Sopimuksen ulkoinen vastuu

Keskeinen periaate on ettei vahingonkorvauslakia sovelleta sopimussuhteeseen. Vain sopimusosapuoli voi vedota sopimusvastuuseen. Ulkopuolinen kolmas taho, joka kärsii vahinkoa sopimussuorituksen esim. rakentamisen johdosta, ei voi siihen vedota vahingonkorvauslain nojalla eikä ilman erityislain tukea. Tällaisia erityislakien määräyksiä on mm. asuntokauppalaissa ja kuluttajansuojalaissa.

Mutta viime vuosina on sopimusvastuun henkilöllistä ulottuvutta laajennettu myös sopimussuhteen osapuolien ulkopuolelle. Eli kolmas voikin vaatia poikkeuksellisesti korvausta sopimussuhteen osapuolelta. Oikeuskäytännössä KKO 1980 II 70, 1992:3, 1992:165 ja 1999:19 on katsottu, että välittömän sopimussuhteen ylittäviä vastuuvaikutuksia voi syntyä joissakin tilanteissa myös ilman lainsäädännön tukea.

Vaatimukset on hylätty mm. KKO 1988:11, jossa teräslevyjen ostaja vaati levyjen valmistajalta vahingonkorvausta yli välittömän sopimussuhteen levyjen laatuvirheiden johdosta. Valmistaja ilmoitti vastaavansa levyjen virheellisyydestä mutta vain niiden vastuunrajoitusten puitteissa, jotka olivat voimassa valmistajan ja levyt edelleen myyneen tukkukauppiaan sopimussuhteessa. KKO katsoi, ettei valmistaja vastannut laajemmin kuin olisi vastannut omalle sopimuskumppanille.

Hylätty myös grynderitapauksessa 2008:31, jossa asunnon myöhempi omistaja ei voinut vaatia korvauksia urakoitsijalta (tosin nykyään tämä on mahdollista). KKO vahvisti siinä periaatteen, että ulkopuolinen ei voi vedota sopimussuorituksen laatuvirheeseen. (Kts mm. Norros LM 4/2008.)