Välimiesmenettyä koskevan sopimusehdon kohtuullistaminen?
Monissa sopimuksissa sovitaan välityslausekkeella välimiesmenettelystä, jos osapuolten välille tulee riitaa. Lausekkeen kirjoittamisessa tulee olla tarkkana. Siihen voidaan esimerkiksi kirjata, että osapuolella on mahdollisuus viedä asia tuomioistuimeen, jos on taloudellisissa vaikeuksissa. Nimittäin ilman tuollaista lisäehtoa asiaa ei saa normaalisti tuomioistuinmenettelyyn. Tätä voi yrittää riitatilanteessa oikeustoimilain 36§:n perusteella. Alla oli juuri tästä kysymys. Asiassa oli kysymys myös siitä, oliko konsulttisopimus työsopimuslain alainen vai ei.
Hovioikeuden perusteluissa on perusteellinen selvitys oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta eli milloin välityslausekkeen kohtuullistaminen voi tulla kyseeseen. HelHO mukaan:
"Keskeiset säännökset ja oikeuskäytäntö
Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Edellä mainitun sovittelusäännöksen soveltaminen perustuu kokonaisharkintaan, jolloin huomioon on otettava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Lähtökohtana on sopimusten sitovuuden periaate, joka ilmenee vahvana lain esitöissäkin. Jos sopimuksen sisältöön rauhassa perehtyneet, taloudellisesti toisistaan riippumattomat ja vastuukykyiset sopimuspuolet tekevät sopimuksen, on vaadittava todella merkittävää tasapainottomuutta ennen kuin yleisen sovittelusäännöksen nojalla on aihetta puuttua sopimukseen. Toinen tilanne on, kun toinen osapuoli on asiantuntemukseltaan toista heikompi, eikä ole voinut kunnolla perehtyä asiaan, jonka toinen on tarkoin tuntenut, taikka on ollut suorastaan toisesta osapuolesta taloudellisesti tai muuten riippuvainen. Tällöin sovittelu on perusteltua jo paljon pienemmän epätasapainon vuoksi (HE 247/1981 vp s. 14 - 15).
Korkein oikeus on harkinnut välityslausekkeen sovittelun edellytyksiä ratkaisuissa KKO 1996:27 ja KKO 2003:60. Ratkaisussa KKO 1996:27 oli kysymys toiminimen harjoittajan ja B Oy:n välisessä franchising-sopimuksessa olleen välityslausekkeen sovittelusta. Korkein oikeus katsoi, että välityslausekkeen sovittelu voi tulla kysymykseen erityisesti silloin, kun ehdon soveltaminen välimiesmenettelyn kustannuksista johtuen heikentäisi kohtuuttomasti toisen osapuolen mahdollisuuksia saada oikeussuojaa. Näin saattaa olla erityisesti silloin, kun heikommassa asemassa oleva sopimuspuoli on verrattavissa työntekijään tai kuluttajaan. Lisäksi korkein oikeus totesi, että välityslauseke voi olla kohtuuton silloin, kun riitakysymys on selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellinen arvo on vähäinen, jolloin välimiesmenettelystä sopijapuolelle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat. Edelleen korkein oikeus lausui, että asiaan voi vaikuttaa myös se, onko osapuoli saanut etukäteen tutustua ehtoihin ja onko hänellä ollut oikeudellista asiantuntemusta käytettävissään ennen sopimuksen solmimista, sekä se, onko hän ollut taloudellisesti riippumaton toisesta osapuolesta. Mainitussa tapauksessa korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei välityslausekkeen sovittelulle ollut perusteita.
Ratkaisussa KKO 2003:60 korkein oikeus päätyi eri lopputulokseen ja hyväksyi sovitteluvaatimuksen. Ratkaisu koski sijoituspalvelusopimukseen liittyvää riitaa, jossa pankkiiriliike oli vaatinut yksityisen elinkeinonharjoittajan vastakanteen tutkimatta jättämistä vetoamalla sopimuksen sisältämään välityslausekkeeseen. Elinkeinonharjoittaja vaati välityslausekkeen huomiotta jättämistä. Korkein oikeus hyväksyi hänen vaatimuksensa antaen merkitystä elinkeinonharjoittajan varattomuudelle ja mahdollisuuksille valvoa etuaan ja oikeuttaan ilman asiantuntevaa avustajaa. Toisin sanoen korkein oikeus korosti ratkaisussa oikeuden saatavuutta ja oikeudellisen avun saatavuutta.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei ratkaisu KKO 2003:60 merkitse korkeimman oikeuden kannanmuutosta suhteessa ratkaisuun KKO 1996:27 tai ole sen kanssa ristiriidassa. Ratkaisussa KKO 2003:60 on ainoastaan täydennetty sovittelun edellytysten punninnassa huomioon otettavia seikkoja tilanteessa, jossa osapuoli ei varattomuutensa vuoksi kykenisi lainkaan käynnistämään välimiesmenettelyä (ks. Ovaska, Välimiesmenettely (2007), s. 96 ja Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 33). Ratkaisun KKO 2003:60 voidaankin nähdä merkitsevän siirtymää laaja-alaisempaan analyysiin välityslausekkeen sovittelemista harkittaessa huomioon otettavista seikoista (Koulu, Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana (2008), s. 212). Sovittelu perustui tapauksessa olosuhdemuutoksista seuranneeseen jälkiperäiseen kohtuuttomuuteen. Jos elinkeinonharjoittajan taloudelliset olot eivät olisi ratkaisevasti muuttuneet, välityslauseketta ei olisi ollut aihetta pitää kohtuuttomana (ks. Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 32).
Ratkaisun KKO 2003:60 tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että kysymyksessä oli vastavaatimusta koskeva forumväite. Vastapuoli yritti välityslausekkeeseen vetoamalla estää vastakanteen käsittelyn tuomioistuimessa jo vireillä olevassa asiassa ja siten pirstoa riidan eri menettelyihin, mitä normaalisti yritetään estää. Kyseisen ratkaisun lähtötilanne ei siten ole tältä osin rinnastettavissa nyt kysymyksessä olevaan riitaan.
Jälkiperäisellä kohtuuttomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa riippumattomat ulkopuoliset tapahtumat ovat muuttaneet sopimuksen toteuttamisedellytyksiä toista osapuolta rasittavalla tavalla. Myöhempien tapahtumien merkitykseen sovittelun kannalta liittyy olennaisesti sopimukseen liittyvä riskinjako. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että jos osapuoli on sopimuksen luonteeseen kuuluvasti ottanut riskin kannaltaan epäedullisesta kehityksestä, sopimus ei yleensä tule soviteltavaksi pelkästään sen vuoksi, että riski on realisoitunut ja velvoitteiden suhde on tämän vuoksi järkkynyt. Sovittelua puoltava olosuhteiden muuttaminen on sen sijaan force majeure -tyyppistä, vaikka muutokselle ei tarvitsekaan asettaa yhtä vaativia edellytyksiä kuin luontoissuoritus- tai vahingonkorvausvastuusta vapauttaville suoritusesteille. Sovittelua puoltavalta olosuhteiden muutokselta voidaan useimmiten edellyttää suoritusesteoppeihin verrattavaa ulkoisuutta, odottamattomuutta ja voittamattomuutta (Hemmo, Sopimusoikeus II, 2011, s. 73 - 75)."
Käräjäoikeus oli hylännyt vaatimuksen ja samoin hovioikeuden enemmistö. Vähemmistöön jäänyt jäsen olisi hyväksynyt välityslausekkeen kohtuullistamisen:
"Katson, että merkityksellisiltä osin käsillä olevan asian tosiseikat vastaavat korkeimman oikeuden ratkaiseman tapauksen olosuhteita. Asiaa ei ole myöskään aihetta arvioida oikeudellisesti toisin eikä siis päätyä toisenlaiseen lopputulokseen kuin korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2003:60 tehnyt. Näin ollen jätän oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta."
Tapauksessa on myös perusteellinen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisperustelu, jonka perusteella oikeudenkäyntikuluja kohtuullistettiin:
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Lain esitöiden ja oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § on tarkoitettu poikkeussäännöksi, ja sen soveltamiskynnys on suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi olla tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole eikä ole selvää, kuinka oikeuskysymys tulisi ratkaista. Alentamista ei tämän pykälän nojalla tule perustaa kohtuusharkintaan. Pelkkää vaatimusta kulujen alentamisesta riidan oikeudellisen epäselvyyden perusteella ei voida hyväksyä, vaan vaatimuksen esittäjän tulee ilmoittaa ne perusteet, joilla hän katsoo asian olevan oikeudellisesti epäselvä (HE 107/1998 vp s. 19 - 20; KKO 2005:91, kohta 12). A ei ole perustellut näkemystään asian oikeudellisesta epäselvyydestä. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulisi hovioikeudessa alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Lain esitöiden mukaan kyse on poikkeussäännöstä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, jos kokonaisuutena arvioiden kohtuullistamisen edellytykset täyttyvät. Edellytysten täyttyminen vaatii kaikkien laissa mainittujen seikkojen punnintaa, eikä mikään niistä yksinään voi synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (HE 107/1998 vp s. 20).
Hovioikeus katsoo, että asiassa on käsillä korvausvelvollisuuden kohtuullistamista puoltavia seikkoja. Kohtuullistamista puoltaa asiassa erityisesti asianosaisten asema, sillä A on kotihoidon tuella elävä varaton henkilö ja B Oy on yhtiö. Myös asian merkitys puoltaa kohtuullistamista, sillä kyse on ollut huomattavasta saatavasta. Oikeudenkäyntiin johtaneiden seikkojen ei voida katsoa sen paremmin puoltavan kohtuullistamista kuin puhuvan sitä vastaankaan.
Punnitessaan B Oy:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytyksiä kokonaisuutena kaikkien edellä mainittujen eri seikkojen valossa hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa suurin paino on annettava asianosaisten asemalle. Kun ne puoltavat kohtuullistamista, hovioikeus katsoo, että edellytykset oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle täyttyvät.
Hovioikeus harkitsee B Oy:n kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi hovioikeudessa 6.000 euroa, minkä määrän A on velvollinen korvaamaan B Oy:lle vaadittuine korkoineen.
Kantaja joutui maksamaan oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa 13.400 ja hovioikeudessa 6.000 euroa.
Välityslauseke ja sen kohtuullistaminen
HelHO:2018:3
Välityslauseke
Sovittelu
Tuomioistuimen toimivalta
Oikeudenkäyntikulut
Diaarinumero: S 17/1408
Antopäivä: 8.2.2018
Ratkaisunumero: 173
Helsingin käräjäoikeuden päätös 9.5.2017
…...............................................................
Kanne
Vaatimukset
A on alkuperäisessä haastehakemuksessa ja sen täydennyksessä vaatinut B Oy:n velvoittamista korvaamaan
1) erääntynyttä palkkasaatavaa yhteensä 58.500,00 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 9.10.2013 lukien,
2) työsuhteen perusteettomasta purkamisesta irtisanomisajan palkkana menetetyltä irtisanomisajalta yhdeltä (1) kuukaudelta 3.855,54 euroa, sekä
3) työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna korvauksena 16 kuukauden palkkaa vastaavat 88.355,36 euroa laillisine korkolain 4 § 1 momentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 2.3.2016 lukien.
...............................................................
Vastaus
B Oy on ennen pääasiaan vastaamista vaatinut, että
1) käräjäoikeus jättää kanteen tutkimatta käräjäoikeuden puuttuvan toimivallan vuoksi ja
2) velvoittaa A:n korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti korkolain 4 §:n 1 momentissa säädettyine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden ratkaisun antamispäivästä lukien.
B Oy:n mukaan A ei ole ollut työntekijän asemassa B Oy:ssä vaan ulkopuolinen konsultti. B Oy on vaatinut hylättäväksi A:n esittämän vaatimuksen välimiesmenettelyä koskevan sopimuskohdan huomiotta jättämisestä.
Toissijaisesti B Oy on kiistänyt kanteen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.
Käräjäoikeuden käsittelyratkaisu
B Oy on esittänyt väitteen, jonka mukaan käräjäoikeudelta puuttuu toimivalta asian käsittelemiseen. Osapuolet ovat sopineet, että heidän mahdolliset riitansa tulee käsitellä välimiesoikeudessa. B Oy on varannut oikeuden vastata erikseen kanteen vaatimuksiin. Yksilöity vastaus on tarkoituksenmukaista antaa prosessiekonomisista syistä tarvittaessa vasta väitteen ratkaisemisen jälkeen.
A on esittänyt, että välimiesmenettelyä koskeva sopimuskohta tulisi kohtuullistaa siten, että se jätetään huomiotta oikeustoimilain 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla.
Käräjäoikeus on päättänyt ensin erikseen käsitellä ja ratkaista esitetyn väitteen tuomioistuimen puuttuvasta toimivallasta. Kun tältä osin on nimetty henkilötodistelua, on väitteen ratkaisemiseksi ollut syytä järjestää erillinen pääkäsittely.
B Oy:n perustelut
B Oy:n vaatimuksen mukaan kanne tulee Helsingin käräjäoikeudessa jättää tutkimatta. Osapuolet ovat sopineet mahdollisten riitojen käsittelystä välimiesmenettelyssä.
Välimiesmenettelystä annetun lain 5 §:n mukaan kannetta kysymyksestä, joka on välimiesten ratkaistava, ei saa ottaa tuomioistuimessa tutkittavaksi, jos vastapuoli tekee siitä väitteen ennen kuin hän vastaa pääasiaan.
A:n vaatimukset perustuvat 10.4.2012 päivättyyn Consulting Services Agreementiin (jäljempänä konsulttisopimus) ja 27.3.2013 päivättyyn sopimusliitteeseen.
Konsulttisopimuksen 9. kohdan mukaan kaikki sopimusta koskevat riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä noudattaen Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan sääntöjä. Välimiesoikeus muodostuu yhdestä välimiehestä, jonka nimittää Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.
B Oy:n mukaan A oli tullut B Oy:n silloisen emoyhtiön C Oy:n palvelukseen myyjäksi vuonna 2009. C Oy oli irtisanonut hänet keväällä 2010. Kesällä 2010 A oli ottanut yhteyttä D Oy:n toimitusjohtajaan Z:n ilmoittaen, että hänen perustettava yhtiönsä E voisi tehdä B Oy:lle projektiluontoisia töitä. D Oy on B Oy:stä erillinen yhtiö, joka nykyisin omistaa kokonaan B Oy:n.
D Oy on 3.8.2010 tehnyt A:n perustettavan E -yhtiön kanssa Consulting Services Agreement -nimisen sopimuksen. Siinä on todettu, että A ei ole työntekijä, vaan itsenäinen yrittäjä. Sopimuksen mukaan E piti perustaa 1.9.2010 mennessä. Sopimuksessa on välityslauseke.
D Oy:n kanssa tehdyn konsulttisopimuksen päättymisen jälkeen B Oy oli tehnyt A:n ehdotuksesta E:n kanssa konsulttisopimuksen 28.2.2011, joka oli korvattu 1.9.2011 tehdyllä konsulttisopimuksella ja sen jälkeen 10.4.2012 tehdyllä konsulttisopimuksella. Sopimusversioissa oli muutettu ainoastaan palkkioiden perusteita ja tarkennettiin asiakaslistoja. Kaikissa sopimuksissa oli välityslauseke.
B Oy on ollut siinä käsityksessä, että A ilmoituksensa mukaisesti oli perustanut E Oy:n 1.9.2010 mennessä. Sittemmin on käynyt ilmi, että kyseessä on A:n rekisteröity toiminimi. A oli tältä osin johtanut B Oy:tä harhaan.
A:ta ei ollut palkattu B Oy:öön työntekijäksi, vaan hän oli myynyt B Oy:n tuotteita ulkopuolisena konsulttina. Konsulttisopimuksessa ei ole rajoitettu A:n oikeutta ottaa konsulttitehtäviä myös muilta toimeksiantajilta. B Oy:n käsityksen mukaan hänellä onkin konsulttisopimuksen voimassaoloaikana ollut muitakin toimeksiantajia, kuten F. Tätä osoittaa se, että A:lla on jo 28.3.2013 ollut ulosotossa 54.818 euroa tilittämättömiä veronpidätys- ja alv-eriä. B Oy:n E:lle maksamat konsulttipalkkiot ajalla 30.11.2010-1.11.2013 ovat olleet vain 95.609,53 euroa (V10).
Konsulttisopimuksen 3. kohdan mukaan konsultille maksettiin kuukausittaista palkkiota lisättynä arvonlisäverolla. Sen lisäksi konsultilla oli oikeus erikseen sovittuihin komissioihin, jotka olivat huomattavasti korkeammat kuin B Oy:n työntekijöillä. E oli laskuttanut konsulttipalkkion arvonlisäverollisena B Oy:n kanssa tehtyjen konsulttisopimusten aikana. E/A oli itse määrännyt konsulttipalkkioiden laskutusajanjaksot eikä niitä ole laskutettu säännöllisesti kuukausittain (V10). E on konsulttisopimuksen mukaisesti laskuttanut myös kulunsa erikseen B Oy:ltä.
A oli itse ilmoittanut, että hänen keskimääräinen kuukausipalkkionsa oli 5.522,21 euroa. A oli B Oy:n mukaan hyvin ymmärtänyt, ettei hän ole työntekijän asemassa, mikä ilmenee hänen lähettämistään sähköposteista B Oy:n edustajille.
A:lla ei ole ollut kiinteää työaikaa eikä hänellä ole ollut omaa työtilaa B Oy:ssä. Hän oli käynyt toimitiloissa ainoastaan sovituissa palavereissa. A oli oleskellut vuosina 2011 - 2012 puoli vuotta ulkomailla. Hänellä oli oma puhelin, ei B Oy:n työntekijöiden tapaan puhelin luontaisetuna. B Oy ei ole määrännyt A:n loman ajankohtaa eikä pituutta, vaan hän on vapaasti saanut pitää lomansa silloin, kun on halunnut. A:lle ei ole maksettu loman ajalta palkkaa tai palkkiota eikä hän ole ollut oikeutettu lomakorvaukseen. Koska A ei ole ollut työntekijä, hän on 6.9.2010 allekirjoittanut D Oy:n kanssa salassapitositoumuksen.
B Oy ei ole käyttänyt A:han työsuhteen tunnusmerkkinä olevaa työnantajan direktio-oikeutta. Konsulttisopimuksessa on nimenomaisesti todettu, että konsultti ei ole työntekijä vaan itsenäinen konsultti. Konsulttisopimuksen mukaan konsultti on voitu vapauttaa koska tahansa B Oy:n palveluksesta kirjallisella ilmoituksella eikä hänellä ole oikeutta vaatia mitään korvausta sopimuksen purkamisen johdosta. B Oy on oikeuskäytännöstä viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2009:65.
Kohtuullistamisvaatimuksesta
B Oy:n mukaan vaadittuun kohtuullistamiseen ei ole perustetta. A on allekirjoittanut useita peräkkäisiä konsulttisopimuksia, joissa on kaikissa välityslauseke. A:lla on ollut aikaa harkita, sitoutuuko hän välityslausekkeeseen. Sopimuksen sisältö on käyty läpi A:n kanssa. Sopimusten lopussa osapuolet ovat vakuuttaneet ymmärtävänsä sopimuksen ehdot. A on kokeneena myyjänä ollut tietoinen siitä, mitä välityslauseke tarkoittaa. A oli oleskellut ulkomailla, mm. USA:ssa, ja hänen englannin kielen taitonsa oli hyvä, joten hän on varmasti ymmärtänyt konsulttisopimuksen sisällön.
A oli ennen 3.8.2010 allekirjoitettua konsulttisopimusta nimenomaisesti ilmoittanut haluavansa toimia yrittäjänä, ei työntekijänä. B Oy ei ole painostanut häntä tekemään konsulttisopimusta eikä B Oy ole tehnyt konsulttisopimusta välttääkseen työnantajavelvoitteita. Kummankin sopijapuolen tarkoituksena oli, että A hoitaa tehtävät E:n kautta yrittäjänä.
Koska A ei ole B Oy:n työntekijä, ei työsopimuslaki sovellu hänen kohdallaan. A ei ole konsulttisuhteen aikana vedonnut siihen, että hän olisi työntekijän asemassa eikä ole vaatinut vuosilomapalkkaa tai vuosilomakorvauksia. B Oy on vedonnut väitetystä kohtuuttomuudesta korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1996:27.
A ei ole tässä konsulttisuhteessa ollut heikompi osapuoli eikä hänen taloudellinen asemansa ole sopimusta allekirjoittaessa ollut huono. Se, että hänen taloudellinen asemansa on sopimussuhteen päättymisen jälkeen heikentynyt, ei voi olla peruste välityslausekkeen kumoamiselle. A:n taloudellinen tilanne ei ole huonontunut B Oy:stä johtuvasta syystä.
Välimiesmenettelyn vireillepanon yhteydessä hakija on velvollinen suorittamaan ainoastaan hakemusmaksun. Keskuskauppakamarin välimiesmenettelynsääntöjen mukaan (V13) välimieslautakunta määrää kuluennakon pääsääntöisesti vain kansainvälisluontoisissa välimiesmenettelyissä ja asianosaiset velvoitetaan maksamaan kuluennakko puoliksi. Asian lopputuloksesta riippuu, kumman tahon kannettaviksi kustannukset lopulta jäävät. Yleisissä tuomioistuimissa asian käsittely useissa oikeusasteissa voi hyvinkin tehdä menettelystä välimiesmenettelyä kalliimpaa. Välimiesmenettelyn kustannustaso ei näin ole peruste välityslausekkeen kohtuullistamiselle. B Oy on innovaatioita tekevä ja myyvä yritys, jonka teknologia on suojattu lukuisilla patenteilla (V12). Liikesalaisuuksiensa suojaamiseksi B Oy:lle on erittäin tärkeää, että ulkopuolisten konsulttien kanssa mahdollisesti syntyvät riidat käsitellään luottamuksellisesti välimiesmenettelyssä.
A:n vastaus tuomioistuimen toimivallasta
A on vaatinut kanteen tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen hylkäämistä. Osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun sopimuksen ehtoa 9 tulee kohtuullistaa siten, että välityslauseke jätetään kokonaan huomiotta oikeustoimilain 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla, koska A:lla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.
Sopimus, johon on välityslauseke merkittynä, on B Oy:n laatima ja se on kirjoitettu englannin kielellä. A:lle ei ole sopimusta allekirjoitettaessa selvitetty välityslausekkeen sisältymistä sopimuksen taikka sen merkitystä.
Välitysmenettely on huomattavan kallista, eikä A:lla ole sen maksamiseen mahdollisuuksia. A:lle on myönnetty vähätuloisuuden perusteella kanteen koskemassa asiassa yleistä oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Yleistä oikeusapua ei ole mahdollisuus saada välimiesmenettelyä varten.
Työoikeudessa lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi antaa erityistä painoarvoa työntekijän oikeusturvalle. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on katsottu olevan työntekijän suojelu sopimussuhteessa, koska työntekijän voidaan katsoa olevan heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan. Välityslausekkeen sovittelua on oikeuskirjallisuudessa pidetty perusteltuna mm. tilanteessa, jossa heikompi osapuoli ei olisi heikentyneen taloudellisen tilanteensa vuoksi kyennyt viemään kannettaan välimiesmenettelyn tutkittavaksi (Saarnilehto, Ari: Kommentoituja oikeustapauksia. Välityslausekkeen sovittelu. Oikeustieto 4, 2003). Heikomman suojan periaatteen tavoitteena on osapuolten välisen eriarvoisuuden tasoittaminen oikeudellisin keinoin siten, että sopimussuhde olisi toimiva eikä perustuisi esimerkiksi alisteisuuteen tai pakkoon. Tätä periaatetta tulisi soveltaa myös nyt käsillä olevassa tapauksessa ja todeta välityslauseke kohtuuttomaksi. A on jäänyt työttömäksi työsuhteesta B Oy:öön. Työttömäksi jääminen on entisestään heikentänyt hänen taloudellisia mahdollisuuksiaan saattaa asiaansa välimiesmenettelyssä käsiteltäväksi. A:lla ei ole maksuhäiriömerkintöjen vuoksi mahdollisuutta rahoittaa välimiesmenettelyn maksuja lainarahalla.
Korkein oikeus on antanut kaksi ennakkoratkaisua KKO 1996:27 ja KKO:2003:60 välityslausekkeen sovittelusta.
Oikeusneuvos Mikko Tulokas on Edilex -artikkelissa "Välimiesmenettely ja tuomioistuimet" todennut sivulla 94, että "Välimiesmenettely ei sovellu kaikenlaisiin riitoihin". Välityslausekkeen sisällyttäminen kuluttajasopimuksiin, työsopimuksiin ja muihin niihin verrattaviin oikeussuhteisiin saattaa Tulokkaan mukaan johtaa siihen, ettei heikompi osapuoli voi asianmukaisesti valvoa etujaan. "Välityslauseke muodostuisi tällöin esteeksi oikeuden saamiselle". Usein työsopimuksiin sisältyviin välityslausekkeisiin onkin lisätty ehto, jonka mukaan työnantaja kantaa kaikki välimiesmenettelystä aiheutuvat kulut. Tällöin välityslauseke ei muodostu esteeksi oikeuden saamiselle. Tässä tapauksessa mainittua lisäehtoa ei ole.
Oikeuden saatavuus on osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tämä periaate ei tässä tapauksessa toteudu, jos välityslauseketta pidetään pätevänä. Välityslauseke muodostaa esteen A:n oikeudelle saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa. Tämä oikeus on turvattu myös Suomen perustuslain 2 luvun 21 §:ssä.
Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan työsuhdesaatavien kanneoikeus vanhentuu kahdessa vuodessa työsuhteen päättymisestä lukien. Tämä merkitsee sitä, että A ei kykene saattamaan 10.9.2013 päättyneeseen työsopimussuhteeseen perustuvaa oikeuttaan enää voimaan välimiesmenettelyssäkään jos katsottaisiinkin, ettei syytä välityslausekkeen sovitteluun olisi. Välityslausekkeen noudattaminen johtaisi kohtuuttomuuteen myös tästä syystä, joten se tulee soviteltavaksi myös tämän vuoksi.
A on kiistänyt, että hänellä olisi ollut muita toimeksiantajia kuin B Oy. B Oy nimenomaan edellytti, että B Oy ei toimi muiden lukuun. A on kiistänyt myös, että hän olisi määrännyt sopimuksen mukaisten veloitusten laskutusjaksot. B Oy määräsi ne.
B Oy on vedonnut välityslausekkeen kohtuullistamista koskevan kysymyksen osalta myös siihen, että osapuolten välinen sopimus olisi konsulttisopimus eikä työsopimus. Tällä ei ole suoranaista vaikutusta välityslausekkeen kohtuullisuuden arviointiin. Kysymys siitä, että täyttyvätkö pakottavaan lainsäädäntöön perustuvat työsuhteen tunnusmerkit tulee erikseen harkittavaksi, mikäli käräjäoikeus päättää kohtuullistaa välityssopimusta. Kun B Oy on vedonnut välityslausekkeen kohtuullisuuden tueksi myös siihen, että sopimussuhde ei ole työsuhde, on A:n syytä esittää seikat, joiden perusteella kyse on ollut työsuhteesta seuraavasti:
- A on tehnyt työtä pelkästään B Oy:n lukuun
-B Oy edellytti, että A omistaa yrityksensä ja työsuorituksen tekee vain A henkilökohtaisesti
- A:n on pitänyt työskennellä työnantajan antamilla työvälineillä ja työnantajan toimitiloissa tiettyinä B Oy:n määrääminä kellonaikoina
- A:n työsuoritus oli jatkuva eikä rajoittunut määrättyyn tehtävään
- A ei ole saanut valita niitä keinoja, joilla hän täyttää sopimusvelvoitteensa
- A:n työtä on valvottu jatkuvasti sekä hän on ollut esimiehien johdon ja valvonnan alaisena
- Työlle asetettiin samat tavoitteet kuin muillekin B Oy:n palveluksessa oleville myyjille
- Sopimuksen kv. liite oli yhteinen toisen työntekijän kanssa
- A on saanut pitää lomat samalla tavalla kuin muutkin työntekijät
- A:lla on ollut samat velvoitteet ja vastuut työntekemiseen kuin muillakin työntekijöillä
Työoikeuden pakottavuudesta seuraa, että työsopimussuhteen osapuolet eivät voi vapaasti määrätä siitä, onko jokin sopimussuhde työsuhde vai ei. Sopimuksen otsikointi konsulttisopimukseksi ei ratkaise sitä, onko kyseessä työsuhde. A:n käsityksen mukaan hän on ollut työsopimuslain 1 luvun 1 §:n tarkoittamassa työsuhteessa B Oy:öön.
Selvityksenä A:n tulo- ja varallisuustilanteesta on esitetty A:ta koskevat verotustodistukset vuosilta 2013, 2014 ja 2015. Lisäksi päätös A:n saamasta kotihoidontuesta osoittaa A:n heikkoa tulotilannetta ja kykenemättömyyttä kantaa välimiesmenettelyn kuluja.
Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaan välimiehenä on oikeus ennakkoon.
Kohtuullistamisen osalta A on vedonnut sopimusliitteeseen 27.3.2013, joka osoittaa kyseessä olevan työsuhteen. Samaa osoittavat B Oy:n todisteet V2 ja V6.
Todistelu
A:n kirjalliset todisteet
1. Sopimus 10.4.2012
2. Sopimuksen liite 27.3.2013
3. Keskuskauppakamarin välityslautakunnan verkkosivuilla oleman kustannuslaskurin tiedot tuloksineen:
4. Verotustodistukset vuosilta 2013-2015
5. Luettelo A:n maksuhäiriömerkinnöistä:
6. Selvitys A:n henkilöluottotiedoista Salainen
7. Päätös lastenhoidon tuesta
Lisäksi A on vedonnut B Oy:n todisteisiin V2 ja V6.
Muut asiakirjat
Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysäännöt
A:n henkilötodistajat
A:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
B Oy:n kirjalliset todisteet
V1. Consulting Services Agreement B Oy:n ja A:n välillä 10.4.2012
V2. Consulting Services Agreement D Oy:n ja A:n perustettavan E Oy:n välillä 3.8.2010
V3. Z:n ja A:n välinen sähköpostikirjeenvaihto 3.9.2010
V4. Z:n ja A:n välinen sähköpostikirjeenvaihto 3.9.2010
V5. Consulting Services Agreement B Oy:n ja E:n välillä 28.2.2011
V6. Consulting Services Agreement B Oy:n ja E:n välillä 1.9.2011
V7. A:n sähköpostiviesti 22.6.2011
V8. A:n sähköpostiviesti 30.3.2012
V9. E:n YTJ:ssä olevat perustiedot
V10. B Oy:n E:lle maksamat palkkiot ajalla 30.11.2010 - 1.11.2013
V11. Salassapitosopimus D Oy ja A:n välillä 6.9.2010
V12. Ote B Oy:n nettisivuilta
V13. E:n maksuhäiriöt ja muut luottotietomerkinnät 31.5.2012-30.6.2015 (A luopunut tästä todisteesta)
Muut asiakirjat
Ote Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysäännöistä
B Oy:n henkilötodistajat
1. B Oy:n toimitusjohtaja I
2. B Oy:n johtaja J
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Päätöslauselma
Käräjäoikeus jättää kanteen tutkimatta.
A velvoitetaan korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikuluina 13.435,28 euroa korkolain 4 § 1momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.
Valtion varoista maksetaan A:n määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle K:lle avustajan palkkiona 5.974,32 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien. Määrä jää valtion vahingoksi.
Perustelut
Todistelu
A on kertonut, ettei hänellä ole ollut taloudellista mahdollisuutta vaatia saataviaan B Oy:ltä välimiesmenettelyssä. A on tehnyt myyntityötä toiminimen kautta. Missään vaiheessa ei ole ollut puhetta B Oy:n edustajien kanssa, että hän perustaisi E -nimisen osakeyhtiön. Sopimusta tehtäessä ei ollut käyty läpi sopimuksen tekstin sisältämää välimieslauseketta. Sopimus on englanninkielinen. A puhuu englantia, mutta ei ymmärrä "lakitekstiä". B Oy:n edustaja oli sopimukseen lisännyt lausuman sivukulujen sisältymisestä maksuihin. B Oy oli edellyttänyt, että A tekee työtä B Oy:n toimistotiloissa, osallistuu palaveriin ja hänen menemisiään seurattiin kulunvalvonnalla. A:lla ei ollut oikeutta ilman B Oy:n lupaa siirtää myyntityötään toiselle henkilölle. Talousjohtaja oli ohjannut A:n perustamaan yrityksen ja oli tehnyt laskupohjan. A:n yrityksellä ei saanut olla muita asiakkaita. A ei ollut saanut päättää loma-ajastaan. Hänelle oli loma-ajalta maksettu peruspalkkaa.
B Oy:n toimitusjohtaja I on kertonut, että A oli B Oy:öön nähden ulkopuolinen konsultti. A oli ilmoittanut, että hänellä on yritys ja esittänyt konsulttitoiminnan siirtämistä yhtiön nimiin. Aloite konsulttisopimuksen tekemiseen tuli A:lta. Kuultava oli luullut, että A:n yritys E oli osakeyhtiö. Välityslauseke oli tarpeen yrityksen salassa pidettävien tietojen suojaamiseksi. E:llä oli B Oy:n tuotteiden lisäksi muutakin myyntiä, ainakin F:n tuotteita. A:n englannin kielen taito oli hyvä ja hän kyllä oli ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. E oli laskuttanut myynneistään epäsäännöllisesti. Laskuihin oli sisältynyt arvonlisävero. B Oy ei ollut määrännyt A:n lomien ajankohtia eikä hänelle ollut maksettu loma-ajalta palkkaa.
I:n mukaan A:lla oli kiinteä 2.500 euron korvaus ja selvästi työsuhteisia myyjiä korkeampi provisio. A oli B Oy:n käytettävissä asiakaskäyntejä ja myyntimateriaalia varten. Lisäksi toivottiin, että A osallistui B Oy:n viikkopalavereihin. Mikäli A:n yrityksen puolesta konsulttina toimivaa henkilöä olisi vaihdettu, olisi siihen täytynyt saada B Oy:n suostumus.
Todistaja J on kertonut toimineensa sekä D Oy:n että B Oy:n palveluksessa. Ensin mainittu on emoyhtiö, joka nykyisin hallinnoi myytävien tuotteiden IPR-oikeuksia ja jälkimmäinen yhtiö myy tuotteita. Emoyhtiö omistaa B Oy:n koko osakekannan. Todistaja oli D Oy:n puolesta neuvotellut 1. sopimuksen (V2) A:n kanssa. Sopimusneuvottelu käytiin A:n aloitteesta. A oli esittänyt voivansa perustaa toimintaa varten yhtiön. Yritys piti perustaa ja se merkittiin sopimukseen osapuoleksi. Sopimusta ei tehty D Oy:n aloitteesta konsulttisopimuksena. Sopimuksessa oleva käsinkirjoitettu teksti on A:n kirjoittama. A:lla oli useita päiviä aikaa tutustua sopimustekstiin. Todistajan mukaan A:lla oli hyvä englannin kielen taito. A osasi hyvin keskustella ulkomaisten asiakkaiden kanssa. E:llä oli oikeus tehdä töitä muillekin ja todistajan saaman tiedon mukaan muitakin asiakkaita oli. Sopimuksen kohdan 9 välityslauseke on yleinen menettely B Oy:llä. Sopimusosapuolet olivat keskenään tasavertaiset. A oli vaatinut kiinteää korvausta, koska teki kertomansa mukaan myynnillistä kehitystyötä B Oy:n hyväksi. Komissio oli selvästi korkeampi kuin työntekijöiksi palkatuilla myyjillä. Todistajan mukaan A on ollut yrittäjä ei työntekijä. B Oy ei ollut määrännyt A:n työaikaa, eikä hänellä ollut B Oy:ssä omaa toimitilaa tai B Oy:n puhelinta. B Oy ei myöskään ollut määrännyt A:n lomien ajankohtia. A määritteli itse myyntitavoitteensa, jotka olivat olleet huikeita.
Kirjallinen todistelu
A oli E -nimisen yrityksensä lukuun tehnyt ensin vuonna 2010 D Oy:n kanssa konsulttisopimuksen. E oli sittemmin tehnyt tarkistetun sopimuksen B Oy:n kanssa. Sopimuksissa on välityslauseke. Sopimukset ovat englanninkielisiä. Sopimuksessa on todettu, että konsultti ei ole B Oy:n työntekijä vaan itsenäinen konsultti. Konsulttisopimuksessa ei ole kieltoa ottaa toimeksiantoja muilta B Oy:n lisäksi. E:n konsultti voidaan henkilönä vaihtaa vain B Oy:n suostumuksella. A on keskustellessaan B Oy:n edustajien kanssa sähköpostitse palkkiomallista todennut seuraavaa "Mielestäni tuo palkkiomalli (2.550 + provisiot) on reilu, pitää ottaa huomioon että joudun itse maksamaan työnantaja- yms. muut kulut eli olen ns. huomattavasti edullisempi kuin työsuhteessa oleva työntekijä."
Muilla kirjallisilla todisteilla ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.
Asian arviointia
Riidatonta on, että A:lla oli jo sopimussuhteen aikana ollut ulosottovelkoja ja hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen huonontunut. A:lla on vähävaraisena ja -tuloisena oikeus yleiseen oikeusapuun ilman omavastuuosuutta. Hänellä on maksuhäiriömerkintöjä. On myös selvää, ettei yleinen oikeusapu ole käytettävissä välimiesmenettelyä varten.
Riidattomia ovat myös sopimusten välimieslausekkeet ja se, että A on tehnyt konsulttisopimukset yrityksensä E:n nimissä. E on ollut toiminimi. E/A on saanut maksut B Oy:ltä sisältäen arvonlisäveron. A ei sopimusten sisällön mukaan ole tehnyt B Oy:n kanssa tavanomaista työsopimusta vaan konsulttisopimuksen, jossa osapuolina ovat yritykset. Tosin A:n yrityksen puolesta konsulttina toimivan henkilön vaihtumiseen on pitänyt saada B Oy:n suostumus.
Asianosaiset ovat kertoneet ristiriitaisesti sopimusten syntyolosuhteista ja A:n ja B Oy:n välisen sopimussuhteen luonteesta sen suhteen, oliko A B Oy:n ulkopuolinen konsultti vai tulisiko sopimussuhde rinnastaa työsuhteeseen. A:n tai toisaalta B Oy:n edustajan kertomusta ei ole syytä yksin pitää luotettavana riittävänä selvityksenä kerrotuista asioista, ellei kertomusten tueksi ole esitetty muuta selvitystä.
Vaikka tässä vaiheessa ei ratkaista sitä, onko A:n sopimussuhde ollut työsuhde ja onko B Oy jättänyt kanteessa väitetyllä tavalla työsuhteen velvoitteita täyttämättä, on sopimussuhteen luonteella ja sisällöllä kuitenkin merkitystä sen suhteen, minkälainen kynnys on sovitella sinänsä sanamuodoltaan riidatonta sopimuskohtaa välimiesmenettelystä. A on vaatinut kanteessaan työsuhteeseen perustuvia palkkasaatavia ja työsuhdeturvaan liittyviä korvauksia B Oy:ltä. Lähtökohtanahan on, että sopimukset sitovat ja sopimuksen kohtuullistaminen sen sanamuodosta poiketen on poikkeuksellinen tilanne. Kohtuullistamista vaativalla on näyttötaakka sen perusteesta.
Sopimukset ovat englanninkielisiä. A oli asunut USA:ssa. Kuultavan B Oy:n edustajan I:n ja todistaja J:n mukaan A:n kielitaito on ollut hyvä niin, että hän on ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. Kuultavat henkilöt ovat kertoneet ristiriitaisesti siitä, onko välityslauseke ja sen merkitys tehtyjä tullut A:lle selväksi. On kuitenkin otettava huomioon A:n kielitaito, kokemus sopimusten tekemisestä myyntityössä ja asema yritystoimintaa harjoittavana henkilönä. A:n olisi tullut selvittää välityslausekkeen merkitys, jos se on jäänyt hänelle epäselväksi. Välimieslauseke on säilynyt sellaisenaan sopimuksissa niitä päivitettäessä.
A ei ole selvittänyt, että hän olisi konsulttisopimuksen voimassaoloaikaan tuonut esiin, että hän on työntekijän asemassa tai että hänen asemansa tulisi rinnastaa työntekijään. Hän ei ole sopimuksen aikaan esittänyt B Oy:lle vaatimuksia työntekijälle työsopimuksen, työehtosopimuksen tai työsopimuslain perusteella kuuluvista etuuksista. Päinvastoin A on sähköpostissa V8 tuonut esiin, ettei hän ole työntekijän asemassa vaan yrittäjänä vastuussa palkkiostaan maksettavista sivukuluista. A:n yritys on merkitty verotusta varten rekisteriin ja hänen yritykselleen on maksettu palkkio sisältäen arvonlisäveron. Tähän nähden A:n asema ei rinnastu tavanomaiseen työntekijän asemaan, jossa asemassa työntekijällä on lainsäädännössä määritelty työsuhdeturva ja voimassa on riitatilanteessa työoikeudellinen periaate heikommassa asemassa olevan työntekijän suojelemisesta. A:lla on ollut yrittäjänä yrittäjän riski taloudellisesta tuloksesta ja myös mahdollisuus työntekijää parempaan tulotasoon yrityksen menestyessä.
Sopimuksen kohtuullistamista puoltaa se, että A ei ole ollut pienyrittäjänä B Oy:n kanssa tasavertaisessa asemassa sopimussuhteessa ja hänen on ollut taloudellisten ongelmiensa vuoksi vaikeuksia saada asiaa käsiteltäväksi välimiesoikeudessa. Toisaalta yksin se, että henkilöllä tai yrityksellä on talousvaikeuksia ei voi johtaa siihen, että sopimuksen osapuolia lähtökohtaisesti sitova välimieslauseke voidaan säännönmukaisesti sivuuttaa ja saattaa vaatimukset käsiteltäväksi yleiseen alioikeuteen. Kuultava I ja todistaja J ovat yhtäpitävästi esittäneet, että sopimuskohta välimiesmenettelystä liittyy B Oy:n yrityssalaisuuksien suojaamiseen, ei työsuhdeturvan kiertämiseen.
Tässä tapauksessa kanne on nostettu viime vaiheessa ennen kahden vuoden kanneajan päättymistä puutteellisella haastehakemuksella. Vasta haastehakemuksen täydentämisellä A:n hankittua lakimiesavustajan on käräjäoikeus saanut käsiteltäväksi oikeudenkäymiskaaren edellytykset täyttävän haastehakemuksen. A on itse viivyttelyllään osaltaan aiheuttanut sen, ettei asiaa ei ole voinut enää saada vireille välimiesoikeudessa.
Johtopäätös
Käräjäoikeus toteaa, että pääsäännön mukaan sopimukset sitovat sanamuotonsa mukaisesti osapuolia. A on sitoutunut sopimukseen, jossa on välimieslauseke, jolloin mahdolliset vaatimukset tulee esittää välimiesoikeudessa. A:n sopimussuhde B Oy:n poikkeaa huomattavasti tavanomaisesta työsopimussuhteesta eikä sopimuksen tarkoituksena ole näytetty olleen työsuhdeturvan välttäminen ja sen estäminen, että A:lla on oikeus saada vaatimuksensa käsiteltäväksi yleisessä tuomioistuimessa. Kohtuullisuutta tulee arvioida paitsi A:n kannalta, myös B Oy:n kannalta. Sopimusta ei ole käräjäoikeuden arvion mukaan perusteita oikeustoimilain 36 §:n nojalla kohtuullistaa A:n vaatimalla tavalla. Koska käräjäoikeudella ei ole toimivaltaa käsitellä kannetta se jätetään tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulut
Tutkimatta jättämistä vaatinut B Oy on vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikuluina ilman arvonlisäveroa 13.435,28 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua asian ratkaisusta. Laskun tuntiveloitus on 300 euroa. A on hyväksynyt B Oy:n asiamiehen laskun toimenpiteet ja ajankäytön. Määrän osalta kohtuulliseksi tuntiveloitukseksi A on hyväksynyt 220 euroa, minkä mukaan oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi A on hyväksynyt 10.015,28 euroa.
A on valtion varoista saanut yleistä oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Oikeudenkäyntiavustaja on vaatinut palkkiona korvattavaksi 4.978,60 euroa sisältäen arvonlisäveron. Lisäksi oikeudenkäyntiavustaja on vaatinut määrän korottamista 20 %:lla eli 5.974,32 euroon, koska asia on tavanomaista vaativampi ja asialla on erityinen taloudellinen merkitys päämiehelle. B Oy:llä ei ole ollut huomautettavaa A:n laskun määrän osalta.
Käräjäoikeus toteaa, että B Oy:n asiamiehen tuntiveloituksen määrä 300 euroa on vallitsevan oikeudenkäytännön mukaan tavanomainen määrä riita-asioissa. Tämän vuoksi ei ole perusteita kohtuullistaa määrää. A:n avustajan laskun määrää on syytä korottaa 20 %:lla asian tavanomaista vaativamman laadun ja päämiehelle erityisen taloudellisen merkityksen johdosta.
…...............................................................
Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Lappi
Helsingin hovioikeuden päätös 8.2.2018
…...............................................................
Asian käsittely hovioikeudessa
A:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 10.8.2017.
Pääkäsittely on toimitettu 14.12.2017.
Valitus
A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun sopimuksen ehtoa 9 kohtuullistetaan siten, että välityslauseke jätetään kokonaan huomiotta varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla.
Osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitettu sopimus oli tosiasiassa työsopimus. Sopimus sisälsi englanninkielisen välityslausekkeen, jonka sisältymistä sopimukseen tai merkitystä A:lle ei ollut sopimusta allekirjoitettaessa selvitetty. A:lle ei myöskään ollut annettu aikaa harkita sopimukseen sitoutumista ennen sen allekirjoittamista.
Välityslausekkeen mukaan sopimuksesta johtuvat riidat tuli käsitellä Suomen keskuskauppakamarin sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä. Näiden sääntöjen mukaan välimiesmenettelyn vireille saattamiseksi tuli maksaa hakemusmaksu, hallinnointimaksu sekä välimiehen asettama palkkioennakko. A:lla ei ollut varoja mainittuihin maksuihin tai oman asiamiehensä palkkioon, joita varten ei välimiesmenettelyssä ollut mahdollista saada oikeusapua. A ei myöskään maksuhäiriömerkintöjensä vuoksi voinut saada luottoa mainittuja kuluja varten. Näin ollen A:lla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saattaa asiaansa käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä. A oli oikeutettu oikeusapuun ilman omavastuuosuutta, joten vastaavaa estettä saada asia käsiteltäväksi tuomioistuimessa ei ollut. Välityslausekkeen noudattaminen johti kohtuuttomuuteen myös siksi, että A ei joka tapauksessa työsuhdesaatavien kahden vuoden vanhentumisaika huomioon ottaen voinut saattaa työsopimussuhteeseen perustuvaa oikeuttaan enää voimaan välimiesmenettelyssä.
Vastaus
B Oy on vaatinut, että A:n valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 11.991,98 eurolla korkoineen.
A oli tehnyt konsulttisopimuksen E-toiminimen nimissä ja ilmoittanut haluavansa toimia nimenomaisesti yrittäjänä. A oli ollut itsenäinen yrittäjä, joka oli työskennellyt omaan lukuunsa siinä määrin itsenäisesti, ettei hän ollut ollut B Oy:n johto- ja valvontaoikeuden alainen. Kyse ei ollut ollut työsopimuksesta. Konsulttisopimukseen sisältynyt välityslauseke ei ollut kohtuuton. B Oy:llä oli ollut perusteltu tarve välityslausekkeen käyttöön, koska se oli uusia innovaatioita tekevä ja myyvä yritys, jolle liikesalaisuudet olivat erityisen tärkeitä. Liikesalaisuuksien suojelemiseksi oli tarpeellista välttää julkista oikeudenkäyntiä.
A oli ollut tietoinen välityslausekkeen sisältymisestä sopimukseen sekä välityslausekkeen merkityksestä, sillä hänen englannin kielen taitonsa oli hyvä ja hänellä oli kokemusta sopimusten tekemisestä myyntityössä. A:lla oli ollut aikaa harkita sopimukseen sitoutumista, sillä hän oli sitoutunut vastaavan välityslausekkeen sisältävään sopimukseen B Oy:n kanssa jo kolmessa muussa konsulttisopimuksessa, joista viimeisin oli tehty yli vuosi ennen kyseessä olevan sopimuksen allekirjoittamista. A:n oli tullut selvittää välityslausekkeen merkitys, jos se oli jäänyt hänelle epäselväksi. Konsulttisopimus oli tehty A:n aloitteesta, eikä B Oy ollut pakottanut häntä tekemään sopimusta. B Oy:n tarkoituksena ei ollut ollut työnantajamaksujen välttäminen.
A:n taloudellista asemaa ei voitu käyttää sovitteluperusteena. A:lla oli ollut jo ennen sopimuksen purkamista yksityisoikeudellisia trattaprotesteja ja ulosotossa tilittämättömiä velkoja, eikä A:n huono taloudellinen tilanne ollut johtunut yhtiöstä. Suomen keskuskauppakamarin sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä ei tullut tässä tapauksessa maksaa kuluennakkoa. Välimiesmenettely saattoi muodostua asianosaisille halvemmaksi kuin tuomioistuinmenettely. Koska kyseessä ei ollut ollut työsuhde, A:n saatavat eivät olleet vanhentuneet, eikä perusteita välityslausekkeen sovittelemiselle silläkään perusteella ollut.
Todistelu
Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden päätöksestä ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin.
Pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta sekä todistajina I:tä ja J:tä.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Näyttö
Asiassa kuullut henkilöt ovat jäljempänä ilmenevin lisäyksin kertoneet samalla tavoin kuin käräjäoikeuden päätökseen on heidän kertomakseen kirjattu.
Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu
Asiassa on riidatonta, että A ja B Oy olivat tehneet keskenään yhteensä kolme eri konsulttisopimusta vuosien 2011 - 2012 aikana, ja että A oli jo tätä ennen tehnyt konsulttisopimuksen B Oy:n emoyhtiö D Oy:n kanssa. Kaikki sopimukset olivat sisältäneet identtisen välityslausekkeen. Riidatonta on myös, että A:lla oli ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja ja että hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen entisestään huonontunut ja että hänellä oli maksuhäiriömerkintöjä. Riidatonta on vielä, että A:lle on myönnetty oikeusapu ilman omavastuuosuutta.
Asiassa on kysymys siitä, onko osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun konsulttisopimuksen sisältämä välityslauseke jätettävä oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin tai työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla huomioon ottamatta. Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, ettei käsillä olevassa asiassa ratkaista sitä, onko A ollut työsuhteessa B Oy:öön.
Perustelut
Välityslausekkeen sovittelu oikeustoimilain nojalla
Keskeiset säännökset ja oikeuskäytäntö
Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Edellä mainitun sovittelusäännöksen soveltaminen perustuu kokonaisharkintaan, jolloin huomioon on otettava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Lähtökohtana on sopimusten sitovuuden periaate, joka ilmenee vahvana lain esitöissäkin. Jos sopimuksen sisältöön rauhassa perehtyneet, taloudellisesti toisistaan riippumattomat ja vastuukykyiset sopimuspuolet tekevät sopimuksen, on vaadittava todella merkittävää tasapainottomuutta ennen kuin yleisen sovittelusäännöksen nojalla on aihetta puuttua sopimukseen. Toinen tilanne on, kun toinen osapuoli on asiantuntemukseltaan toista heikompi, eikä ole voinut kunnolla perehtyä asiaan, jonka toinen on tarkoin tuntenut, taikka on ollut suorastaan toisesta osapuolesta taloudellisesti tai muuten riippuvainen. Tällöin sovittelu on perusteltua jo paljon pienemmän epätasapainon vuoksi (HE 247/1981 vp s. 14 - 15).
Korkein oikeus on harkinnut välityslausekkeen sovittelun edellytyksiä ratkaisuissa KKO 1996:27 ja KKO 2003:60. Ratkaisussa KKO 1996:27 oli kysymys toiminimen harjoittajan ja B Oy:n välisessä franchising-sopimuksessa olleen välityslausekkeen sovittelusta. Korkein oikeus katsoi, että välityslausekkeen sovittelu voi tulla kysymykseen erityisesti silloin, kun ehdon soveltaminen välimiesmenettelyn kustannuksista johtuen heikentäisi kohtuuttomasti toisen osapuolen mahdollisuuksia saada oikeussuojaa. Näin saattaa olla erityisesti silloin, kun heikommassa asemassa oleva sopimuspuoli on verrattavissa työntekijään tai kuluttajaan. Lisäksi korkein oikeus totesi, että välityslauseke voi olla kohtuuton silloin, kun riitakysymys on selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellinen arvo on vähäinen, jolloin välimiesmenettelystä sopijapuolelle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat. Edelleen korkein oikeus lausui, että asiaan voi vaikuttaa myös se, onko osapuoli saanut etukäteen tutustua ehtoihin ja onko hänellä ollut oikeudellista asiantuntemusta käytettävissään ennen sopimuksen solmimista, sekä se, onko hän ollut taloudellisesti riippumaton toisesta osapuolesta. Mainitussa tapauksessa korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei välityslausekkeen sovittelulle ollut perusteita.
Ratkaisussa KKO 2003:60 korkein oikeus päätyi eri lopputulokseen ja hyväksyi sovitteluvaatimuksen. Ratkaisu koski sijoituspalvelusopimukseen liittyvää riitaa, jossa pankkiiriliike oli vaatinut yksityisen elinkeinonharjoittajan vastakanteen tutkimatta jättämistä vetoamalla sopimuksen sisältämään välityslausekkeeseen. Elinkeinonharjoittaja vaati välityslausekkeen huomiotta jättämistä. Korkein oikeus hyväksyi hänen vaatimuksensa antaen merkitystä elinkeinonharjoittajan varattomuudelle ja mahdollisuuksille valvoa etuaan ja oikeuttaan ilman asiantuntevaa avustajaa. Toisin sanoen korkein oikeus korosti ratkaisussa oikeuden saatavuutta ja oikeudellisen avun saatavuutta.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei ratkaisu KKO 2003:60 merkitse korkeimman oikeuden kannanmuutosta suhteessa ratkaisuun KKO 1996:27 tai ole sen kanssa ristiriidassa. Ratkaisussa KKO 2003:60 on ainoastaan täydennetty sovittelun edellytysten punninnassa huomioon otettavia seikkoja tilanteessa, jossa osapuoli ei varattomuutensa vuoksi kykenisi lainkaan käynnistämään välimiesmenettelyä (ks. Ovaska, Välimiesmenettely (2007), s. 96 ja Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 33). Ratkaisun KKO 2003:60 voidaankin nähdä merkitsevän siirtymää laaja-alaisempaan analyysiin välityslausekkeen sovittelemista harkittaessa huomioon otettavista seikoista (Koulu, Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana (2008), s. 212). Sovittelu perustui tapauksessa olosuhdemuutoksista seuranneeseen jälkiperäiseen kohtuuttomuuteen. Jos elinkeinonharjoittajan taloudelliset olot eivät olisi ratkaisevasti muuttuneet, välityslauseketta ei olisi ollut aihetta pitää kohtuuttomana (ks. Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 32).
Ratkaisun KKO 2003:60 tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että kysymyksessä oli vastavaatimusta koskeva forumväite. Vastapuoli yritti välityslausekkeeseen vetoamalla estää vastakanteen käsittelyn tuomioistuimessa jo vireillä olevassa asiassa ja siten pirstoa riidan eri menettelyihin, mitä normaalisti yritetään estää. Kyseisen ratkaisun lähtötilanne ei siten ole tältä osin rinnastettavissa nyt kysymyksessä olevaan riitaan.
Jälkiperäisellä kohtuuttomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa riippumattomat ulkopuoliset tapahtumat ovat muuttaneet sopimuksen toteuttamisedellytyksiä toista osapuolta rasittavalla tavalla. Myöhempien tapahtumien merkitykseen sovittelun kannalta liittyy olennaisesti sopimukseen liittyvä riskinjako. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että jos osapuoli on sopimuksen luonteeseen kuuluvasti ottanut riskin kannaltaan epäedullisesta kehityksestä, sopimus ei yleensä tule soviteltavaksi pelkästään sen vuoksi, että riski on realisoitunut ja velvoitteiden suhde on tämän vuoksi järkkynyt. Sovittelua puoltava olosuhteiden muuttaminen on sen sijaan force majeure -tyyppistä, vaikka muutokselle ei tarvitsekaan asettaa yhtä vaativia edellytyksiä kuin luontoissuoritus- tai vahingonkorvausvastuusta vapauttaville suoritusesteille. Sovittelua puoltavalta olosuhteiden muutokselta voidaan useimmiten edellyttää suoritusesteoppeihin verrattavaa ulkoisuutta, odottamattomuutta ja voittamattomuutta (Hemmo, Sopimusoikeus II, 2011, s. 73 - 75).
Johtopäätökset käsillä olevassa asiassa
Hovioikeus toteaa, että välityslausekkeen sovittelua koskevassa arvioinnissa on otettava huomioon sekä ratkaisusta KKO 1996:27 että ratkaisusta KKO 2003:60 ilmenevät perusteet, joita on punnittava kokonaisuutena. Huomiota on siten kiinnitettävä osapuolten asemien väliseen tasapainoon, ehdon yllättävyyteen, osapuolten mahdollisuuksiin tutustua ehtoihin etukäteen ja käyttää tukenaan oikeudellista asiantuntemusta sekä asian laatuun. Lisäksi asiassa on arvioitava jälkiperäiseen kohtuuttomuusväitteeseen liittyviä seikkoja, kuten olosuhdemuutoksen laatua, siihen liittyvää riskinottoa sekä osapuolten tosiasiallisia mahdollisuuksia saada asia käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä.
Käsillä olevassa asiassa A oli ennen konsulttisopimusten tekemistä ollut työsuhteessa emoyhtiö D Oy:öön. Lisäksi konsulttisopimusten laatimiseen oli käytetty B Oy:n sopimuspohjia. Hovioikeuden arvion mukaan nämä seikat osoittavat, että A on yksityisenä elinkeinonharjoittajana ainakin jossain määrin epätasa-arvoisessa asemassa B Oy:öön nähden. A:n ei kuitenkaan voida katsoa rinnastuvan kuluttajaan tai tavanomaiseen työntekijään. I ja J ovat kertoneet A:n tehneen yhteistyötä myös muiden toimijoiden kanssa. I on täsmentänyt, että joistakin viesteistä oli käynyt ilmi A:n tekevän yhteistyötä ainakin F:n kanssa. I ja J ovat lisäksi kertoneet, että konsulttisopimukset oli solmittu nimenomaan A:n aloitteesta, koska tämä oli pyrkinyt saamaan toiminnasta suurempaa taloudellista hyötyä. J on vielä kertonut B Oy:n olleen siinä käsityksessä, että A oli perustanut osakeyhtiön, mikä saa tukea myös todisteena V3 olevasta Z:n 3.9.2010 A:lle lähettämästä sähköpostista, jossa on maininta E Oy:stä A:n yhtiönä. Asiassa ei ole muutoinkaan ilmennyt aihetta epäillä J:n tai I:n kertomusten uskottavuutta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei A ole ollut taloudellisesti tai muulla tavalla riippuvainen B Oy:stä siten, että osapuolten suhde olisi ollut merkittävän epätasapainoinen.
A:n mukaan hän ei ole voinut vaikuttaa välityslauseketta koskevaan ehtoon. Kykenemättömyys vaikuttaa tällaiseen ehtoon ei kuitenkaan sellaisenaan tee ehdosta kohtuutonta. Merkitystä voidaan tällöin katsoa olevan muun ohella sillä, onko välityslauseke kyseisenlaisessa sopimuksessa epätavallinen ja yllättävä tai onko osapuoli saanut tutustua ehtoon etukäteen ja ymmärtänyt sen merkityksen.
Hovioikeus katsoo, ettei välityslauseketta voida konsulttisopimuksessa pitää epätavallisena tai yllättävänä. A:lla on asiassa esitetyn selvityksen perusteella ollut toistuvia mahdollisuuksia tutustua sopimuksen ehtoihin ja hän on myös solminut B Oy:n kanssa toistuvasti vastaavan välityslausekkeen sisältäviä sopimuksia. Hovioikeus katsoo asiassa lisäksi selvitetyn, että A on ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. Tätä tukee se I:n kertoma seikka, että vastaava välityslauseke oli sisältynyt myös B Oy:n asiakassopimuksiin, joita A oli tarjonnut asiakkaille. Lisäksi J on kertonut, että välityslauseketta oli hänen ja A:n välisissä 3.8.2010 allekirjoitettua sopimusta koskeneissa neuvotteluissa käyty nimenomaisesti läpi. Hovioikeus ei pidä uskottavana A:n väitettä siitä, ettei hän olisi ymmärtänyt välityslauseketta sen englanninkielisyyden vuoksi ottaen huomioon, että A on työskennellyt Yhdysvalloissa ja I:n kertoman mukaan tämän englannin kielen taito oli loistava.
Ratkaisun KKO 1996:27 mukaan välityslauseke voi olla kohtuuton riitakysymyksen ollessa selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellisen arvon ollessa vähäinen. Käsillä olevassa asiassa on pääasian osalta ensin selvitettävä esikysymyksenä, onko kysymyksessä työsopimus, minkä jälkeen selvitettävänä on kolme eri perusteista korvausvaatimusta. Vaatimusten yhteenlaskettu määrä on yli 150.000 euroa. Hovioikeus katsoo, ettei pääasiassa riitakysymys ole selvä ja yksinkertainen eikä riidan taloudellinen arvo siten vähäinen, että välimiesmenettelystä A:lle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat.
Edellä lausutuin perustein A:n ei ole katsottava esittäneen väitteensä tueksi riittävää selvitystä siitä, että välityslauseketta koskeva sopimusehto olisi jo alun perin ollut kohtuuton. Asiassa on vielä arvioitava, onko kyseinen sopimusehto tullut jälkiperäisesti kohtuuttomaksi A:n muuttuneen taloudellisen tilanteen vuoksi.
A:n varattomuus puoltaa sinänsä sovittelua, kuten myös se seikka, että A:lla on asiaansa yleisessä tuomioistuimessa käsiteltäessä käytettävissään oikeusavun etuus ilman omavastuuosuutta. Kohtuullistamisharkinnassa on siten kysymys perustuslain 21 §:n ilmentämän access to justice -perusoikeuden merkityksestä. A:n tulisi esittämänsä selvityksen perusteella suorittaa Keskuskauppakamarille riidan arvon perusteella määräytyvä, noin 4.500 euron hallinnointimaksu. Välimiesmenettelyn vaatiman ennakkomaksun tai vakuuden vaatimisen todennäköisyyttä ei voida tässä asiassa varmuudella ennakoida, sillä välimiesten intressin kannalta on riittävää, että menettelyn osapuolista toinen on maksukykyinen. A:n varattomuus huomioon ottaen on kuitenkin mahdollista, että välimiesmenettelyssä vaadittaisiin ennakkomaksua tai vakuutta, jolloin A:lla ei olisi todellisia mahdollisuuksia saattaa asiaansa lainkaan käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä.
A:n varattomuuden painoarvoa kokonaisharkinnassa punnittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että A:lla oli riidattomasti ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja. Edelleen A:n taloudellisen tilanteen huononeminen on täytynyt olla nähtävissä jo 10.4.2012 päivättyä sopimusta allekirjoitettaessa hänelle pian tämän jälkeen kirjatun ensimmäisen yksityisoikeudellisen trattaprotestin ajankohta huomioon ottaen (maksuhäiriöluettelo, V13). A:n jo sopimuksentekohetkiset taloudelliset ongelmat eivät ole siten pahentuneet sillä tavoin A:sta riippumatta ja odottamattomasti, että niitä voisi pitää sellaisena jälkiperäisenä taloudellisen tilanteen ratkaisevana muutoksena, jollainen on ollut käsillä ratkaisussa KKO 2003:60.
A on siten sopimuksentekoaikaisista maksuongelmistaan huolimatta ottanut käräjäoikeuden mainitseman riskin yrittämisestä ja siihen kuuluvasti solminut välityslausekkeen sisältävän konsulttisopimuksen. Hän on näin menettelemällä ja taloudellisista ongelmistaan tietoisena luopunut oikeudestaan saada asiansa käsiteltäväksi yleisessä tuomioistuimessa.
Hovioikeus katsoo välityslausekkeen sovittelua puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena harkittuaan, että käsillä olevassa asiassa välityslausekkeen sovittelua vastaan puhuville seikoille on annettava suurempi painoarvo. Asiaa ei ole aihetta arvioida oikeudellisesti toisin myöskään A:n työsuhdesaatavien vanhentumisaikaan liittyvän väitteen johdosta. A:lle on myönnetty oikeusavun etuus ja oikeudenkäyntiavustaja 11.3.2014 lukien. Tästä huolimatta kanne on saatettu vireille käräjäoikeuteen vasta 10.9.2015. Käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla A:n on katsottava viivytelleen asian vireille saattamisessa. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla aihetta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole.
Välityslausekkeen sovittelu työsopimuslain nojalla
A on vedonnut sovitteluperusteena myös työsopimuslain 10 luvun 2 §:ään, jonka mukaan työsopimuksen ehtoa voidaan sovitella tai se voidaan jättää huomioon ottamatta, jos työsopimuksen ehdon soveltaminen olisi hyvän tavan vastaista tai muutoin kohtuutonta.
Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Näin ollen työsopimuslain 10 luvun 2 §:n soveltuminen tapauksessa riippuu siitä, onko A:n ja B Oy:n tekemä konsulttisopimus katsottava työsopimukseksi, eli toisin sanoen siitä, onko A ollut työsuhteessa B Oy:öön. Tämä asia tulee edellä kerrotuin tavoin ratkaistavaksi pääasian yhteydessä. Vaatimusten arviointi työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla ei siten tule tässä vaiheessa kyseeseen.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Vastaavasti, jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaan määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
A on hävinnyt asian, mistä syystä hän on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen. B Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut ovat yhteensä 11.991,98 euroa. A on paljoksunut B Oy:n oikeudenkäyntikuluja ja pitänyt kohtuullisena ajankäyttönä 15 tuntia ja kokonaismääränä 4.500 euroa. A on katsonut 8.5.2017, 9.5.2017 ja 18.5.2017 suoritetut toimenpiteet perusteettomiksi niiden sisältäessä muun muassa tuomioon tutustumista ottaen huomioon, että asianajaja L:n jo käräjäoikeudelle esittämään laskuun oli sisältynyt jälkitoimenpidevarauksena tuomioon tutustuminen. Edelleen A on katsonut nauhoitetilausta, ote- ja jäljennösmaksua, nauhoitteiden litterointia ja asiakirjatilausta korkeimmasta hallinto-oikeudesta koskevat toimenpiteet perusteettomiksi.
Korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n mukaan oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. B Oy:n oikeudenkäyntikulujen tarpeellisuutta 8.5., 9.5. ja 18.5.2017 suoritettujen toimenpiteiden osalta arvioidessaan hovioikeus toteaa, että asianajaja L:n laskuun B Oy:n avustamisesta käräjäoikeudessa on sisältynyt tunnin varaus käräjäoikeuden päätöksen läpikäyntiin. B Oy:n hovioikeudessa esittämästä laskusta on siten katsottava tarpeettomiksi ennen käräjäoikeuden päätöksen antamista ja osittain jälkivaraukseen nähden päällekkäisinä 8.5.2017 ja 9.5.2017 koskevat toimenpiteet. Sen sijaan asiassa ei ole ilmennyt aihetta katsoa 18.5.2017 suoritettuja toimenpiteitä tarpeettomiksi.
B Oy:n oikeudenkäyntikululaskuun sisältyy nauhoitteen tilausmaksuun, ote- ja jäljennösmaksuun sekä nauhoitteiden litterointiin liittyviä kuluja. Käräjäoikeudessa kuultujen asianosaisten sekä todistajien kertomukset on asian ratkaisemiseen vaikuttavilta osin kirjattu näkyviin päätökseen. Asiassa ei siten ole ilmennyt perusteltua aihetta nauhoitteiden tilaamiseen ja litterointiin. Oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevää asiakirjatilausta koskevaa kulua on sen sijaan pidettävä perusteltuna, sillä B Oy on hovioikeudelle toimittamassaan vastauksessa viitannut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin. Mainitut toimenpiteet ja kulut vähennettynä hovioikeus katsoo B Oy:n tarpeellisten oikeudenkäyntikulujen määräksi yhteensä 11.051,13 euroa.
A on lisäksi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen 15.12.2017 vaatinut, että oikeudenkäyntikuluja kohtuullistetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n ja 8 b §:n nojalla. Hovioikeus on varannut B Oy:lle tilaisuuden lausua A:n oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamista koskevasta vaatimuksesta. B Oy on 5.1.2018 antamassaan lausumassa ilmoittanut vaativansa ensisijaisesti kohtuullistamisvaatimuksen jättämistä tutkimatta liian myöhään esitettynä. Toissijaisesti B Oy on vastustanut sekä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ään että 8 b §:ään perustuvaa kohtuullistamisvaatimusta. A on vielä 5.1.2018 toimittanut hovioikeudelle pyytämättä lisäkirjelmän, jossa hän on esittänyt lisäperusteita vaatimukselleen.
Hovioikeus toteaa, että B Oy on esittänyt yksilöidyn oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa pääkäsittelyn päättymisen jälkeen 14.12.2017. A:n ei ole ollut mahdollista vastata kuluvaatimukseen yksilöidysti ennen sen esittämistä. Ilman tietoa yksilöidystä kuluvaatimuksesta A:lla ei ole myöskään ollut mahdollisuutta arvioida tarvetta tai perusteita oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ään tai 8 b §:ään perustuvan vaatimuksen esittämiselle. Lisäksi hovioikeus toteaa, että tuomioistuin voi alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla myös viran puolesta ilman asianosaisen vaatimusta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei vaatimusta ole esitetty liian myöhään. Vaatimus voidaan tutkia.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Lain esitöiden ja oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § on tarkoitettu poikkeussäännöksi, ja sen soveltamiskynnys on suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi olla tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole eikä ole selvää, kuinka oikeuskysymys tulisi ratkaista. Alentamista ei tämän pykälän nojalla tule perustaa kohtuusharkintaan. Pelkkää vaatimusta kulujen alentamisesta riidan oikeudellisen epäselvyyden perusteella ei voida hyväksyä, vaan vaatimuksen esittäjän tulee ilmoittaa ne perusteet, joilla hän katsoo asian olevan oikeudellisesti epäselvä (HE 107/1998 vp s. 19 - 20; KKO 2005:91, kohta 12). A ei ole perustellut näkemystään asian oikeudellisesta epäselvyydestä. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulisi hovioikeudessa alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Lain esitöiden mukaan kyse on poikkeussäännöstä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, jos kokonaisuutena arvioiden kohtuullistamisen edellytykset täyttyvät. Edellytysten täyttyminen vaatii kaikkien laissa mainittujen seikkojen punnintaa, eikä mikään niistä yksinään voi synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (HE 107/1998 vp s. 20).
Hovioikeus katsoo, että asiassa on käsillä korvausvelvollisuuden kohtuullistamista puoltavia seikkoja. Kohtuullistamista puoltaa asiassa erityisesti asianosaisten asema, sillä A on kotihoidon tuella elävä varaton henkilö ja B Oy on yhtiö. Myös asian merkitys puoltaa kohtuullistamista, sillä kyse on ollut huomattavasta saatavasta. Oikeudenkäyntiin johtaneiden seikkojen ei voida katsoa sen paremmin puoltavan kohtuullistamista kuin puhuvan sitä vastaankaan.
Punnitessaan B Oy:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytyksiä kokonaisuutena kaikkien edellä mainittujen eri seikkojen valossa hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa suurin paino on annettava asianosaisten asemalle. Kun ne puoltavat kohtuullistamista, hovioikeus katsoo, että edellytykset oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle täyttyvät.
Hovioikeus harkitsee B Oy:n kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi hovioikeudessa 6.000 euroa, minkä määrän A on velvollinen korvaamaan B Oy:lle vaadittuine korkoineen.
A:n avustajaksi määrätyn asianajaja K:n palkkiovaatimus A:n avustamisesta hovioikeudessa sisältää toimenpiteitä valmistautumisesta ja jälkitoimenpiteistä yhteensä 10 tunnilta sekä pääkäsittelyn osuuden (4 tuntia). Palkkiovaatimus on oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen. Palkkio suoritetaan siten valtion varoista laskun mukaisena.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
A E -toiminimen omistajana velvoitetaan suorittamaan B Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 6.000 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua hovioikeuden päätöksen antamispäivästä.
Valtion varoista maksetaan asianajaja K:lle palkkioksi A:n avustamisesta hovioikeudessa 1.540 euroa ja arvonlisäveron osuutena 369,60 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.
…...............................................................
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio
hovioikeudenneuvos Hanna Vieruaho
valmistelija: hovioikeuden esittelijä Laura Kallioinen
Äänestys.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio:
Totean enemmistön tavoin olevan riidatonta, että A ja B Oy olivat tehneet keskenään yhteensä kolme eri konsulttisopimusta vuosien 2011 - 2012 aikana ja että A oli jo tätä ennen tehnyt konsulttisopimuksen B Oy:n emoyhtiö D Oy:n kanssa. Kaikki sopimukset olivat sisältäneet identtisen välityslausekkeen. Riidatonta on myös, että A:lla oli ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja ja että hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen entisestään huonontunut ja että hänellä oli maksuhäiriömerkintöjä. Riidatonta on vielä, että A:lle on myönnetty oikeusapu ilman omavastuuosuutta.
Asian pääkäsittelyssä A on esittänyt, että hän on työttömänä ja että hänen toimeentulonsa perustuu kodinhoidon tukeen. Keskuskauppakamarille tulisi A:n mukaan maksaa hallinnointimaksua noin 4.500 euroa, jotta se edes lähtisi nimeämään välimiestä. En näe aihetta epäillä edellä mainittua, eikä sitä ole B Oy:n puoleltakaan riitautettu. Asianosaiset ovat lisäksi olleet yhtä mieltä siitä, että välimiehellä olisi oikeus vaatia ennakkopalkkiota. Siitä asianosaiset ovat olleet kuitenkin eri mieltä, pyytävätkö välimiehet käytännössä ennakkopalkkiota kansallisissa riidoissa.
Edellä enemmistön mielipiteessä on selostettu olennaiset taustatiedot korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2003:60, jossa korkein oikeus jätti oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta. Lopputulostaan korkein oikeus perusteli seuraavasti:
"Pertti K on vaatinut välityslausekkeen huomiotta jättämistä oikeustoimilain 36 §:n nojalla, koska välityssopimus on solmimisensa jälkeen käynyt hänen taloudellisen vararikkonsa vuoksi kohtuuttomaksi eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.
Asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, onko välityslauseke Pertti K:n esittämällä perusteella oikeustoimilain 36 §:n perusteella jätettävä huomioon ottamatta.
Välimiesmenettelystä annetun lain 46 §:n 1 momentin mukaan asianosaiset ovat yhteisvastuullisesti velvolliset suorittamaan välimiehille korvauksen heidän työstään ja kustannuksistaan, jolleivät he ole toisin sopineet. Asiassa ei ole edes väitetty, että asianosaiset olisivat sopineet toisin. Saman pykälän 3 momentin mukaan välimiehillä on oikeus vaatia asianosaisilta ennakkoa tai vakuutta heille tulevasta korvauksesta. Yleinen käytäntö on, että kumpaakin asianosaista kehotetaan suorittamaan puolet välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta. Jos asianosainen ei suorita osuuttaan tällaisesta välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta, välimiehet yleensä varaavat toiselle asianosaiselle tilaisuuden suorittaa puuttuvan määrän. Jollei vaadittua ennakkoa tai vakuutta suoriteta kokonaan, menettely yleensä keskeytetään tai lopetetaan.
Asiassa on selvitetty, ettei Pertti K:lla ole varoja eikä ansiotuloja. Näin ollen voidaan lähteä siitä, ettei hän pysty suorittamaan välimiehen häneltä todennäköisesti vaatimaa ennakkoa tai vakuutta välimiehelle tulevasta korvauksesta. Kun Opstock Oy ei ole edes väittänyt olevansa valmis suorittamaan Pertti K:n osuutta tällaisesta ennakosta tai antamaan siitä vakuutta, Pertti K tuskin saisi kannettaan tutkituksi välimiesmenettelyssä. Tästä ei kuitenkaan seuraisi, että Pertti K saisi kanteensa tutkituksi yleisessä tuomioistuimessa välityslausekkeen estämättä.
Pertti K:lle on tässä oikeudenkäynnissä myönnetty maksuton oikeudenkäynti ilman korvausvelvollisuutta ja määrätty avustaja. Vastaavaa etua Pertti K:lle ei voida myöntää välimiesmenettelyssä. Pertti K ei ilmeisesti ilman ammattitaitoista avustajaa kykenisi valvomaan etuaan ja oikeuttaan välimiesmenettelyssä eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa itselleen tällaista avustajaa."
Käsillä olevassa asiassa välityslauseketta sovellettaessa A joutuisi rahoittamaan itse keskuskauppakamarille maksettavan hallinnointimaksun ja välimiehen mahdollisesti vaatiman palkkioennakon, koska välimiesmenettelyä varten ei myönnetä oikeusapua. Selvänä voidaan myös pitää sitä, että A tarvitsisi välimiesmenettelyä varten lainoppineen avustajan, jonka palkkion ilman oikeusapua hän joutuisi kustantamaan itse. Tällaisissa olosuhteissa avustajat, ennen kuin ottavat asian hoitaakseen, säännönmukaisesti edellyttävät, että päämies on maksanut avustajalle tämän ilmoittaman määrän palkkioennakkoa. Toisaalta ottaen huomioon A:n taloudellisen tilanteen ja etenkin maksuhäiriömerkinnät hänen on likimain mahdotonta saada lainaa välimiesmenettelyä ja avustajan palkkiota varten tarvittavaa määrää. Siten A:lla ei ole tosiasiassa mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkituksi eikä avustajaa menettelyä varten.
Korkeimman oikeuden edellä siteeratuista perusteluista ilmenee kaksi syytä, miksi se katsoi välityslausekkeen soveltamisen johtavan asiassa kohtuuttomuuteen: asianomaisen henkilön heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen välityslauseketta sovellettaessa hän ei tosiasiassa saisi asiaansa käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä eikä hänellä olisi myöskään mahdollista saada tarvitsemaansa oikeudellista apua välimiesmenettelyä varten.
Katson, että merkityksellisiltä osin käsillä olevan asian tosiseikat vastaavat korkeimman oikeuden ratkaiseman tapauksen olosuhteita. Asiaa ei ole myöskään aihetta arvioida oikeudellisesti toisin eikä siis päätyä toisenlaiseen lopputulokseen kuin korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2003:60 tehnyt. Näin ollen jätän oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta.
Kumoan käräjäoikeuden päätöksen ja palautan asian Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee hovioikeuden ratkaisun tultua lainvoimaiseksi tai tätä ennenkin asianosaisten suostumuksin ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 9.4.2018
Monissa sopimuksissa sovitaan välityslausekkeella välimiesmenettelystä, jos osapuolten välille tulee riitaa. Lausekkeen kirjoittamisessa tulee olla tarkkana. Siihen voidaan esimerkiksi kirjata, että osapuolella on mahdollisuus viedä asia tuomioistuimeen, jos on taloudellisissa vaikeuksissa. Nimittäin ilman tuollaista lisäehtoa asiaa ei saa normaalisti tuomioistuinmenettelyyn. Tätä voi yrittää riitatilanteessa oikeustoimilain 36§:n perusteella. Alla oli juuri tästä kysymys. Asiassa oli kysymys myös siitä, oliko konsulttisopimus työsopimuslain alainen vai ei.
Hovioikeuden perusteluissa on perusteellinen selvitys oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta eli milloin välityslausekkeen kohtuullistaminen voi tulla kyseeseen. HelHO mukaan:
"Keskeiset säännökset ja oikeuskäytäntö
Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Edellä mainitun sovittelusäännöksen soveltaminen perustuu kokonaisharkintaan, jolloin huomioon on otettava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Lähtökohtana on sopimusten sitovuuden periaate, joka ilmenee vahvana lain esitöissäkin. Jos sopimuksen sisältöön rauhassa perehtyneet, taloudellisesti toisistaan riippumattomat ja vastuukykyiset sopimuspuolet tekevät sopimuksen, on vaadittava todella merkittävää tasapainottomuutta ennen kuin yleisen sovittelusäännöksen nojalla on aihetta puuttua sopimukseen. Toinen tilanne on, kun toinen osapuoli on asiantuntemukseltaan toista heikompi, eikä ole voinut kunnolla perehtyä asiaan, jonka toinen on tarkoin tuntenut, taikka on ollut suorastaan toisesta osapuolesta taloudellisesti tai muuten riippuvainen. Tällöin sovittelu on perusteltua jo paljon pienemmän epätasapainon vuoksi (HE 247/1981 vp s. 14 - 15).
Korkein oikeus on harkinnut välityslausekkeen sovittelun edellytyksiä ratkaisuissa KKO 1996:27 ja KKO 2003:60. Ratkaisussa KKO 1996:27 oli kysymys toiminimen harjoittajan ja B Oy:n välisessä franchising-sopimuksessa olleen välityslausekkeen sovittelusta. Korkein oikeus katsoi, että välityslausekkeen sovittelu voi tulla kysymykseen erityisesti silloin, kun ehdon soveltaminen välimiesmenettelyn kustannuksista johtuen heikentäisi kohtuuttomasti toisen osapuolen mahdollisuuksia saada oikeussuojaa. Näin saattaa olla erityisesti silloin, kun heikommassa asemassa oleva sopimuspuoli on verrattavissa työntekijään tai kuluttajaan. Lisäksi korkein oikeus totesi, että välityslauseke voi olla kohtuuton silloin, kun riitakysymys on selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellinen arvo on vähäinen, jolloin välimiesmenettelystä sopijapuolelle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat. Edelleen korkein oikeus lausui, että asiaan voi vaikuttaa myös se, onko osapuoli saanut etukäteen tutustua ehtoihin ja onko hänellä ollut oikeudellista asiantuntemusta käytettävissään ennen sopimuksen solmimista, sekä se, onko hän ollut taloudellisesti riippumaton toisesta osapuolesta. Mainitussa tapauksessa korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei välityslausekkeen sovittelulle ollut perusteita.
Ratkaisussa KKO 2003:60 korkein oikeus päätyi eri lopputulokseen ja hyväksyi sovitteluvaatimuksen. Ratkaisu koski sijoituspalvelusopimukseen liittyvää riitaa, jossa pankkiiriliike oli vaatinut yksityisen elinkeinonharjoittajan vastakanteen tutkimatta jättämistä vetoamalla sopimuksen sisältämään välityslausekkeeseen. Elinkeinonharjoittaja vaati välityslausekkeen huomiotta jättämistä. Korkein oikeus hyväksyi hänen vaatimuksensa antaen merkitystä elinkeinonharjoittajan varattomuudelle ja mahdollisuuksille valvoa etuaan ja oikeuttaan ilman asiantuntevaa avustajaa. Toisin sanoen korkein oikeus korosti ratkaisussa oikeuden saatavuutta ja oikeudellisen avun saatavuutta.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei ratkaisu KKO 2003:60 merkitse korkeimman oikeuden kannanmuutosta suhteessa ratkaisuun KKO 1996:27 tai ole sen kanssa ristiriidassa. Ratkaisussa KKO 2003:60 on ainoastaan täydennetty sovittelun edellytysten punninnassa huomioon otettavia seikkoja tilanteessa, jossa osapuoli ei varattomuutensa vuoksi kykenisi lainkaan käynnistämään välimiesmenettelyä (ks. Ovaska, Välimiesmenettely (2007), s. 96 ja Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 33). Ratkaisun KKO 2003:60 voidaankin nähdä merkitsevän siirtymää laaja-alaisempaan analyysiin välityslausekkeen sovittelemista harkittaessa huomioon otettavista seikoista (Koulu, Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana (2008), s. 212). Sovittelu perustui tapauksessa olosuhdemuutoksista seuranneeseen jälkiperäiseen kohtuuttomuuteen. Jos elinkeinonharjoittajan taloudelliset olot eivät olisi ratkaisevasti muuttuneet, välityslauseketta ei olisi ollut aihetta pitää kohtuuttomana (ks. Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 32).
Ratkaisun KKO 2003:60 tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että kysymyksessä oli vastavaatimusta koskeva forumväite. Vastapuoli yritti välityslausekkeeseen vetoamalla estää vastakanteen käsittelyn tuomioistuimessa jo vireillä olevassa asiassa ja siten pirstoa riidan eri menettelyihin, mitä normaalisti yritetään estää. Kyseisen ratkaisun lähtötilanne ei siten ole tältä osin rinnastettavissa nyt kysymyksessä olevaan riitaan.
Jälkiperäisellä kohtuuttomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa riippumattomat ulkopuoliset tapahtumat ovat muuttaneet sopimuksen toteuttamisedellytyksiä toista osapuolta rasittavalla tavalla. Myöhempien tapahtumien merkitykseen sovittelun kannalta liittyy olennaisesti sopimukseen liittyvä riskinjako. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että jos osapuoli on sopimuksen luonteeseen kuuluvasti ottanut riskin kannaltaan epäedullisesta kehityksestä, sopimus ei yleensä tule soviteltavaksi pelkästään sen vuoksi, että riski on realisoitunut ja velvoitteiden suhde on tämän vuoksi järkkynyt. Sovittelua puoltava olosuhteiden muuttaminen on sen sijaan force majeure -tyyppistä, vaikka muutokselle ei tarvitsekaan asettaa yhtä vaativia edellytyksiä kuin luontoissuoritus- tai vahingonkorvausvastuusta vapauttaville suoritusesteille. Sovittelua puoltavalta olosuhteiden muutokselta voidaan useimmiten edellyttää suoritusesteoppeihin verrattavaa ulkoisuutta, odottamattomuutta ja voittamattomuutta (Hemmo, Sopimusoikeus II, 2011, s. 73 - 75)."
Käräjäoikeus oli hylännyt vaatimuksen ja samoin hovioikeuden enemmistö. Vähemmistöön jäänyt jäsen olisi hyväksynyt välityslausekkeen kohtuullistamisen:
"Katson, että merkityksellisiltä osin käsillä olevan asian tosiseikat vastaavat korkeimman oikeuden ratkaiseman tapauksen olosuhteita. Asiaa ei ole myöskään aihetta arvioida oikeudellisesti toisin eikä siis päätyä toisenlaiseen lopputulokseen kuin korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2003:60 tehnyt. Näin ollen jätän oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta."
Tapauksessa on myös perusteellinen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisperustelu, jonka perusteella oikeudenkäyntikuluja kohtuullistettiin:
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Lain esitöiden ja oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § on tarkoitettu poikkeussäännöksi, ja sen soveltamiskynnys on suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi olla tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole eikä ole selvää, kuinka oikeuskysymys tulisi ratkaista. Alentamista ei tämän pykälän nojalla tule perustaa kohtuusharkintaan. Pelkkää vaatimusta kulujen alentamisesta riidan oikeudellisen epäselvyyden perusteella ei voida hyväksyä, vaan vaatimuksen esittäjän tulee ilmoittaa ne perusteet, joilla hän katsoo asian olevan oikeudellisesti epäselvä (HE 107/1998 vp s. 19 - 20; KKO 2005:91, kohta 12). A ei ole perustellut näkemystään asian oikeudellisesta epäselvyydestä. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulisi hovioikeudessa alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Lain esitöiden mukaan kyse on poikkeussäännöstä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, jos kokonaisuutena arvioiden kohtuullistamisen edellytykset täyttyvät. Edellytysten täyttyminen vaatii kaikkien laissa mainittujen seikkojen punnintaa, eikä mikään niistä yksinään voi synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (HE 107/1998 vp s. 20).
Hovioikeus katsoo, että asiassa on käsillä korvausvelvollisuuden kohtuullistamista puoltavia seikkoja. Kohtuullistamista puoltaa asiassa erityisesti asianosaisten asema, sillä A on kotihoidon tuella elävä varaton henkilö ja B Oy on yhtiö. Myös asian merkitys puoltaa kohtuullistamista, sillä kyse on ollut huomattavasta saatavasta. Oikeudenkäyntiin johtaneiden seikkojen ei voida katsoa sen paremmin puoltavan kohtuullistamista kuin puhuvan sitä vastaankaan.
Punnitessaan B Oy:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytyksiä kokonaisuutena kaikkien edellä mainittujen eri seikkojen valossa hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa suurin paino on annettava asianosaisten asemalle. Kun ne puoltavat kohtuullistamista, hovioikeus katsoo, että edellytykset oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle täyttyvät.
Hovioikeus harkitsee B Oy:n kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi hovioikeudessa 6.000 euroa, minkä määrän A on velvollinen korvaamaan B Oy:lle vaadittuine korkoineen.
Kantaja joutui maksamaan oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa 13.400 ja hovioikeudessa 6.000 euroa.
Välityslauseke ja sen kohtuullistaminen
HelHO:2018:3
Välityslauseke
Sovittelu
Tuomioistuimen toimivalta
Oikeudenkäyntikulut
Diaarinumero: S 17/1408
Antopäivä: 8.2.2018
Ratkaisunumero: 173
Helsingin käräjäoikeuden päätös 9.5.2017
…...............................................................
Kanne
Vaatimukset
A on alkuperäisessä haastehakemuksessa ja sen täydennyksessä vaatinut B Oy:n velvoittamista korvaamaan
1) erääntynyttä palkkasaatavaa yhteensä 58.500,00 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 9.10.2013 lukien,
2) työsuhteen perusteettomasta purkamisesta irtisanomisajan palkkana menetetyltä irtisanomisajalta yhdeltä (1) kuukaudelta 3.855,54 euroa, sekä
3) työsopimuslain 12 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna korvauksena 16 kuukauden palkkaa vastaavat 88.355,36 euroa laillisine korkolain 4 § 1 momentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 2.3.2016 lukien.
...............................................................
Vastaus
B Oy on ennen pääasiaan vastaamista vaatinut, että
1) käräjäoikeus jättää kanteen tutkimatta käräjäoikeuden puuttuvan toimivallan vuoksi ja
2) velvoittaa A:n korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti korkolain 4 §:n 1 momentissa säädettyine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden ratkaisun antamispäivästä lukien.
B Oy:n mukaan A ei ole ollut työntekijän asemassa B Oy:ssä vaan ulkopuolinen konsultti. B Oy on vaatinut hylättäväksi A:n esittämän vaatimuksen välimiesmenettelyä koskevan sopimuskohdan huomiotta jättämisestä.
Toissijaisesti B Oy on kiistänyt kanteen ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.
Käräjäoikeuden käsittelyratkaisu
B Oy on esittänyt väitteen, jonka mukaan käräjäoikeudelta puuttuu toimivalta asian käsittelemiseen. Osapuolet ovat sopineet, että heidän mahdolliset riitansa tulee käsitellä välimiesoikeudessa. B Oy on varannut oikeuden vastata erikseen kanteen vaatimuksiin. Yksilöity vastaus on tarkoituksenmukaista antaa prosessiekonomisista syistä tarvittaessa vasta väitteen ratkaisemisen jälkeen.
A on esittänyt, että välimiesmenettelyä koskeva sopimuskohta tulisi kohtuullistaa siten, että se jätetään huomiotta oikeustoimilain 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla.
Käräjäoikeus on päättänyt ensin erikseen käsitellä ja ratkaista esitetyn väitteen tuomioistuimen puuttuvasta toimivallasta. Kun tältä osin on nimetty henkilötodistelua, on väitteen ratkaisemiseksi ollut syytä järjestää erillinen pääkäsittely.
B Oy:n perustelut
B Oy:n vaatimuksen mukaan kanne tulee Helsingin käräjäoikeudessa jättää tutkimatta. Osapuolet ovat sopineet mahdollisten riitojen käsittelystä välimiesmenettelyssä.
Välimiesmenettelystä annetun lain 5 §:n mukaan kannetta kysymyksestä, joka on välimiesten ratkaistava, ei saa ottaa tuomioistuimessa tutkittavaksi, jos vastapuoli tekee siitä väitteen ennen kuin hän vastaa pääasiaan.
A:n vaatimukset perustuvat 10.4.2012 päivättyyn Consulting Services Agreementiin (jäljempänä konsulttisopimus) ja 27.3.2013 päivättyyn sopimusliitteeseen.
Konsulttisopimuksen 9. kohdan mukaan kaikki sopimusta koskevat riidat ratkaistaan välimiesmenettelyssä noudattaen Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan sääntöjä. Välimiesoikeus muodostuu yhdestä välimiehestä, jonka nimittää Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.
B Oy:n mukaan A oli tullut B Oy:n silloisen emoyhtiön C Oy:n palvelukseen myyjäksi vuonna 2009. C Oy oli irtisanonut hänet keväällä 2010. Kesällä 2010 A oli ottanut yhteyttä D Oy:n toimitusjohtajaan Z:n ilmoittaen, että hänen perustettava yhtiönsä E voisi tehdä B Oy:lle projektiluontoisia töitä. D Oy on B Oy:stä erillinen yhtiö, joka nykyisin omistaa kokonaan B Oy:n.
D Oy on 3.8.2010 tehnyt A:n perustettavan E -yhtiön kanssa Consulting Services Agreement -nimisen sopimuksen. Siinä on todettu, että A ei ole työntekijä, vaan itsenäinen yrittäjä. Sopimuksen mukaan E piti perustaa 1.9.2010 mennessä. Sopimuksessa on välityslauseke.
D Oy:n kanssa tehdyn konsulttisopimuksen päättymisen jälkeen B Oy oli tehnyt A:n ehdotuksesta E:n kanssa konsulttisopimuksen 28.2.2011, joka oli korvattu 1.9.2011 tehdyllä konsulttisopimuksella ja sen jälkeen 10.4.2012 tehdyllä konsulttisopimuksella. Sopimusversioissa oli muutettu ainoastaan palkkioiden perusteita ja tarkennettiin asiakaslistoja. Kaikissa sopimuksissa oli välityslauseke.
B Oy on ollut siinä käsityksessä, että A ilmoituksensa mukaisesti oli perustanut E Oy:n 1.9.2010 mennessä. Sittemmin on käynyt ilmi, että kyseessä on A:n rekisteröity toiminimi. A oli tältä osin johtanut B Oy:tä harhaan.
A:ta ei ollut palkattu B Oy:öön työntekijäksi, vaan hän oli myynyt B Oy:n tuotteita ulkopuolisena konsulttina. Konsulttisopimuksessa ei ole rajoitettu A:n oikeutta ottaa konsulttitehtäviä myös muilta toimeksiantajilta. B Oy:n käsityksen mukaan hänellä onkin konsulttisopimuksen voimassaoloaikana ollut muitakin toimeksiantajia, kuten F. Tätä osoittaa se, että A:lla on jo 28.3.2013 ollut ulosotossa 54.818 euroa tilittämättömiä veronpidätys- ja alv-eriä. B Oy:n E:lle maksamat konsulttipalkkiot ajalla 30.11.2010-1.11.2013 ovat olleet vain 95.609,53 euroa (V10).
Konsulttisopimuksen 3. kohdan mukaan konsultille maksettiin kuukausittaista palkkiota lisättynä arvonlisäverolla. Sen lisäksi konsultilla oli oikeus erikseen sovittuihin komissioihin, jotka olivat huomattavasti korkeammat kuin B Oy:n työntekijöillä. E oli laskuttanut konsulttipalkkion arvonlisäverollisena B Oy:n kanssa tehtyjen konsulttisopimusten aikana. E/A oli itse määrännyt konsulttipalkkioiden laskutusajanjaksot eikä niitä ole laskutettu säännöllisesti kuukausittain (V10). E on konsulttisopimuksen mukaisesti laskuttanut myös kulunsa erikseen B Oy:ltä.
A oli itse ilmoittanut, että hänen keskimääräinen kuukausipalkkionsa oli 5.522,21 euroa. A oli B Oy:n mukaan hyvin ymmärtänyt, ettei hän ole työntekijän asemassa, mikä ilmenee hänen lähettämistään sähköposteista B Oy:n edustajille.
A:lla ei ole ollut kiinteää työaikaa eikä hänellä ole ollut omaa työtilaa B Oy:ssä. Hän oli käynyt toimitiloissa ainoastaan sovituissa palavereissa. A oli oleskellut vuosina 2011 - 2012 puoli vuotta ulkomailla. Hänellä oli oma puhelin, ei B Oy:n työntekijöiden tapaan puhelin luontaisetuna. B Oy ei ole määrännyt A:n loman ajankohtaa eikä pituutta, vaan hän on vapaasti saanut pitää lomansa silloin, kun on halunnut. A:lle ei ole maksettu loman ajalta palkkaa tai palkkiota eikä hän ole ollut oikeutettu lomakorvaukseen. Koska A ei ole ollut työntekijä, hän on 6.9.2010 allekirjoittanut D Oy:n kanssa salassapitositoumuksen.
B Oy ei ole käyttänyt A:han työsuhteen tunnusmerkkinä olevaa työnantajan direktio-oikeutta. Konsulttisopimuksessa on nimenomaisesti todettu, että konsultti ei ole työntekijä vaan itsenäinen konsultti. Konsulttisopimuksen mukaan konsultti on voitu vapauttaa koska tahansa B Oy:n palveluksesta kirjallisella ilmoituksella eikä hänellä ole oikeutta vaatia mitään korvausta sopimuksen purkamisen johdosta. B Oy on oikeuskäytännöstä viitannut korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2009:65.
Kohtuullistamisvaatimuksesta
B Oy:n mukaan vaadittuun kohtuullistamiseen ei ole perustetta. A on allekirjoittanut useita peräkkäisiä konsulttisopimuksia, joissa on kaikissa välityslauseke. A:lla on ollut aikaa harkita, sitoutuuko hän välityslausekkeeseen. Sopimuksen sisältö on käyty läpi A:n kanssa. Sopimusten lopussa osapuolet ovat vakuuttaneet ymmärtävänsä sopimuksen ehdot. A on kokeneena myyjänä ollut tietoinen siitä, mitä välityslauseke tarkoittaa. A oli oleskellut ulkomailla, mm. USA:ssa, ja hänen englannin kielen taitonsa oli hyvä, joten hän on varmasti ymmärtänyt konsulttisopimuksen sisällön.
A oli ennen 3.8.2010 allekirjoitettua konsulttisopimusta nimenomaisesti ilmoittanut haluavansa toimia yrittäjänä, ei työntekijänä. B Oy ei ole painostanut häntä tekemään konsulttisopimusta eikä B Oy ole tehnyt konsulttisopimusta välttääkseen työnantajavelvoitteita. Kummankin sopijapuolen tarkoituksena oli, että A hoitaa tehtävät E:n kautta yrittäjänä.
Koska A ei ole B Oy:n työntekijä, ei työsopimuslaki sovellu hänen kohdallaan. A ei ole konsulttisuhteen aikana vedonnut siihen, että hän olisi työntekijän asemassa eikä ole vaatinut vuosilomapalkkaa tai vuosilomakorvauksia. B Oy on vedonnut väitetystä kohtuuttomuudesta korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 1996:27.
A ei ole tässä konsulttisuhteessa ollut heikompi osapuoli eikä hänen taloudellinen asemansa ole sopimusta allekirjoittaessa ollut huono. Se, että hänen taloudellinen asemansa on sopimussuhteen päättymisen jälkeen heikentynyt, ei voi olla peruste välityslausekkeen kumoamiselle. A:n taloudellinen tilanne ei ole huonontunut B Oy:stä johtuvasta syystä.
Välimiesmenettelyn vireillepanon yhteydessä hakija on velvollinen suorittamaan ainoastaan hakemusmaksun. Keskuskauppakamarin välimiesmenettelynsääntöjen mukaan (V13) välimieslautakunta määrää kuluennakon pääsääntöisesti vain kansainvälisluontoisissa välimiesmenettelyissä ja asianosaiset velvoitetaan maksamaan kuluennakko puoliksi. Asian lopputuloksesta riippuu, kumman tahon kannettaviksi kustannukset lopulta jäävät. Yleisissä tuomioistuimissa asian käsittely useissa oikeusasteissa voi hyvinkin tehdä menettelystä välimiesmenettelyä kalliimpaa. Välimiesmenettelyn kustannustaso ei näin ole peruste välityslausekkeen kohtuullistamiselle. B Oy on innovaatioita tekevä ja myyvä yritys, jonka teknologia on suojattu lukuisilla patenteilla (V12). Liikesalaisuuksiensa suojaamiseksi B Oy:lle on erittäin tärkeää, että ulkopuolisten konsulttien kanssa mahdollisesti syntyvät riidat käsitellään luottamuksellisesti välimiesmenettelyssä.
A:n vastaus tuomioistuimen toimivallasta
A on vaatinut kanteen tutkimatta jättämistä koskevan vaatimuksen hylkäämistä. Osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun sopimuksen ehtoa 9 tulee kohtuullistaa siten, että välityslauseke jätetään kokonaan huomiotta oikeustoimilain 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla, koska A:lla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.
Sopimus, johon on välityslauseke merkittynä, on B Oy:n laatima ja se on kirjoitettu englannin kielellä. A:lle ei ole sopimusta allekirjoitettaessa selvitetty välityslausekkeen sisältymistä sopimuksen taikka sen merkitystä.
Välitysmenettely on huomattavan kallista, eikä A:lla ole sen maksamiseen mahdollisuuksia. A:lle on myönnetty vähätuloisuuden perusteella kanteen koskemassa asiassa yleistä oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Yleistä oikeusapua ei ole mahdollisuus saada välimiesmenettelyä varten.
Työoikeudessa lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi antaa erityistä painoarvoa työntekijän oikeusturvalle. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on katsottu olevan työntekijän suojelu sopimussuhteessa, koska työntekijän voidaan katsoa olevan heikommassa asemassa suhteessa työnantajaan. Välityslausekkeen sovittelua on oikeuskirjallisuudessa pidetty perusteltuna mm. tilanteessa, jossa heikompi osapuoli ei olisi heikentyneen taloudellisen tilanteensa vuoksi kyennyt viemään kannettaan välimiesmenettelyn tutkittavaksi (Saarnilehto, Ari: Kommentoituja oikeustapauksia. Välityslausekkeen sovittelu. Oikeustieto 4, 2003). Heikomman suojan periaatteen tavoitteena on osapuolten välisen eriarvoisuuden tasoittaminen oikeudellisin keinoin siten, että sopimussuhde olisi toimiva eikä perustuisi esimerkiksi alisteisuuteen tai pakkoon. Tätä periaatetta tulisi soveltaa myös nyt käsillä olevassa tapauksessa ja todeta välityslauseke kohtuuttomaksi. A on jäänyt työttömäksi työsuhteesta B Oy:öön. Työttömäksi jääminen on entisestään heikentänyt hänen taloudellisia mahdollisuuksiaan saattaa asiaansa välimiesmenettelyssä käsiteltäväksi. A:lla ei ole maksuhäiriömerkintöjen vuoksi mahdollisuutta rahoittaa välimiesmenettelyn maksuja lainarahalla.
Korkein oikeus on antanut kaksi ennakkoratkaisua KKO 1996:27 ja KKO:2003:60 välityslausekkeen sovittelusta.
Oikeusneuvos Mikko Tulokas on Edilex -artikkelissa "Välimiesmenettely ja tuomioistuimet" todennut sivulla 94, että "Välimiesmenettely ei sovellu kaikenlaisiin riitoihin". Välityslausekkeen sisällyttäminen kuluttajasopimuksiin, työsopimuksiin ja muihin niihin verrattaviin oikeussuhteisiin saattaa Tulokkaan mukaan johtaa siihen, ettei heikompi osapuoli voi asianmukaisesti valvoa etujaan. "Välityslauseke muodostuisi tällöin esteeksi oikeuden saamiselle". Usein työsopimuksiin sisältyviin välityslausekkeisiin onkin lisätty ehto, jonka mukaan työnantaja kantaa kaikki välimiesmenettelystä aiheutuvat kulut. Tällöin välityslauseke ei muodostu esteeksi oikeuden saamiselle. Tässä tapauksessa mainittua lisäehtoa ei ole.
Oikeuden saatavuus on osa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa taattua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tämä periaate ei tässä tapauksessa toteudu, jos välityslauseketta pidetään pätevänä. Välityslauseke muodostaa esteen A:n oikeudelle saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa. Tämä oikeus on turvattu myös Suomen perustuslain 2 luvun 21 §:ssä.
Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin mukaan työsuhdesaatavien kanneoikeus vanhentuu kahdessa vuodessa työsuhteen päättymisestä lukien. Tämä merkitsee sitä, että A ei kykene saattamaan 10.9.2013 päättyneeseen työsopimussuhteeseen perustuvaa oikeuttaan enää voimaan välimiesmenettelyssäkään jos katsottaisiinkin, ettei syytä välityslausekkeen sovitteluun olisi. Välityslausekkeen noudattaminen johtaisi kohtuuttomuuteen myös tästä syystä, joten se tulee soviteltavaksi myös tämän vuoksi.
A on kiistänyt, että hänellä olisi ollut muita toimeksiantajia kuin B Oy. B Oy nimenomaan edellytti, että B Oy ei toimi muiden lukuun. A on kiistänyt myös, että hän olisi määrännyt sopimuksen mukaisten veloitusten laskutusjaksot. B Oy määräsi ne.
B Oy on vedonnut välityslausekkeen kohtuullistamista koskevan kysymyksen osalta myös siihen, että osapuolten välinen sopimus olisi konsulttisopimus eikä työsopimus. Tällä ei ole suoranaista vaikutusta välityslausekkeen kohtuullisuuden arviointiin. Kysymys siitä, että täyttyvätkö pakottavaan lainsäädäntöön perustuvat työsuhteen tunnusmerkit tulee erikseen harkittavaksi, mikäli käräjäoikeus päättää kohtuullistaa välityssopimusta. Kun B Oy on vedonnut välityslausekkeen kohtuullisuuden tueksi myös siihen, että sopimussuhde ei ole työsuhde, on A:n syytä esittää seikat, joiden perusteella kyse on ollut työsuhteesta seuraavasti:
- A on tehnyt työtä pelkästään B Oy:n lukuun
-B Oy edellytti, että A omistaa yrityksensä ja työsuorituksen tekee vain A henkilökohtaisesti
- A:n on pitänyt työskennellä työnantajan antamilla työvälineillä ja työnantajan toimitiloissa tiettyinä B Oy:n määrääminä kellonaikoina
- A:n työsuoritus oli jatkuva eikä rajoittunut määrättyyn tehtävään
- A ei ole saanut valita niitä keinoja, joilla hän täyttää sopimusvelvoitteensa
- A:n työtä on valvottu jatkuvasti sekä hän on ollut esimiehien johdon ja valvonnan alaisena
- Työlle asetettiin samat tavoitteet kuin muillekin B Oy:n palveluksessa oleville myyjille
- Sopimuksen kv. liite oli yhteinen toisen työntekijän kanssa
- A on saanut pitää lomat samalla tavalla kuin muutkin työntekijät
- A:lla on ollut samat velvoitteet ja vastuut työntekemiseen kuin muillakin työntekijöillä
Työoikeuden pakottavuudesta seuraa, että työsopimussuhteen osapuolet eivät voi vapaasti määrätä siitä, onko jokin sopimussuhde työsuhde vai ei. Sopimuksen otsikointi konsulttisopimukseksi ei ratkaise sitä, onko kyseessä työsuhde. A:n käsityksen mukaan hän on ollut työsopimuslain 1 luvun 1 §:n tarkoittamassa työsuhteessa B Oy:öön.
Selvityksenä A:n tulo- ja varallisuustilanteesta on esitetty A:ta koskevat verotustodistukset vuosilta 2013, 2014 ja 2015. Lisäksi päätös A:n saamasta kotihoidontuesta osoittaa A:n heikkoa tulotilannetta ja kykenemättömyyttä kantaa välimiesmenettelyn kuluja.
Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöjen mukaan välimiehenä on oikeus ennakkoon.
Kohtuullistamisen osalta A on vedonnut sopimusliitteeseen 27.3.2013, joka osoittaa kyseessä olevan työsuhteen. Samaa osoittavat B Oy:n todisteet V2 ja V6.
Todistelu
A:n kirjalliset todisteet
1. Sopimus 10.4.2012
2. Sopimuksen liite 27.3.2013
3. Keskuskauppakamarin välityslautakunnan verkkosivuilla oleman kustannuslaskurin tiedot tuloksineen:
4. Verotustodistukset vuosilta 2013-2015
5. Luettelo A:n maksuhäiriömerkinnöistä:
6. Selvitys A:n henkilöluottotiedoista Salainen
7. Päätös lastenhoidon tuesta
Lisäksi A on vedonnut B Oy:n todisteisiin V2 ja V6.
Muut asiakirjat
Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysäännöt
A:n henkilötodistajat
A:n kuuleminen todistelutarkoituksessa
B Oy:n kirjalliset todisteet
V1. Consulting Services Agreement B Oy:n ja A:n välillä 10.4.2012
V2. Consulting Services Agreement D Oy:n ja A:n perustettavan E Oy:n välillä 3.8.2010
V3. Z:n ja A:n välinen sähköpostikirjeenvaihto 3.9.2010
V4. Z:n ja A:n välinen sähköpostikirjeenvaihto 3.9.2010
V5. Consulting Services Agreement B Oy:n ja E:n välillä 28.2.2011
V6. Consulting Services Agreement B Oy:n ja E:n välillä 1.9.2011
V7. A:n sähköpostiviesti 22.6.2011
V8. A:n sähköpostiviesti 30.3.2012
V9. E:n YTJ:ssä olevat perustiedot
V10. B Oy:n E:lle maksamat palkkiot ajalla 30.11.2010 - 1.11.2013
V11. Salassapitosopimus D Oy ja A:n välillä 6.9.2010
V12. Ote B Oy:n nettisivuilta
V13. E:n maksuhäiriöt ja muut luottotietomerkinnät 31.5.2012-30.6.2015 (A luopunut tästä todisteesta)
Muut asiakirjat
Ote Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysäännöistä
B Oy:n henkilötodistajat
1. B Oy:n toimitusjohtaja I
2. B Oy:n johtaja J
KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU
Päätöslauselma
Käräjäoikeus jättää kanteen tutkimatta.
A velvoitetaan korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikuluina 13.435,28 euroa korkolain 4 § 1momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien.
Valtion varoista maksetaan A:n määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle K:lle avustajan palkkiona 5.974,32 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua ratkaisun antamisesta lukien. Määrä jää valtion vahingoksi.
Perustelut
Todistelu
A on kertonut, ettei hänellä ole ollut taloudellista mahdollisuutta vaatia saataviaan B Oy:ltä välimiesmenettelyssä. A on tehnyt myyntityötä toiminimen kautta. Missään vaiheessa ei ole ollut puhetta B Oy:n edustajien kanssa, että hän perustaisi E -nimisen osakeyhtiön. Sopimusta tehtäessä ei ollut käyty läpi sopimuksen tekstin sisältämää välimieslauseketta. Sopimus on englanninkielinen. A puhuu englantia, mutta ei ymmärrä "lakitekstiä". B Oy:n edustaja oli sopimukseen lisännyt lausuman sivukulujen sisältymisestä maksuihin. B Oy oli edellyttänyt, että A tekee työtä B Oy:n toimistotiloissa, osallistuu palaveriin ja hänen menemisiään seurattiin kulunvalvonnalla. A:lla ei ollut oikeutta ilman B Oy:n lupaa siirtää myyntityötään toiselle henkilölle. Talousjohtaja oli ohjannut A:n perustamaan yrityksen ja oli tehnyt laskupohjan. A:n yrityksellä ei saanut olla muita asiakkaita. A ei ollut saanut päättää loma-ajastaan. Hänelle oli loma-ajalta maksettu peruspalkkaa.
B Oy:n toimitusjohtaja I on kertonut, että A oli B Oy:öön nähden ulkopuolinen konsultti. A oli ilmoittanut, että hänellä on yritys ja esittänyt konsulttitoiminnan siirtämistä yhtiön nimiin. Aloite konsulttisopimuksen tekemiseen tuli A:lta. Kuultava oli luullut, että A:n yritys E oli osakeyhtiö. Välityslauseke oli tarpeen yrityksen salassa pidettävien tietojen suojaamiseksi. E:llä oli B Oy:n tuotteiden lisäksi muutakin myyntiä, ainakin F:n tuotteita. A:n englannin kielen taito oli hyvä ja hän kyllä oli ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. E oli laskuttanut myynneistään epäsäännöllisesti. Laskuihin oli sisältynyt arvonlisävero. B Oy ei ollut määrännyt A:n lomien ajankohtia eikä hänelle ollut maksettu loma-ajalta palkkaa.
I:n mukaan A:lla oli kiinteä 2.500 euron korvaus ja selvästi työsuhteisia myyjiä korkeampi provisio. A oli B Oy:n käytettävissä asiakaskäyntejä ja myyntimateriaalia varten. Lisäksi toivottiin, että A osallistui B Oy:n viikkopalavereihin. Mikäli A:n yrityksen puolesta konsulttina toimivaa henkilöä olisi vaihdettu, olisi siihen täytynyt saada B Oy:n suostumus.
Todistaja J on kertonut toimineensa sekä D Oy:n että B Oy:n palveluksessa. Ensin mainittu on emoyhtiö, joka nykyisin hallinnoi myytävien tuotteiden IPR-oikeuksia ja jälkimmäinen yhtiö myy tuotteita. Emoyhtiö omistaa B Oy:n koko osakekannan. Todistaja oli D Oy:n puolesta neuvotellut 1. sopimuksen (V2) A:n kanssa. Sopimusneuvottelu käytiin A:n aloitteesta. A oli esittänyt voivansa perustaa toimintaa varten yhtiön. Yritys piti perustaa ja se merkittiin sopimukseen osapuoleksi. Sopimusta ei tehty D Oy:n aloitteesta konsulttisopimuksena. Sopimuksessa oleva käsinkirjoitettu teksti on A:n kirjoittama. A:lla oli useita päiviä aikaa tutustua sopimustekstiin. Todistajan mukaan A:lla oli hyvä englannin kielen taito. A osasi hyvin keskustella ulkomaisten asiakkaiden kanssa. E:llä oli oikeus tehdä töitä muillekin ja todistajan saaman tiedon mukaan muitakin asiakkaita oli. Sopimuksen kohdan 9 välityslauseke on yleinen menettely B Oy:llä. Sopimusosapuolet olivat keskenään tasavertaiset. A oli vaatinut kiinteää korvausta, koska teki kertomansa mukaan myynnillistä kehitystyötä B Oy:n hyväksi. Komissio oli selvästi korkeampi kuin työntekijöiksi palkatuilla myyjillä. Todistajan mukaan A on ollut yrittäjä ei työntekijä. B Oy ei ollut määrännyt A:n työaikaa, eikä hänellä ollut B Oy:ssä omaa toimitilaa tai B Oy:n puhelinta. B Oy ei myöskään ollut määrännyt A:n lomien ajankohtia. A määritteli itse myyntitavoitteensa, jotka olivat olleet huikeita.
Kirjallinen todistelu
A oli E -nimisen yrityksensä lukuun tehnyt ensin vuonna 2010 D Oy:n kanssa konsulttisopimuksen. E oli sittemmin tehnyt tarkistetun sopimuksen B Oy:n kanssa. Sopimuksissa on välityslauseke. Sopimukset ovat englanninkielisiä. Sopimuksessa on todettu, että konsultti ei ole B Oy:n työntekijä vaan itsenäinen konsultti. Konsulttisopimuksessa ei ole kieltoa ottaa toimeksiantoja muilta B Oy:n lisäksi. E:n konsultti voidaan henkilönä vaihtaa vain B Oy:n suostumuksella. A on keskustellessaan B Oy:n edustajien kanssa sähköpostitse palkkiomallista todennut seuraavaa "Mielestäni tuo palkkiomalli (2.550 + provisiot) on reilu, pitää ottaa huomioon että joudun itse maksamaan työnantaja- yms. muut kulut eli olen ns. huomattavasti edullisempi kuin työsuhteessa oleva työntekijä."
Muilla kirjallisilla todisteilla ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä.
Asian arviointia
Riidatonta on, että A:lla oli jo sopimussuhteen aikana ollut ulosottovelkoja ja hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen huonontunut. A:lla on vähävaraisena ja -tuloisena oikeus yleiseen oikeusapuun ilman omavastuuosuutta. Hänellä on maksuhäiriömerkintöjä. On myös selvää, ettei yleinen oikeusapu ole käytettävissä välimiesmenettelyä varten.
Riidattomia ovat myös sopimusten välimieslausekkeet ja se, että A on tehnyt konsulttisopimukset yrityksensä E:n nimissä. E on ollut toiminimi. E/A on saanut maksut B Oy:ltä sisältäen arvonlisäveron. A ei sopimusten sisällön mukaan ole tehnyt B Oy:n kanssa tavanomaista työsopimusta vaan konsulttisopimuksen, jossa osapuolina ovat yritykset. Tosin A:n yrityksen puolesta konsulttina toimivan henkilön vaihtumiseen on pitänyt saada B Oy:n suostumus.
Asianosaiset ovat kertoneet ristiriitaisesti sopimusten syntyolosuhteista ja A:n ja B Oy:n välisen sopimussuhteen luonteesta sen suhteen, oliko A B Oy:n ulkopuolinen konsultti vai tulisiko sopimussuhde rinnastaa työsuhteeseen. A:n tai toisaalta B Oy:n edustajan kertomusta ei ole syytä yksin pitää luotettavana riittävänä selvityksenä kerrotuista asioista, ellei kertomusten tueksi ole esitetty muuta selvitystä.
Vaikka tässä vaiheessa ei ratkaista sitä, onko A:n sopimussuhde ollut työsuhde ja onko B Oy jättänyt kanteessa väitetyllä tavalla työsuhteen velvoitteita täyttämättä, on sopimussuhteen luonteella ja sisällöllä kuitenkin merkitystä sen suhteen, minkälainen kynnys on sovitella sinänsä sanamuodoltaan riidatonta sopimuskohtaa välimiesmenettelystä. A on vaatinut kanteessaan työsuhteeseen perustuvia palkkasaatavia ja työsuhdeturvaan liittyviä korvauksia B Oy:ltä. Lähtökohtanahan on, että sopimukset sitovat ja sopimuksen kohtuullistaminen sen sanamuodosta poiketen on poikkeuksellinen tilanne. Kohtuullistamista vaativalla on näyttötaakka sen perusteesta.
Sopimukset ovat englanninkielisiä. A oli asunut USA:ssa. Kuultavan B Oy:n edustajan I:n ja todistaja J:n mukaan A:n kielitaito on ollut hyvä niin, että hän on ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. Kuultavat henkilöt ovat kertoneet ristiriitaisesti siitä, onko välityslauseke ja sen merkitys tehtyjä tullut A:lle selväksi. On kuitenkin otettava huomioon A:n kielitaito, kokemus sopimusten tekemisestä myyntityössä ja asema yritystoimintaa harjoittavana henkilönä. A:n olisi tullut selvittää välityslausekkeen merkitys, jos se on jäänyt hänelle epäselväksi. Välimieslauseke on säilynyt sellaisenaan sopimuksissa niitä päivitettäessä.
A ei ole selvittänyt, että hän olisi konsulttisopimuksen voimassaoloaikaan tuonut esiin, että hän on työntekijän asemassa tai että hänen asemansa tulisi rinnastaa työntekijään. Hän ei ole sopimuksen aikaan esittänyt B Oy:lle vaatimuksia työntekijälle työsopimuksen, työehtosopimuksen tai työsopimuslain perusteella kuuluvista etuuksista. Päinvastoin A on sähköpostissa V8 tuonut esiin, ettei hän ole työntekijän asemassa vaan yrittäjänä vastuussa palkkiostaan maksettavista sivukuluista. A:n yritys on merkitty verotusta varten rekisteriin ja hänen yritykselleen on maksettu palkkio sisältäen arvonlisäveron. Tähän nähden A:n asema ei rinnastu tavanomaiseen työntekijän asemaan, jossa asemassa työntekijällä on lainsäädännössä määritelty työsuhdeturva ja voimassa on riitatilanteessa työoikeudellinen periaate heikommassa asemassa olevan työntekijän suojelemisesta. A:lla on ollut yrittäjänä yrittäjän riski taloudellisesta tuloksesta ja myös mahdollisuus työntekijää parempaan tulotasoon yrityksen menestyessä.
Sopimuksen kohtuullistamista puoltaa se, että A ei ole ollut pienyrittäjänä B Oy:n kanssa tasavertaisessa asemassa sopimussuhteessa ja hänen on ollut taloudellisten ongelmiensa vuoksi vaikeuksia saada asiaa käsiteltäväksi välimiesoikeudessa. Toisaalta yksin se, että henkilöllä tai yrityksellä on talousvaikeuksia ei voi johtaa siihen, että sopimuksen osapuolia lähtökohtaisesti sitova välimieslauseke voidaan säännönmukaisesti sivuuttaa ja saattaa vaatimukset käsiteltäväksi yleiseen alioikeuteen. Kuultava I ja todistaja J ovat yhtäpitävästi esittäneet, että sopimuskohta välimiesmenettelystä liittyy B Oy:n yrityssalaisuuksien suojaamiseen, ei työsuhdeturvan kiertämiseen.
Tässä tapauksessa kanne on nostettu viime vaiheessa ennen kahden vuoden kanneajan päättymistä puutteellisella haastehakemuksella. Vasta haastehakemuksen täydentämisellä A:n hankittua lakimiesavustajan on käräjäoikeus saanut käsiteltäväksi oikeudenkäymiskaaren edellytykset täyttävän haastehakemuksen. A on itse viivyttelyllään osaltaan aiheuttanut sen, ettei asiaa ei ole voinut enää saada vireille välimiesoikeudessa.
Johtopäätös
Käräjäoikeus toteaa, että pääsäännön mukaan sopimukset sitovat sanamuotonsa mukaisesti osapuolia. A on sitoutunut sopimukseen, jossa on välimieslauseke, jolloin mahdolliset vaatimukset tulee esittää välimiesoikeudessa. A:n sopimussuhde B Oy:n poikkeaa huomattavasti tavanomaisesta työsopimussuhteesta eikä sopimuksen tarkoituksena ole näytetty olleen työsuhdeturvan välttäminen ja sen estäminen, että A:lla on oikeus saada vaatimuksensa käsiteltäväksi yleisessä tuomioistuimessa. Kohtuullisuutta tulee arvioida paitsi A:n kannalta, myös B Oy:n kannalta. Sopimusta ei ole käräjäoikeuden arvion mukaan perusteita oikeustoimilain 36 §:n nojalla kohtuullistaa A:n vaatimalla tavalla. Koska käräjäoikeudella ei ole toimivaltaa käsitellä kannetta se jätetään tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulut
Tutkimatta jättämistä vaatinut B Oy on vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikuluina ilman arvonlisäveroa 13.435,28 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua asian ratkaisusta. Laskun tuntiveloitus on 300 euroa. A on hyväksynyt B Oy:n asiamiehen laskun toimenpiteet ja ajankäytön. Määrän osalta kohtuulliseksi tuntiveloitukseksi A on hyväksynyt 220 euroa, minkä mukaan oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi A on hyväksynyt 10.015,28 euroa.
A on valtion varoista saanut yleistä oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Oikeudenkäyntiavustaja on vaatinut palkkiona korvattavaksi 4.978,60 euroa sisältäen arvonlisäveron. Lisäksi oikeudenkäyntiavustaja on vaatinut määrän korottamista 20 %:lla eli 5.974,32 euroon, koska asia on tavanomaista vaativampi ja asialla on erityinen taloudellinen merkitys päämiehelle. B Oy:llä ei ole ollut huomautettavaa A:n laskun määrän osalta.
Käräjäoikeus toteaa, että B Oy:n asiamiehen tuntiveloituksen määrä 300 euroa on vallitsevan oikeudenkäytännön mukaan tavanomainen määrä riita-asioissa. Tämän vuoksi ei ole perusteita kohtuullistaa määrää. A:n avustajan laskun määrää on syytä korottaa 20 %:lla asian tavanomaista vaativamman laadun ja päämiehelle erityisen taloudellisen merkityksen johdosta.
…...............................................................
Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Lappi
Helsingin hovioikeuden päätös 8.2.2018
…...............................................................
Asian käsittely hovioikeudessa
A:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 10.8.2017.
Pääkäsittely on toimitettu 14.12.2017.
Valitus
A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun sopimuksen ehtoa 9 kohtuullistetaan siten, että välityslauseke jätetään kokonaan huomiotta varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36 §:n ja työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla.
Osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitettu sopimus oli tosiasiassa työsopimus. Sopimus sisälsi englanninkielisen välityslausekkeen, jonka sisältymistä sopimukseen tai merkitystä A:lle ei ollut sopimusta allekirjoitettaessa selvitetty. A:lle ei myöskään ollut annettu aikaa harkita sopimukseen sitoutumista ennen sen allekirjoittamista.
Välityslausekkeen mukaan sopimuksesta johtuvat riidat tuli käsitellä Suomen keskuskauppakamarin sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä. Näiden sääntöjen mukaan välimiesmenettelyn vireille saattamiseksi tuli maksaa hakemusmaksu, hallinnointimaksu sekä välimiehen asettama palkkioennakko. A:lla ei ollut varoja mainittuihin maksuihin tai oman asiamiehensä palkkioon, joita varten ei välimiesmenettelyssä ollut mahdollista saada oikeusapua. A ei myöskään maksuhäiriömerkintöjensä vuoksi voinut saada luottoa mainittuja kuluja varten. Näin ollen A:lla ei ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia saattaa asiaansa käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä. A oli oikeutettu oikeusapuun ilman omavastuuosuutta, joten vastaavaa estettä saada asia käsiteltäväksi tuomioistuimessa ei ollut. Välityslausekkeen noudattaminen johti kohtuuttomuuteen myös siksi, että A ei joka tapauksessa työsuhdesaatavien kahden vuoden vanhentumisaika huomioon ottaen voinut saattaa työsopimussuhteeseen perustuvaa oikeuttaan enää voimaan välimiesmenettelyssä.
Vastaus
B Oy on vaatinut, että A:n valitus hylätään ja että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 11.991,98 eurolla korkoineen.
A oli tehnyt konsulttisopimuksen E-toiminimen nimissä ja ilmoittanut haluavansa toimia nimenomaisesti yrittäjänä. A oli ollut itsenäinen yrittäjä, joka oli työskennellyt omaan lukuunsa siinä määrin itsenäisesti, ettei hän ollut ollut B Oy:n johto- ja valvontaoikeuden alainen. Kyse ei ollut ollut työsopimuksesta. Konsulttisopimukseen sisältynyt välityslauseke ei ollut kohtuuton. B Oy:llä oli ollut perusteltu tarve välityslausekkeen käyttöön, koska se oli uusia innovaatioita tekevä ja myyvä yritys, jolle liikesalaisuudet olivat erityisen tärkeitä. Liikesalaisuuksien suojelemiseksi oli tarpeellista välttää julkista oikeudenkäyntiä.
A oli ollut tietoinen välityslausekkeen sisältymisestä sopimukseen sekä välityslausekkeen merkityksestä, sillä hänen englannin kielen taitonsa oli hyvä ja hänellä oli kokemusta sopimusten tekemisestä myyntityössä. A:lla oli ollut aikaa harkita sopimukseen sitoutumista, sillä hän oli sitoutunut vastaavan välityslausekkeen sisältävään sopimukseen B Oy:n kanssa jo kolmessa muussa konsulttisopimuksessa, joista viimeisin oli tehty yli vuosi ennen kyseessä olevan sopimuksen allekirjoittamista. A:n oli tullut selvittää välityslausekkeen merkitys, jos se oli jäänyt hänelle epäselväksi. Konsulttisopimus oli tehty A:n aloitteesta, eikä B Oy ollut pakottanut häntä tekemään sopimusta. B Oy:n tarkoituksena ei ollut ollut työnantajamaksujen välttäminen.
A:n taloudellista asemaa ei voitu käyttää sovitteluperusteena. A:lla oli ollut jo ennen sopimuksen purkamista yksityisoikeudellisia trattaprotesteja ja ulosotossa tilittämättömiä velkoja, eikä A:n huono taloudellinen tilanne ollut johtunut yhtiöstä. Suomen keskuskauppakamarin sääntöjen mukaisessa välimiesmenettelyssä ei tullut tässä tapauksessa maksaa kuluennakkoa. Välimiesmenettely saattoi muodostua asianosaisille halvemmaksi kuin tuomioistuinmenettely. Koska kyseessä ei ollut ollut työsuhde, A:n saatavat eivät olleet vanhentuneet, eikä perusteita välityslausekkeen sovittelemiselle silläkään perusteella ollut.
Todistelu
Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden päätöksestä ilmeneviin kirjallisiin todisteisiin.
Pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta sekä todistajina I:tä ja J:tä.
HOVIOIKEUDEN RATKAISU
Näyttö
Asiassa kuullut henkilöt ovat jäljempänä ilmenevin lisäyksin kertoneet samalla tavoin kuin käräjäoikeuden päätökseen on heidän kertomakseen kirjattu.
Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu
Asiassa on riidatonta, että A ja B Oy olivat tehneet keskenään yhteensä kolme eri konsulttisopimusta vuosien 2011 - 2012 aikana, ja että A oli jo tätä ennen tehnyt konsulttisopimuksen B Oy:n emoyhtiö D Oy:n kanssa. Kaikki sopimukset olivat sisältäneet identtisen välityslausekkeen. Riidatonta on myös, että A:lla oli ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja ja että hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen entisestään huonontunut ja että hänellä oli maksuhäiriömerkintöjä. Riidatonta on vielä, että A:lle on myönnetty oikeusapu ilman omavastuuosuutta.
Asiassa on kysymys siitä, onko osapuolten välillä 10.4.2012 allekirjoitetun konsulttisopimuksen sisältämä välityslauseke jätettävä oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin tai työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla huomioon ottamatta. Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, ettei käsillä olevassa asiassa ratkaista sitä, onko A ollut työsuhteessa B Oy:öön.
Perustelut
Välityslausekkeen sovittelu oikeustoimilain nojalla
Keskeiset säännökset ja oikeuskäytäntö
Oikeustoimilain 36 §:n 1 momentin mukaan oikeustoimen ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta, jos ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.
Edellä mainitun sovittelusäännöksen soveltaminen perustuu kokonaisharkintaan, jolloin huomioon on otettava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Lähtökohtana on sopimusten sitovuuden periaate, joka ilmenee vahvana lain esitöissäkin. Jos sopimuksen sisältöön rauhassa perehtyneet, taloudellisesti toisistaan riippumattomat ja vastuukykyiset sopimuspuolet tekevät sopimuksen, on vaadittava todella merkittävää tasapainottomuutta ennen kuin yleisen sovittelusäännöksen nojalla on aihetta puuttua sopimukseen. Toinen tilanne on, kun toinen osapuoli on asiantuntemukseltaan toista heikompi, eikä ole voinut kunnolla perehtyä asiaan, jonka toinen on tarkoin tuntenut, taikka on ollut suorastaan toisesta osapuolesta taloudellisesti tai muuten riippuvainen. Tällöin sovittelu on perusteltua jo paljon pienemmän epätasapainon vuoksi (HE 247/1981 vp s. 14 - 15).
Korkein oikeus on harkinnut välityslausekkeen sovittelun edellytyksiä ratkaisuissa KKO 1996:27 ja KKO 2003:60. Ratkaisussa KKO 1996:27 oli kysymys toiminimen harjoittajan ja B Oy:n välisessä franchising-sopimuksessa olleen välityslausekkeen sovittelusta. Korkein oikeus katsoi, että välityslausekkeen sovittelu voi tulla kysymykseen erityisesti silloin, kun ehdon soveltaminen välimiesmenettelyn kustannuksista johtuen heikentäisi kohtuuttomasti toisen osapuolen mahdollisuuksia saada oikeussuojaa. Näin saattaa olla erityisesti silloin, kun heikommassa asemassa oleva sopimuspuoli on verrattavissa työntekijään tai kuluttajaan. Lisäksi korkein oikeus totesi, että välityslauseke voi olla kohtuuton silloin, kun riitakysymys on selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellinen arvo on vähäinen, jolloin välimiesmenettelystä sopijapuolelle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat. Edelleen korkein oikeus lausui, että asiaan voi vaikuttaa myös se, onko osapuoli saanut etukäteen tutustua ehtoihin ja onko hänellä ollut oikeudellista asiantuntemusta käytettävissään ennen sopimuksen solmimista, sekä se, onko hän ollut taloudellisesti riippumaton toisesta osapuolesta. Mainitussa tapauksessa korkein oikeus päätyi katsomaan, ettei välityslausekkeen sovittelulle ollut perusteita.
Ratkaisussa KKO 2003:60 korkein oikeus päätyi eri lopputulokseen ja hyväksyi sovitteluvaatimuksen. Ratkaisu koski sijoituspalvelusopimukseen liittyvää riitaa, jossa pankkiiriliike oli vaatinut yksityisen elinkeinonharjoittajan vastakanteen tutkimatta jättämistä vetoamalla sopimuksen sisältämään välityslausekkeeseen. Elinkeinonharjoittaja vaati välityslausekkeen huomiotta jättämistä. Korkein oikeus hyväksyi hänen vaatimuksensa antaen merkitystä elinkeinonharjoittajan varattomuudelle ja mahdollisuuksille valvoa etuaan ja oikeuttaan ilman asiantuntevaa avustajaa. Toisin sanoen korkein oikeus korosti ratkaisussa oikeuden saatavuutta ja oikeudellisen avun saatavuutta.
Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei ratkaisu KKO 2003:60 merkitse korkeimman oikeuden kannanmuutosta suhteessa ratkaisuun KKO 1996:27 tai ole sen kanssa ristiriidassa. Ratkaisussa KKO 2003:60 on ainoastaan täydennetty sovittelun edellytysten punninnassa huomioon otettavia seikkoja tilanteessa, jossa osapuoli ei varattomuutensa vuoksi kykenisi lainkaan käynnistämään välimiesmenettelyä (ks. Ovaska, Välimiesmenettely (2007), s. 96 ja Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 33). Ratkaisun KKO 2003:60 voidaankin nähdä merkitsevän siirtymää laaja-alaisempaan analyysiin välityslausekkeen sovittelemista harkittaessa huomioon otettavista seikoista (Koulu, Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana (2008), s. 212). Sovittelu perustui tapauksessa olosuhdemuutoksista seuranneeseen jälkiperäiseen kohtuuttomuuteen. Jos elinkeinonharjoittajan taloudelliset olot eivät olisi ratkaisevasti muuttuneet, välityslauseketta ei olisi ollut aihetta pitää kohtuuttomana (ks. Hemmo, Välityslausekkeen sovittelu, teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein II 2003 (2004), s. 32).
Ratkaisun KKO 2003:60 tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että kysymyksessä oli vastavaatimusta koskeva forumväite. Vastapuoli yritti välityslausekkeeseen vetoamalla estää vastakanteen käsittelyn tuomioistuimessa jo vireillä olevassa asiassa ja siten pirstoa riidan eri menettelyihin, mitä normaalisti yritetään estää. Kyseisen ratkaisun lähtötilanne ei siten ole tältä osin rinnastettavissa nyt kysymyksessä olevaan riitaan.
Jälkiperäisellä kohtuuttomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa riippumattomat ulkopuoliset tapahtumat ovat muuttaneet sopimuksen toteuttamisedellytyksiä toista osapuolta rasittavalla tavalla. Myöhempien tapahtumien merkitykseen sovittelun kannalta liittyy olennaisesti sopimukseen liittyvä riskinjako. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että jos osapuoli on sopimuksen luonteeseen kuuluvasti ottanut riskin kannaltaan epäedullisesta kehityksestä, sopimus ei yleensä tule soviteltavaksi pelkästään sen vuoksi, että riski on realisoitunut ja velvoitteiden suhde on tämän vuoksi järkkynyt. Sovittelua puoltava olosuhteiden muuttaminen on sen sijaan force majeure -tyyppistä, vaikka muutokselle ei tarvitsekaan asettaa yhtä vaativia edellytyksiä kuin luontoissuoritus- tai vahingonkorvausvastuusta vapauttaville suoritusesteille. Sovittelua puoltavalta olosuhteiden muutokselta voidaan useimmiten edellyttää suoritusesteoppeihin verrattavaa ulkoisuutta, odottamattomuutta ja voittamattomuutta (Hemmo, Sopimusoikeus II, 2011, s. 73 - 75).
Johtopäätökset käsillä olevassa asiassa
Hovioikeus toteaa, että välityslausekkeen sovittelua koskevassa arvioinnissa on otettava huomioon sekä ratkaisusta KKO 1996:27 että ratkaisusta KKO 2003:60 ilmenevät perusteet, joita on punnittava kokonaisuutena. Huomiota on siten kiinnitettävä osapuolten asemien väliseen tasapainoon, ehdon yllättävyyteen, osapuolten mahdollisuuksiin tutustua ehtoihin etukäteen ja käyttää tukenaan oikeudellista asiantuntemusta sekä asian laatuun. Lisäksi asiassa on arvioitava jälkiperäiseen kohtuuttomuusväitteeseen liittyviä seikkoja, kuten olosuhdemuutoksen laatua, siihen liittyvää riskinottoa sekä osapuolten tosiasiallisia mahdollisuuksia saada asia käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä.
Käsillä olevassa asiassa A oli ennen konsulttisopimusten tekemistä ollut työsuhteessa emoyhtiö D Oy:öön. Lisäksi konsulttisopimusten laatimiseen oli käytetty B Oy:n sopimuspohjia. Hovioikeuden arvion mukaan nämä seikat osoittavat, että A on yksityisenä elinkeinonharjoittajana ainakin jossain määrin epätasa-arvoisessa asemassa B Oy:öön nähden. A:n ei kuitenkaan voida katsoa rinnastuvan kuluttajaan tai tavanomaiseen työntekijään. I ja J ovat kertoneet A:n tehneen yhteistyötä myös muiden toimijoiden kanssa. I on täsmentänyt, että joistakin viesteistä oli käynyt ilmi A:n tekevän yhteistyötä ainakin F:n kanssa. I ja J ovat lisäksi kertoneet, että konsulttisopimukset oli solmittu nimenomaan A:n aloitteesta, koska tämä oli pyrkinyt saamaan toiminnasta suurempaa taloudellista hyötyä. J on vielä kertonut B Oy:n olleen siinä käsityksessä, että A oli perustanut osakeyhtiön, mikä saa tukea myös todisteena V3 olevasta Z:n 3.9.2010 A:lle lähettämästä sähköpostista, jossa on maininta E Oy:stä A:n yhtiönä. Asiassa ei ole muutoinkaan ilmennyt aihetta epäillä J:n tai I:n kertomusten uskottavuutta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei A ole ollut taloudellisesti tai muulla tavalla riippuvainen B Oy:stä siten, että osapuolten suhde olisi ollut merkittävän epätasapainoinen.
A:n mukaan hän ei ole voinut vaikuttaa välityslauseketta koskevaan ehtoon. Kykenemättömyys vaikuttaa tällaiseen ehtoon ei kuitenkaan sellaisenaan tee ehdosta kohtuutonta. Merkitystä voidaan tällöin katsoa olevan muun ohella sillä, onko välityslauseke kyseisenlaisessa sopimuksessa epätavallinen ja yllättävä tai onko osapuoli saanut tutustua ehtoon etukäteen ja ymmärtänyt sen merkityksen.
Hovioikeus katsoo, ettei välityslauseketta voida konsulttisopimuksessa pitää epätavallisena tai yllättävänä. A:lla on asiassa esitetyn selvityksen perusteella ollut toistuvia mahdollisuuksia tutustua sopimuksen ehtoihin ja hän on myös solminut B Oy:n kanssa toistuvasti vastaavan välityslausekkeen sisältäviä sopimuksia. Hovioikeus katsoo asiassa lisäksi selvitetyn, että A on ymmärtänyt välityslausekkeen merkityksen. Tätä tukee se I:n kertoma seikka, että vastaava välityslauseke oli sisältynyt myös B Oy:n asiakassopimuksiin, joita A oli tarjonnut asiakkaille. Lisäksi J on kertonut, että välityslauseketta oli hänen ja A:n välisissä 3.8.2010 allekirjoitettua sopimusta koskeneissa neuvotteluissa käyty nimenomaisesti läpi. Hovioikeus ei pidä uskottavana A:n väitettä siitä, ettei hän olisi ymmärtänyt välityslauseketta sen englanninkielisyyden vuoksi ottaen huomioon, että A on työskennellyt Yhdysvalloissa ja I:n kertoman mukaan tämän englannin kielen taito oli loistava.
Ratkaisun KKO 1996:27 mukaan välityslauseke voi olla kohtuuton riitakysymyksen ollessa selvä ja yksinkertainen ja sen taloudellisen arvon ollessa vähäinen. Käsillä olevassa asiassa on pääasian osalta ensin selvitettävä esikysymyksenä, onko kysymyksessä työsopimus, minkä jälkeen selvitettävänä on kolme eri perusteista korvausvaatimusta. Vaatimusten yhteenlaskettu määrä on yli 150.000 euroa. Hovioikeus katsoo, ettei pääasiassa riitakysymys ole selvä ja yksinkertainen eikä riidan taloudellinen arvo siten vähäinen, että välimiesmenettelystä A:lle aiheutuvat kustannukset olisivat sopimussuhde kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuuttomat.
Edellä lausutuin perustein A:n ei ole katsottava esittäneen väitteensä tueksi riittävää selvitystä siitä, että välityslauseketta koskeva sopimusehto olisi jo alun perin ollut kohtuuton. Asiassa on vielä arvioitava, onko kyseinen sopimusehto tullut jälkiperäisesti kohtuuttomaksi A:n muuttuneen taloudellisen tilanteen vuoksi.
A:n varattomuus puoltaa sinänsä sovittelua, kuten myös se seikka, että A:lla on asiaansa yleisessä tuomioistuimessa käsiteltäessä käytettävissään oikeusavun etuus ilman omavastuuosuutta. Kohtuullistamisharkinnassa on siten kysymys perustuslain 21 §:n ilmentämän access to justice -perusoikeuden merkityksestä. A:n tulisi esittämänsä selvityksen perusteella suorittaa Keskuskauppakamarille riidan arvon perusteella määräytyvä, noin 4.500 euron hallinnointimaksu. Välimiesmenettelyn vaatiman ennakkomaksun tai vakuuden vaatimisen todennäköisyyttä ei voida tässä asiassa varmuudella ennakoida, sillä välimiesten intressin kannalta on riittävää, että menettelyn osapuolista toinen on maksukykyinen. A:n varattomuus huomioon ottaen on kuitenkin mahdollista, että välimiesmenettelyssä vaadittaisiin ennakkomaksua tai vakuutta, jolloin A:lla ei olisi todellisia mahdollisuuksia saattaa asiaansa lainkaan käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä.
A:n varattomuuden painoarvoa kokonaisharkinnassa punnittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että A:lla oli riidattomasti ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja. Edelleen A:n taloudellisen tilanteen huononeminen on täytynyt olla nähtävissä jo 10.4.2012 päivättyä sopimusta allekirjoitettaessa hänelle pian tämän jälkeen kirjatun ensimmäisen yksityisoikeudellisen trattaprotestin ajankohta huomioon ottaen (maksuhäiriöluettelo, V13). A:n jo sopimuksentekohetkiset taloudelliset ongelmat eivät ole siten pahentuneet sillä tavoin A:sta riippumatta ja odottamattomasti, että niitä voisi pitää sellaisena jälkiperäisenä taloudellisen tilanteen ratkaisevana muutoksena, jollainen on ollut käsillä ratkaisussa KKO 2003:60.
A on siten sopimuksentekoaikaisista maksuongelmistaan huolimatta ottanut käräjäoikeuden mainitseman riskin yrittämisestä ja siihen kuuluvasti solminut välityslausekkeen sisältävän konsulttisopimuksen. Hän on näin menettelemällä ja taloudellisista ongelmistaan tietoisena luopunut oikeudestaan saada asiansa käsiteltäväksi yleisessä tuomioistuimessa.
Hovioikeus katsoo välityslausekkeen sovittelua puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena harkittuaan, että käsillä olevassa asiassa välityslausekkeen sovittelua vastaan puhuville seikoille on annettava suurempi painoarvo. Asiaa ei ole aihetta arvioida oikeudellisesti toisin myöskään A:n työsuhdesaatavien vanhentumisaikaan liittyvän väitteen johdosta. A:lle on myönnetty oikeusavun etuus ja oikeudenkäyntiavustaja 11.3.2014 lukien. Tästä huolimatta kanne on saatettu vireille käräjäoikeuteen vasta 10.9.2015. Käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla A:n on katsottava viivytelleen asian vireille saattamisessa. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla aihetta käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole.
Välityslausekkeen sovittelu työsopimuslain nojalla
A on vedonnut sovitteluperusteena myös työsopimuslain 10 luvun 2 §:ään, jonka mukaan työsopimuksen ehtoa voidaan sovitella tai se voidaan jättää huomioon ottamatta, jos työsopimuksen ehdon soveltaminen olisi hyvän tavan vastaista tai muutoin kohtuutonta.
Työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Näin ollen työsopimuslain 10 luvun 2 §:n soveltuminen tapauksessa riippuu siitä, onko A:n ja B Oy:n tekemä konsulttisopimus katsottava työsopimukseksi, eli toisin sanoen siitä, onko A ollut työsuhteessa B Oy:öön. Tämä asia tulee edellä kerrotuin tavoin ratkaistavaksi pääasian yhteydessä. Vaatimusten arviointi työsopimuslain 10 luvun 2 §:n nojalla ei siten tule tässä vaiheessa kyseeseen.
Oikeudenkäyntikulut
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Vastaavasti, jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaan määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun.
A on hävinnyt asian, mistä syystä hän on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan B Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen. B Oy:n arvonlisäverottomat oikeudenkäyntikulut ovat yhteensä 11.991,98 euroa. A on paljoksunut B Oy:n oikeudenkäyntikuluja ja pitänyt kohtuullisena ajankäyttönä 15 tuntia ja kokonaismääränä 4.500 euroa. A on katsonut 8.5.2017, 9.5.2017 ja 18.5.2017 suoritetut toimenpiteet perusteettomiksi niiden sisältäessä muun muassa tuomioon tutustumista ottaen huomioon, että asianajaja L:n jo käräjäoikeudelle esittämään laskuun oli sisältynyt jälkitoimenpidevarauksena tuomioon tutustuminen. Edelleen A on katsonut nauhoitetilausta, ote- ja jäljennösmaksua, nauhoitteiden litterointia ja asiakirjatilausta korkeimmasta hallinto-oikeudesta koskevat toimenpiteet perusteettomiksi.
Korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n mukaan oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. B Oy:n oikeudenkäyntikulujen tarpeellisuutta 8.5., 9.5. ja 18.5.2017 suoritettujen toimenpiteiden osalta arvioidessaan hovioikeus toteaa, että asianajaja L:n laskuun B Oy:n avustamisesta käräjäoikeudessa on sisältynyt tunnin varaus käräjäoikeuden päätöksen läpikäyntiin. B Oy:n hovioikeudessa esittämästä laskusta on siten katsottava tarpeettomiksi ennen käräjäoikeuden päätöksen antamista ja osittain jälkivaraukseen nähden päällekkäisinä 8.5.2017 ja 9.5.2017 koskevat toimenpiteet. Sen sijaan asiassa ei ole ilmennyt aihetta katsoa 18.5.2017 suoritettuja toimenpiteitä tarpeettomiksi.
B Oy:n oikeudenkäyntikululaskuun sisältyy nauhoitteen tilausmaksuun, ote- ja jäljennösmaksuun sekä nauhoitteiden litterointiin liittyviä kuluja. Käräjäoikeudessa kuultujen asianosaisten sekä todistajien kertomukset on asian ratkaisemiseen vaikuttavilta osin kirjattu näkyviin päätökseen. Asiassa ei siten ole ilmennyt perusteltua aihetta nauhoitteiden tilaamiseen ja litterointiin. Oikeudenkäyntikululaskusta ilmenevää asiakirjatilausta koskevaa kulua on sen sijaan pidettävä perusteltuna, sillä B Oy on hovioikeudelle toimittamassaan vastauksessa viitannut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiin. Mainitut toimenpiteet ja kulut vähennettynä hovioikeus katsoo B Oy:n tarpeellisten oikeudenkäyntikulujen määräksi yhteensä 11.051,13 euroa.
A on lisäksi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen 15.12.2017 vaatinut, että oikeudenkäyntikuluja kohtuullistetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n ja 8 b §:n nojalla. Hovioikeus on varannut B Oy:lle tilaisuuden lausua A:n oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamista koskevasta vaatimuksesta. B Oy on 5.1.2018 antamassaan lausumassa ilmoittanut vaativansa ensisijaisesti kohtuullistamisvaatimuksen jättämistä tutkimatta liian myöhään esitettynä. Toissijaisesti B Oy on vastustanut sekä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ään että 8 b §:ään perustuvaa kohtuullistamisvaatimusta. A on vielä 5.1.2018 toimittanut hovioikeudelle pyytämättä lisäkirjelmän, jossa hän on esittänyt lisäperusteita vaatimukselleen.
Hovioikeus toteaa, että B Oy on esittänyt yksilöidyn oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa pääkäsittelyn päättymisen jälkeen 14.12.2017. A:n ei ole ollut mahdollista vastata kuluvaatimukseen yksilöidysti ennen sen esittämistä. Ilman tietoa yksilöidystä kuluvaatimuksesta A:lla ei ole myöskään ollut mahdollisuutta arvioida tarvetta tai perusteita oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ään tai 8 b §:ään perustuvan vaatimuksen esittämiselle. Lisäksi hovioikeus toteaa, että tuomioistuin voi alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla myös viran puolesta ilman asianosaisen vaatimusta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei vaatimusta ole esitetty liian myöhään. Vaatimus voidaan tutkia.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Lain esitöiden ja oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a § on tarkoitettu poikkeussäännöksi, ja sen soveltamiskynnys on suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi olla tilanteessa, jossa oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa. Oikeudellisesta epäselvyydestä voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun kirjoitetussa laissa on aukko, ennakkoratkaisua ei ole eikä ole selvää, kuinka oikeuskysymys tulisi ratkaista. Alentamista ei tämän pykälän nojalla tule perustaa kohtuusharkintaan. Pelkkää vaatimusta kulujen alentamisesta riidan oikeudellisen epäselvyyden perusteella ei voida hyväksyä, vaan vaatimuksen esittäjän tulee ilmoittaa ne perusteet, joilla hän katsoo asian olevan oikeudellisesti epäselvä (HE 107/1998 vp s. 19 - 20; KKO 2005:91, kohta 12). A ei ole perustellut näkemystään asian oikeudellisesta epäselvyydestä. Hovioikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tulisi hovioikeudessa alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla.
Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi viran puolesta alentaa asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Lain esitöiden mukaan kyse on poikkeussäännöstä, jonka soveltaminen tulee kysymykseen silloin, jos kokonaisuutena arvioiden kohtuullistamisen edellytykset täyttyvät. Edellytysten täyttyminen vaatii kaikkien laissa mainittujen seikkojen punnintaa, eikä mikään niistä yksinään voi synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (HE 107/1998 vp s. 20).
Hovioikeus katsoo, että asiassa on käsillä korvausvelvollisuuden kohtuullistamista puoltavia seikkoja. Kohtuullistamista puoltaa asiassa erityisesti asianosaisten asema, sillä A on kotihoidon tuella elävä varaton henkilö ja B Oy on yhtiö. Myös asian merkitys puoltaa kohtuullistamista, sillä kyse on ollut huomattavasta saatavasta. Oikeudenkäyntiin johtaneiden seikkojen ei voida katsoa sen paremmin puoltavan kohtuullistamista kuin puhuvan sitä vastaankaan.
Punnitessaan B Oy:lle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytyksiä kokonaisuutena kaikkien edellä mainittujen eri seikkojen valossa hovioikeus katsoo, että tässä tapauksessa suurin paino on annettava asianosaisten asemalle. Kun ne puoltavat kohtuullistamista, hovioikeus katsoo, että edellytykset oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle täyttyvät.
Hovioikeus harkitsee B Oy:n kohtuullisiksi oikeudenkäyntikuluiksi hovioikeudessa 6.000 euroa, minkä määrän A on velvollinen korvaamaan B Oy:lle vaadittuine korkoineen.
A:n avustajaksi määrätyn asianajaja K:n palkkiovaatimus A:n avustamisesta hovioikeudessa sisältää toimenpiteitä valmistautumisesta ja jälkitoimenpiteistä yhteensä 10 tunnilta sekä pääkäsittelyn osuuden (4 tuntia). Palkkiovaatimus on oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen mukainen. Palkkio suoritetaan siten valtion varoista laskun mukaisena.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
A E -toiminimen omistajana velvoitetaan suorittamaan B Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 6.000 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua hovioikeuden päätöksen antamispäivästä.
Valtion varoista maksetaan asianajaja K:lle palkkioksi A:n avustamisesta hovioikeudessa 1.540 euroa ja arvonlisäveron osuutena 369,60 euroa, mitkä määrät jäävät valtion vahingoksi.
…...............................................................
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko
hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio
hovioikeudenneuvos Hanna Vieruaho
valmistelija: hovioikeuden esittelijä Laura Kallioinen
Äänestys.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Hovioikeudenneuvos Jaakko Rautio:
Totean enemmistön tavoin olevan riidatonta, että A ja B Oy olivat tehneet keskenään yhteensä kolme eri konsulttisopimusta vuosien 2011 - 2012 aikana ja että A oli jo tätä ennen tehnyt konsulttisopimuksen B Oy:n emoyhtiö D Oy:n kanssa. Kaikki sopimukset olivat sisältäneet identtisen välityslausekkeen. Riidatonta on myös, että A:lla oli ollut jo sopimussuhteen aikana ulosottovelkoja ja että hänen taloudellinen tilanteensa oli sopimussuhteen päättymisen jälkeen entisestään huonontunut ja että hänellä oli maksuhäiriömerkintöjä. Riidatonta on vielä, että A:lle on myönnetty oikeusapu ilman omavastuuosuutta.
Asian pääkäsittelyssä A on esittänyt, että hän on työttömänä ja että hänen toimeentulonsa perustuu kodinhoidon tukeen. Keskuskauppakamarille tulisi A:n mukaan maksaa hallinnointimaksua noin 4.500 euroa, jotta se edes lähtisi nimeämään välimiestä. En näe aihetta epäillä edellä mainittua, eikä sitä ole B Oy:n puoleltakaan riitautettu. Asianosaiset ovat lisäksi olleet yhtä mieltä siitä, että välimiehellä olisi oikeus vaatia ennakkopalkkiota. Siitä asianosaiset ovat olleet kuitenkin eri mieltä, pyytävätkö välimiehet käytännössä ennakkopalkkiota kansallisissa riidoissa.
Edellä enemmistön mielipiteessä on selostettu olennaiset taustatiedot korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä KKO 2003:60, jossa korkein oikeus jätti oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta. Lopputulostaan korkein oikeus perusteli seuraavasti:
"Pertti K on vaatinut välityslausekkeen huomiotta jättämistä oikeustoimilain 36 §:n nojalla, koska välityssopimus on solmimisensa jälkeen käynyt hänen taloudellisen vararikkonsa vuoksi kohtuuttomaksi eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.
Asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, onko välityslauseke Pertti K:n esittämällä perusteella oikeustoimilain 36 §:n perusteella jätettävä huomioon ottamatta.
Välimiesmenettelystä annetun lain 46 §:n 1 momentin mukaan asianosaiset ovat yhteisvastuullisesti velvolliset suorittamaan välimiehille korvauksen heidän työstään ja kustannuksistaan, jolleivät he ole toisin sopineet. Asiassa ei ole edes väitetty, että asianosaiset olisivat sopineet toisin. Saman pykälän 3 momentin mukaan välimiehillä on oikeus vaatia asianosaisilta ennakkoa tai vakuutta heille tulevasta korvauksesta. Yleinen käytäntö on, että kumpaakin asianosaista kehotetaan suorittamaan puolet välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta. Jos asianosainen ei suorita osuuttaan tällaisesta välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta, välimiehet yleensä varaavat toiselle asianosaiselle tilaisuuden suorittaa puuttuvan määrän. Jollei vaadittua ennakkoa tai vakuutta suoriteta kokonaan, menettely yleensä keskeytetään tai lopetetaan.
Asiassa on selvitetty, ettei Pertti K:lla ole varoja eikä ansiotuloja. Näin ollen voidaan lähteä siitä, ettei hän pysty suorittamaan välimiehen häneltä todennäköisesti vaatimaa ennakkoa tai vakuutta välimiehelle tulevasta korvauksesta. Kun Opstock Oy ei ole edes väittänyt olevansa valmis suorittamaan Pertti K:n osuutta tällaisesta ennakosta tai antamaan siitä vakuutta, Pertti K tuskin saisi kannettaan tutkituksi välimiesmenettelyssä. Tästä ei kuitenkaan seuraisi, että Pertti K saisi kanteensa tutkituksi yleisessä tuomioistuimessa välityslausekkeen estämättä.
Pertti K:lle on tässä oikeudenkäynnissä myönnetty maksuton oikeudenkäynti ilman korvausvelvollisuutta ja määrätty avustaja. Vastaavaa etua Pertti K:lle ei voida myöntää välimiesmenettelyssä. Pertti K ei ilmeisesti ilman ammattitaitoista avustajaa kykenisi valvomaan etuaan ja oikeuttaan välimiesmenettelyssä eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa itselleen tällaista avustajaa."
Käsillä olevassa asiassa välityslauseketta sovellettaessa A joutuisi rahoittamaan itse keskuskauppakamarille maksettavan hallinnointimaksun ja välimiehen mahdollisesti vaatiman palkkioennakon, koska välimiesmenettelyä varten ei myönnetä oikeusapua. Selvänä voidaan myös pitää sitä, että A tarvitsisi välimiesmenettelyä varten lainoppineen avustajan, jonka palkkion ilman oikeusapua hän joutuisi kustantamaan itse. Tällaisissa olosuhteissa avustajat, ennen kuin ottavat asian hoitaakseen, säännönmukaisesti edellyttävät, että päämies on maksanut avustajalle tämän ilmoittaman määrän palkkioennakkoa. Toisaalta ottaen huomioon A:n taloudellisen tilanteen ja etenkin maksuhäiriömerkinnät hänen on likimain mahdotonta saada lainaa välimiesmenettelyä ja avustajan palkkiota varten tarvittavaa määrää. Siten A:lla ei ole tosiasiassa mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkituksi eikä avustajaa menettelyä varten.
Korkeimman oikeuden edellä siteeratuista perusteluista ilmenee kaksi syytä, miksi se katsoi välityslausekkeen soveltamisen johtavan asiassa kohtuuttomuuteen: asianomaisen henkilön heikosta taloudellisesta tilanteesta johtuen välityslauseketta sovellettaessa hän ei tosiasiassa saisi asiaansa käsiteltäväksi välimiesmenettelyssä eikä hänellä olisi myöskään mahdollista saada tarvitsemaansa oikeudellista apua välimiesmenettelyä varten.
Katson, että merkityksellisiltä osin käsillä olevan asian tosiseikat vastaavat korkeimman oikeuden ratkaiseman tapauksen olosuhteita. Asiaa ei ole myöskään aihetta arvioida oikeudellisesti toisin eikä siis päätyä toisenlaiseen lopputulokseen kuin korkein oikeus on ennakkopäätöksessään KKO 2003:60 tehnyt. Näin ollen jätän oikeustoimilain 36 §:n nojalla välityslausekkeen huomioon ottamatta.
Kumoan käräjäoikeuden päätöksen ja palautan asian Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee hovioikeuden ratkaisun tultua lainvoimaiseksi tai tätä ennenkin asianosaisten suostumuksin ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 9.4.2018