltavat näkemystä siitä, että mikäli A Oy:n on katsottava myöntäneen asennusohjeellaan katelevyjä koskevan takuun, se olisi tarkoitettu tulevan voimaan A Oy:n sopimuskumppanien lisäksi myös tuotteen muiden loppukäyttäjien hyväksi.

A Oy:n tuotepäällikkö E on kertonut yhtiön käytäntönä olleen jo vuosikymmenten ajan ja siten myös vuonna 2008, että takuu myönnettiin kohde- tai projektikohtaisesti. Ajan kuluminen sekä sidonnaisuus omaa työnantajaa kohtaan heikentävät yleisesti ottaen E:n kertoman luotettavuutta. A Oy ei ole E:n kertomuksen lisäksi esittänyt muuta näyttöä takuusitoumuksia koskevasta käytännöstään vuonna 2008, vaikka sellaista olisi voinut olla edelleen saatavissa. A Oy ei siten ole esittänyt asiakirjaselvitystä esimerkiksi tuohon aikaan antamistaan kohdekohtaisista takuusitoumuksista. Tällaisen ainoastaan A Oy:n esitettävissä olevan näytön puuttuminen on otettava osaltaan huomioon vedottua asennusohjeen mainintaan perustuvaa takuusitoumusta koskevassa kokonaisarviossa. Toisaalta kun As-Oy B oli reklamoinut katelevyistä ensimmäisen kerran vuonna 2016, kysymys oli jo noin kahdeksan vuotta vanhoista tapahtumista, mikä on voinut heikentää A Oy:n mahdollisuutta asiakirja-aineiston esittämiseen.

Enemmän selvityksen puuttuessa hovioikeus pitää katelevyjen puheena olevan asennusohjeen ensisijaisena ja keskeisimpänä käyttötarkoituksena toimia levyjen valmistajan työkohteiden suunnittelijoille, urakoitsijoille ja valvojille antamana rakennusteknisenä ohjeistuksena. As-Oy B ei ole esittänyt tarkkaa selvitystä siitä, kuinka sen edustajat olivat alun perin saaneet ohjeen haltuunsa, eikä liioin siitä, että asennusohje olisi kuulunut katemateriaalia valitsevia ostajia varten laadittuun markkinointimateriaaliin. A Oy:n mahdollisista tuote-esitteistä tai muusta markkinointimateriaalista ei ole ylipäänsä esitetty asiassa todistelua. Takuun mainitseminen asennusohjeessa on näin ollen saattanut olla lähinnä muistutus urakoitsijoille ja valvojille asennusohjeen noudattamisen tärkeydestä yleisesti ottaen sekä A Oy:n väittämin tavoin ilmoitus siitä, että tuotteille oli saatavissa erikseen neuvoteltava ja myönnettävä materiaalitakuu. Nämä seikat puoltavat jossain määrin näkemystä, jonka mukaan A Oy:n ei olisi katsottava myöntäneen pelkästään asennusohjeensa maininnalla yleistä takuusitoumusta kaikille tuotteidensa loppukäyttäjille. Toisaalta asennusohjeessa ei ole ollut sellaistakaan mainintaa, että takuusitoumus annettaisiin erillisellä asiakirjalla tai erillisessä menettelyssä, vaan ohjeessa on todettu takuun koskevan kaikkia ohjeiden mukaan asennettuja katelevyjä.

Rakennusinsinööri F on hovioikeudessa kertonut takuusitoumuksiin liittyvistä rakennusalan käytännöistä, että kahta vuotta pidempi takuu on yleensä edellyttänyt erillisen takuun vahvistavan sitoumuksen antamista, koska takuu on silloin yleensä edellyttänyt erityisten ehtojen noudattamista kuten sertifioitujen tuotteiden tai valtuutettujen asentajien käyttämistä. D on puolestaan kertonut, että materiaalitakuu saadaan tuotteen toimittajalta, kun taas kohdekohtainen takuukirjaus halutaan yleensä kohteisiin, joissa jollakin työsuorituksella kuten maalauksella tai rappauksella ja työn oikein tekemisellä on suuri merkitys ja joissa tavarantoimittaja myös valvoo työn oikeaa etenemistä. Tässä tapauksessa kysymys oli D:n mukaan ollut tavallisen kauppatavaran asentamisesta, jossa työsuorituksilla ei ollut ollut niin suurta vaikutusta lopputuloksen kannalta.

F:n ja D:n kertomukset huomioon ottaen hovioikeus pitää uskottavana, että rakennusalalla takuu myönnetään yleensä erillisellä kohdekohtaisella takuusitoumusasiakirjalla ainakin kohteisiin, joissa oikealla asennustavalla on olennaista merkitystä kysymyksessä olevan tuotteen käytön kannalta. Myös tässä tapauksessa oikea asennustapa on ollut tärkeää sementtiä sisältävien katelevyjen toimivuuden ja kestävyyden kannalta. Näin on huolimatta D:n edellä kerrotusta mielipiteestä, sillä myös D:n kertomuksen uskottavuutta arvioitaessa on otettava huomioon hänen urakanaikainen asemansa ja intressinsä As-Oy B:n toimeksiannon saaneena edustajana. Rakennusalan yleisistä käytännöistä esitetty selvitys puoltaa näin ollen jossain määrin näkemystä, jonka mukaan pelkästään asennusohjeen maininnalla ei olisi katsottava myönnetyn yleistä takuusitoumusta kaikille tuotteen loppukäyttäjille. Hovioikeus joka tapauksessa toteaa, ettei As-Oy B ole esittänyt luotettavaa selvitystä siitä, että rakennusalalla takuusitoumus olisi tapana antaa ainoastaan asennusohjeen maininnalla.

Kattoremontit sisältävät yleensä taloudellisesti merkittävän katelevyjen hankinnan, eivätkä puheena olevat katelevyt siinä suhteessa rinnastu edullisiin tarvikkeisiin. Varmistaakseen tietoisuutensa mahdollisiin valmistusvikoihin perustuvista piilevistä vastuistaan kattolevyjen valmistajan on tärkeä tuntea ne loppukäyttäjät ja kohteet, joille takuusitoumus on annettu. Takuita myöntävän valmistajan intresseihin kuuluu myös pyrkiä varmistumaan tuotteiden teknisesti oikeasta asentamisesta, mikä voi tapahtua esimerkiksi valmistajan hyväksymää suunnittelijaa, asentajaa tai valvojaa käyttämällä. Yleisesti annetun ja rajoituksettoman takuusitoumuksen johtaminen ainoastaan teknisen asennusohjeen sisältämästä maininnasta olisi jossain määrin yllätyksellistä tuotteen valmistajan vastuiden kannalta. Hovioikeus katsoo, että taloudellisesti merkittävässä hankinnassa tuotteen loppukäyttäjän voidaan toisaalta edellyttää varmistuvan ennen tuotteen valitsemista huolellisesti myös siitä, onko rakennusmateriaalille myönnetty takuuta.

C:n ja D:n kertomusten perusteella As-Oy B:n puolesta oli oletettu ainoastaan A Oy:n teknisessä asennusohjeessa olleen maininnan perusteella, että A Oy olisi myöntänyt katelevyilleen sellaisen takuun, johon myös As-Oy B voisi vedota. As-Oy B ei ole edes väittänyt, että sen edustajat olisivat pyrkineet varmistumaan takuusitoumuksen olemassaolosta ennen katelevyjen hankintaa ja asunto-osakeyhtiön toimintaan nähden merkittävän korjausurakan aloittamista. Ottaen huomioon, että kysymys on ollut taloudellisesti merkittävästä hankinnasta, hovioikeus katsoo, ettei As-Oy B ole pyrkinyt huolellisesti varmistumaan takuusitoumuksen olemassaolosta.

Edellä mainittuja osin eri suuntiin puhuvia seikkoja punnittuaan ja myös kokonaisuutena arvioituaan hovioikeus päätyy siihen lopputulokseen, ettei A Oy:n ole katsottava myöntäneen kanteessa vedottua takuusitoumusta asennusohjeessa olleella maininnalla takuun myöntämisestä. As-Oy B ei siten ole näyttänyt A Oy:n antaneen sille kanteensa perusteena olevaa takuusitoumusta.

Käräjäoikeuden tuomio on edellä mainituilla perusteilla kumottava ja kanne hylättävä jo takuusitoumuksen näyttämättä jäämisen perusteella.

3 Katelevyjen vauriot ja niiden syy

Todistelun pääasiallisena kohteena ovat hovioikeuden pääkäsittelyssä olleet takuusitoumuksen asemesta katelevyjen vaurioita ja niiden syitä koskevat kysymykset. Sen vuoksi hovioikeus katsoo perustelluksi ottaa kantaa myös niihin kysymyksiin huolimatta siitä, ettei katelevyistä ollut annettu kanteen perusteeksi vedottua takuuta. – –

– –

4 Yhteenveto pääasiasta

Hovioikeus on edellä kohdassa 2.2 katsonut, että As-Oy B:n kanne on hylättävä jo kanteessa vedotun takuusitoumuksen näyttämättä jäämisen perusteella. Perustelujen kohdassa 3 hovioikeus on lisäksi katsonut A Oy:n saattaneen todennäköiseksi, että katelevyn vauriot ovat aiheutuneet katelevyjen ja aluskatteen välisen tilan puutteellisesta tuuletuksesta eli As-Oy B:n vastuulle kuuluvasta asennusohjeen vastaisesta asennuksesta. Muilta osin A Oy ei ole saattanut väitteitään vaurioiden syistä todennäköisiksi.

Kanne on mainituista syistä hylättävä perusteettomana, joten hovioikeuden ei ole tarpeen ottaa kantaa As-Oy B:n vaatiman vahingonkorvauksen määrään.

– –
Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Kanne hylätään.

– –

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Malla Sunell
Hovioikeudenneuvos Tommi Vuorialho
Hovioikeudenneuvos Lalli Castrén (eri mieltä)

Valmistelija:

Hovioikeuden esittelijä Anssi Rantala

Äänestys.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Lalli Castrén:

Erimielisyyteni koskee sitä, muodostaako A Oy:n edeltäjän asennusohjeessa oleva maininta antajaansa velvoittavan yksityisoikeudellisen takuusitoumuksen. Muilta osin olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Takuun syntyyn ja myöntämiseen liittyvät kysymykset eivät ole olleet tämän tapauksen kannalta relevantilla tavalla esillä tuoreessa oikeuskäytännössä tai kirjallisuudessa. Oikeuskirjallisuudessa kattavin irtaimen esineen takuukysymyksiä käsittelevä teos on vuodelta 1981 oleva professori Erkki Aurejärven ”Irtaimen kaupan takuuehdot” -teos, jossa käsitellään sekä kauppasuhteen ulkopuolisen kolmannen antaman takuun merkitystä että takuusitoumukselta edellytettävää täsmällisyyttä.

Teoksessaan Aurejärvi toteaa, että irtaimen kauppaan liittyvän takuusitoumuksen antaa usein myyjän sijasta ulkopuolinen taho, esimerkiksi kauppatavaran valmistaja tai maahantuoja. Ostajan oikeudet riippuvat tällöin suoraan takuusitoumuksen sisällöstä. Sitoumus velvoittaa kauppasopimukseen nähden ulkopuolisen tahon työsuoritukseen: hänen on korjattava kauppaesineen virhe. Sitoumuksen rikkominen puolestaan aiheuttaa takuun antajan ja tavaran ostajan välisessä suhteessa positiivisen sopimusedun mukaisen korvaamisvelvollisuuden. Motiivi tällaisen sopimussuhteen ylittävän takuun antamiselle on yleensä se, että takuun katsotaan yleensä edistävän varsin merkittävästi tiettyjen tavaroiden menekkiä. (Aurejärvi, s. 85–87)

Takuusitoumus on vapaamuotoinen oikeustoimi, niin kuin irtaimen kauppasopimuskin. Suppea tai epämääräinenkin ilmaus voi perustaa takuun. Esimerkiksi myyjän lausuma ”annan koneelle kuuden kuukauden täydellisen takuun” tarkoittaisi korjaustakuuta eli sitoumusta korjata tietyt kauppaesineen viat omalla kustannuksella kuuden kuukauden kuluessa kaupan täyttämisestä. Takuusitoumuksen syntymisen kannalta ”takuu”- tai ”garantia”-sanalla on Aurejärven mukaan keskeinen merkitys. Näille sanoille yhdessä aikamääräyksen tai muun vastaavan selityksen, esimerkiksi kilometrimäärän, kanssa oli jo Aurejärven kirjoittaessa vakiintunut sellainen juridinen merkitys, että ne kauppasopimukseen liitettyinä perustivat kuvatun sitovan korjaustakuun. Aurejärvi viittaa Turun hovioikeuden ratkaisuun 24.11.1978/973: ”Kaupanteon yhteydessä oli sovittu, että K. antoi veneelle vuoden takuun ja hän olikin lupautunut korjaamaan todetut viat. Korjaussidonnaisuuden ilmaisemiseen riittivät sanat 'vuoden takuu'. Kun vuoden takuu oli annettu, oli K. velvollinen korjaamaan omalla kustannuksellaan tuon vuoden aikana sittemmin todetut viat.” (Aurejärvi, s. 78–79)

Helsingin hovioikeus on käsitellyt kysymystä siitä, millainen ilmaisu muodostaa valmistajan myöntämän takuusitoumuksen ratkaisussaan 30.12.1970/680. Tapauksessa oli kyse valmistajan matkailuperävaunulle myöntämästä takuusta. Perävaunun ohjekirjassa oli maininta siitä, että valmistaja antoi ”yhden vuoden takuun jokaisesta yhtiön tehtaalta luovutetusta asuntovaunusta aine- ja valmistevikojen osalta”. Hovioikeus katsoi ohjekirjassa annetun takuusitoumuksen olevan sitova, mutta hylkäsi vaatimukset hovioikeudessa käsiteltävänä olleilta osin, koska matkailuvaunun vaurioiden ei ollut näytetty johtuneen aine- tai valmistevioista.

Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1988:11 kyse oli teräslevyjen valmistajan esite- ja tiedotesarjassa annetuista laatua ja ominaisuuksia koskevista tiedoista. Esite- ja tiedotesarjassa mainittiin noudatettavan valmistajan toimitusehtoja, mikäli muuta ei sovittu. Korkein oikeus katsoi, että valmistaja vastasi syntyneestä vahingosta toimitusehtojen mukaisessa laajuudessa kantajalle, joka ei ollut valmistajan sopimuskumppani. Toimitusehtojen mukaisen takuusitoumuksen sitovuus suhteessa valmistajaan oli tapauksessa riidaton seikka.

Oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden perusteella katson, että takuulla on erittäin vakiintunut oikeudellinen merkitys. Siviilioikeudelle on tyypillistä, että vaihdannan kannalta keskeisetkin oikeussäännöt perustuvat kirjoitetun lain sijasta oikeudenalan yleisiin oppeihin. Irtaimen kaupassa takuusitoumuksen syntyminen ei edellytä yksityiskohtaisia takuuehtoja, joissa takuun täsmällinen sisältö määriteltäisiin. Pelkkä ”takuu”-ilmaisun käyttö – esimerkiksi yhdessä aikamääreen kanssa – riittää määrittelemään takuusitoumuksen antajan vastuut riittävällä tarkkuudella.

Asiassa ei ole näytetty rakennusalalla olevan sellaista As-Oy B:tä sitovaa kauppatapaa, jonka perusteella yleisistä siviilioikeudellisista lähtökohdista tulisi poiketa.

Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa asennusohjeeseen – – sisällytetty takuusitoumus on kirjattu muotoon:

”10 VUODEN TAKUU

[A Oy:n edeltäjä] myöntää kaikille ohjeiden mukaan asennetuille katteille 10 vuoden takuun. Kun lisätarvikkeina on käytetty [A Oy:n edeltäjän] hyväksymiä tuotteita ohjeiden mukaisesti asennettuina, koskee takuu myös niitä.”

Toisin kuin hovioikeuden enemmistö katson, että takuu ja sen juridinen merkitys ovat Suomen oikeudessa niin vakiintuneita käsitteitä, ettei kyseisen asennusohjeiden lausuman merkitykseen ja ulottuvuuteen sisälly tulkinnanvaraisuutta. Asennusohjeessa annettu takuusitoumus on oikeudellisesti sama kuin esimerkiksi matkailuvaunun ohjekirjassa myönnetty takuu, jollaisen on aikaisemmassa oikeuskäytännössä katsottu muodostavan sitovan takuusitoumuksen.

Kyseinen asennusohjeisiin sisällytetty takuusitoumus ei sisällä viittausta mihinkään erillisin sopimus- tai takuuehtoihin, eikä siinä myöskään ole mainintaa siitä, että takuu edellyttäisi syntyäkseen erillisen takuusopimuksen tekemistä valmistajan ja loppukäyttäjän välillä. Erillisistä käytössä olleista takuusopimuksista tai -ehdoista ei ole myöskään jo käräjäoikeuden toteamalla tavalla esitetty oikeudenkäynnin aikana uskottavaa näyttöä.

Todistajana kuultu D on hovioikeudessa kertonut, että asennusohjeesta ilmenevä kymmenen vuoden takuu, josta hän oli kertonut taloyhtiön hallitukselle, oli vaikuttanut juuri A Oy:n edeltäjän katelevyn valintaan. Asennusohjeeseen sisältyvä takuusitoumus oli asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella siten konkreettisesti vaikuttanut siihen, että As-Oy B oli valinnut juuri A Oy:n edeltäjän katelevyt. Annettu takuusitoumus on siten yleisten takuulle annettavien kaupallisten tavoitteiden mukaisesti myös konkreettisesti edistänyt tuotteen menekkiä.

Katson, että asennusohjeessa oleva maininta on muodostanut antajaansa velvoittavan takuusitoumuksen, jonka perusteella A Oy:n edeltäjä olisi velvollinen korjaamaan katon virheettömään kuntoon, mikäli kyseisten ohjeiden mukaisesti asennettu kate osoittautuisi virheelliseksi kymmenen vuoden kuluessa. Koska asiassa on riidatonta, että A Oy:n edeltäjän velvoitteet ovat siirtyneet A Oy:lle, katson kyseisen takuusitoumuksen velvoittavan myös A Oy:tä.

– –
LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 20.12.2019 nro 37234
Kanne

– –

As-Oy B on vaatinut, että A Oy velvoitetaan suorittamaan sille

1. takuusitoumukseen perustuvana vahingonkorvauksena 400.400 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 26.10.2017 lukien ja

2. asian selvittelystä aiheutuneet kustannukset 1.618,45 euroa (sis. alv) korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien – –.

– –

Vastaaja on myöntänyt 10 vuoden pituisen takuun valmistamilleen katelevyille. Vastaajan valmistamissa, kantajalle asennetuissa katelevyissä, on ilmennyt laatuvirhe takuusitoumuksen voimassaolon aikana. Vastaaja on velvollinen korvaamaan kantajalle katelevyjen uusimisesta aiheutuvat kustannukset täysimääräisesti korkoineen.
Vastaus

– –

A Oy on vaatinut, että As-Oy B:n kanne hylätään. – –

A Oy:n ja kantajan välillä ei ole sopimussuhdetta. – –

– –

A Oy ei ole myöntänyt kattolevyille takuuta. As-Oy B ole esittänyt mitään kattolevyjen hankintaan liittyvää tositetta eikä takuutodistusta tai muutakaan asiakirjaa taikka sitoumusta, joka osoittaisi, että As-Oy B:n ja A Oy:n välillä olisi ylipäätään sopimus, jonka perusteella olisi myönnetty voimassa oleva takuu.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Perustelut

– –

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Vastaajan korvausvastuun peruste

Kantaja on katsonut, että A Oy on vapaaehtoisesti markkinointimateriaalissaan julistanut, että se antaa 10 vuoden takuun tuotteilleen. Mikäli takuun myöntämiselle olisi tarkoitettu asettaa lisäehtoja, niistä olisi oltava maininta markkinointimateriaalissa. Vastaaja on katsonut, että takuuvastuuta ei ole syntynyt, koska taloyhtiölle ei ole myönnetty takuusitoumusta. A Oy myöntää takuun nimettyyn kohteeseen nimetylle asiakkaalle. Asennusohje ei ole takuusitoumus.

Asiassa on riidatonta, että kantajan ja vastaajan välillä ei ole sopimussuhdetta. Kantajan mukaan vastaajan korvausvelvollisuus ei perustu myöskään puhtaasti vahingonkorvauslain mukaiseen deliktivastuuseen. Asiassa on siten kysymys vastaajan sopimuksen ulkopuolisesta vahingonkorvausvastuusta sen asennusohjeessa ilmoittaman tuotetakuun perusteella.

Sopimus on perinteisen ajattelutavan mukaan kahden osapuolen välinen ja sopimuksen oikeusvaikutukset rajoittuvat tähän henkilösuhteeseen. Kolmas ei voi saada hyväkseen oikeuksia toisten henkilöiden välisen sopimuksen perusteella. Kolmannen vahingonkorvausoikeudellinen asema sopimuspuoliin nähden tulee tämän mukaan arvioitavaksi sopimuksenulkoisten vastuusääntöjen perusteella. Sopimusperusteisen vastuun rajoittuminen välittömien sopimuspuolten suhteeseen on edelleen tärkeä lähtökohta. Se ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Eräissä tapauksissa on tarvetta antaa sopimusoikeudellista suojaa myös välittömän sopimussuhteen ulkopuolisille henkilöille. Toisinaan vaatimuksia on mahdollista esittää jakeluketjun tai muun sopimusketjun aikaisempia osapuolia vastaan. Etenkin kuluttajansuojalainsäädännössä on lähdetty vahvasti siitä, että kuluttajalla tulee olla oikeus vedota tavaran virheeseen myös myyjää aikaisempia myyntiportaita (esim. valmistajaa) kohtaan. Elinkeinoelämän sopimuspuolten välisissä suhteissa tällaisen suoran kanneoikeuden asema on varsin epäselvä, koska asiaan ei ole otettu kantaa kauppalaissa eikä juuri muussakaan lainsäädännössä. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että liikesuhteissa ei tulisi omaksua kuluttajasuhteiden kaltaista automaattista oikeutta välittömän sopimussuhteen ylittäviin sopimusperusteisiin vaatimuksiin. Samalla on kuitenkin katsottu tällaisen vastuun voivan tulla kysymykseen, jos lopullisen ostajan tai muun vastaavan tahon ja aikaisemman myyntiportaan välillä on ollut riittävästi heidän suhdettaan vahventavia erityispiirteitä, kuten suoratoimituksia tai suoralaskutusta. (Mika Hemmo, 2005, Vahingonkorvausoikeus s. 325–328)

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:92 todennut, että sopimusperusteiseen vastuuseen voi yleensä vedota vain sopimuksen osapuoli. Kyseessä on sopimusoikeudellinen pääperiaate, josta on poikettu tiettyjä sopimustyyppejä koskevassa erityissääntelyssä. Korkein oikeus on lisäksi todennut, että ennen kuluttajansuojalain 5 luvun 31 §:n säännöksen säätämistä ostaja ei voinut kohdistaa tavaran virheen perusteella vaatimuksia sopimusvastuun mukaisista seuraamuksista suoraan aikaisempaan myyntiportaaseen tai valmistajaan, johon hän ei ollut sopimussuhteessa, ellei sellaisia vaatimuksia voitu perustaa valmistajan antamaan takuusitoumukseen.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:31 todennut, että sopimusoikeudellisen korvausvastuun lähtökohtana ovat sopimuksen osapuolten väliset sopimusvelvoitteet, joiden rikkomiseen korvausvastuu voidaan perustaa. Sopimus antaa oikeuksia vain sen osapuolille ja velvoittaa vain sen osapuolia. Sopimuksen ulkopuolisella, kolmannella henkilöllä, ei yleensä ole oikeutta vedota edukseen sellaiseen sopimukseen, jonka osapuoli hän itse ei ole.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1988:11 ei ole nimenomaisesti käsitelty sopimussuhteen ulkopuoliseen tahoon ulottuvaa vahingonkorvausvastuuta valmistajan ilmoitettua vastaavansa tuotteiden laadusta myös suhteessa kolmanteen, joten kyseisestä ratkaisusta ei ole saatavissa merkittävää tulkinta-apua nyt kysymyksessä olevassa asiassa.

Ottaen huomioon, että kantajana on asunto-osakeyhtiö, jota ei ole pidettävä edellä todetulla tavalla elinkeinoelämän toimijana, se voidaan nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa rinnastaa tuotteen loppukäyttäjänä kuluttaja-asemassa olevaan talonomistajaan. Näin ollen, vaikka taloyhtiö ei voi ilman nimenomaista lain säännöstä kohdistaa tavaran virheen perusteella vaatimuksia sopimusvastuun mukaisista seuraamuksista suoraan aikaisempaan myyntiportaaseen tai valmistajaan, johon se ei ollut sopimussuhteessa, käräjäoikeus katsoo, että se voi ratkaisusta KKO 2009:92 ilmenevän mukaisesti esittää valmistajalle ko. vaatimuksia, mikäli valmistaja on antanut sellaisia vaatimuksia koskevan takaussitoumuksen.

Kirjallisena todisteena esitetyn asennusohjeen – – mukaan A Oy:n edeltäjä myöntää kaikille ohjeiden mukaan asennetuille katteille 10 vuoden takuun.

Todistajina kuullut C ja D ovat kertoneet, että A Oy:n edeltäjän asennusohjeissa luvattu 10 vuoden käyttötakuu oli vaikuttanut osaltaan katemateriaalin valintaan. C on kertonut, että kukaan ei ollut maininnut, että takuu edellyttäisi erityistä takuusopimusta tai sitoumusta. Todistaja E:n kertomuksen mukaan A Oy antaa pyydettäessä tuotteesta kirjallisen takuun asennusurakoitsijalle tai tuotteen tilaajalle. Tätä ei ole aukikirjoitettu asennusohjeen – – takuuta koskevaan kohtaan. Takuu on kohdekohtainen. Takuu myönnetään nimetylle kohteelle ja siitä kirjoitetaan takuutodistus. Todistaja F on kertonut tuotteille annettavasta takuusta yleisesti, että mikäli kysymys on pidemmästä takuusta, takuu edellyttää yleensä tuotesertifikaattia tai sertifioidun asentajan käyttöä. Asennukselle on haettava erillinen hyväksyntä valmistajalta. Takuu on F:n mukaan kohde- tai tuotekohtainen. Jotta takuu on voimassa, se vaatii jonkinnäköisen hyväksynnän valmistajalta.

Asiassa esitetyssä näytössä on tullut ilmi, että vastaajan väittämällä tavalla takuun edellytyksenä olevaa erikseen taloyhtiölle myönnettyä takuutodistusta ei ole löytynyt.

Käräjäoikeus katsoo, että vastaajan asennusohjeessaan tuotteilleen myöntämä takuu on ollut yleinen. Sitä ei ole asennusohjeessa rajattu koskemaan tiettyjä tahoja, eikä takuun sitovuudelle ole asetettu muitakaan edellytystä tai ehtoja kuin tuotteiden asennusohjeen mukainen asentaminen. Mikäli takuun voimaantulo edellyttäisi joidenkin lisäehtojen täyttämistä, ne olisi tullut olla mainittuna materiaalissa. Vastaaja on vedonnut pyydettäessä erikseen annettavaan takuusitoumukseen takuun edellytyksenä. Se ei ole kuitenkaan esittänyt selvitystä tällaisista kohdekohtaisesti annettavista takuusitoumuksista, vaikka se olisi ollut mahdollista. Vastaaja ei ole myöskään näyttänyt, että se olisi ilmoittanut kantajalle takuulle mahdollisesti asetettavista lisäehdoista. Asiassa on jäänyt edellä mainitun todistelun perusteella näyttämättä, että vastaajan asennusohjeessa antaman takuun sitovuus olisi edellyttänyt vastaajan väittämällä tavalla siitä annettavaa erityistä takuusitoumusta. Kyseisenlaisen takuun antaminen on tuotteen valmistajalle vapaaehtoista. Se on valmistajan antama vapaaehtoinen lisäetu. Ilmoittamalla kyseisen sisältöisestä takuusta markkinointimateriaaliksi katsottavassa asennusohjeessaan valmistajalle ei voi tulla yllätyksenä, että tuotteen loppukäyttäjä ja takuuaikana mahdollinen vahingonkärsijä on joku muu kuin sen varsinainen sopimuskumppani. Näin ollen vastaajan asennusohjeessa myöntämä 10 vuoden takuu sitoo vastaajaa suhteessa taloyhtiöön.

– –
Tuomiolauselma

A Oy velvoitetaan suorittamaan As-Oy B:lle

1. takuusitoumukseen perustuvana vahingonkorvauksena 400.400 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 26.10.2017 lukien ja

2. asian selvittelystä aiheutuneet kustannukset 1.618,45 euroa (sis. alv) korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien – –.

– –

Asian on ratkaissut käräjätuomari Terhi Salo.


Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 11.1.2022.