Rakennusurakkasopimuksen syntyminen

Sopimus voi syntyä suullisesti tai kirjallisesti mutta myös hiljaisesti eli ilman nimenomaista tahdonilmaisua toimimalla ikäänkuin sopimus olisi voimassa. Ja vahingonkorvausvastuu voi syntyä ilman sopimuksen syntymistäkin pelkästään neuvotteluiden perusteella.

Rakennusalalla on tyypillistä, että neuvotteluja käydään pitkäänkin ja sopimuksen tarkoittamaan toimintaa valmistellaan kun odotetaan esim. rakennuttajan rahoituksen järjestymistä. Katso liikeneuvotteluiden katkeaminen ja suunnittelukustannukset KKO 1984-II-181 ja liikehuoneiston vuokraamisen kariutumisesta tuomittu vahingonkorvaus KKO 2009:45.


Hiljaisesti syntyneestä sopimuksesta katso KKO 2018:37, jossa sopimus katsottiin syntyneen olosuhteiden perusteella.

Alla olevassa tapauksessa oli kysymys suullisesta sitoutumisesta eli siitä, oliko kunta sitoutunut urakkasopimukseen kun se oli ilmoittanut urakoitsijalle valinnasta rakennushankkeen urakoitsijaksi vaikka kunnan hallitus oli edellisen ilmoituksen jälkeen siirtänyt asian käsittelyn itselleen ja hylännyt sen. KKO päätyi päinvastaiseen näkemykseen kuin KO ja HO ja perusteli päätöstään:
"Asianosaiset ovat edellyttäneet välillään sovellettavan Rakennusalan urakkakilpailun periaatteita (RT 16 -10182). Näiden periaatteiden 7.4 kohdan mukaan urakkasopimuksen katsotaan syntyneen, kun urakoitsija on saanut rakennuttajalta tiedon voimassaolevan tarjouksensa hyväksymisestä.
Sanotuilla perusteilla ja ottaen huomioon varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 1, 6 ja 11 §:stä ilmenevät periaatteet Korkein oikeus katsoo, että urakkatarjouksen hyväksyminen on tullut kuntaa sitovaksi."




KKO:1996:84
Dokumentin versiot
Sopimus - Sopimuksen syntyminen
Rakennusurakka
Diaarinumero:
S95/66
Esittelypäivä:
27.9.1995
Antopäivä:
24.6.1996
Taltio:
2381
Kunnan tekninen lautakunta oli toimivaltansa nojalla varauksitta hyväksynyt yhtiön kunnalle tekemän tarjouksen tievalaistusurakan suorittamisesta. Lautakunnan esittelijänä toiminut kunnaninsinööri oli ilmoittanut yhtiölle tarjouksen hyväksymisestä. Kunnanhallitus oli sen jälkeen siirtänyt urakasta päättämisen käsiteltäväkseen. Ään.
Kysymys siitä, oliko kuntaa sitova urakkasopimus syntynyt kunnaninsinöörin ilmoituksen perusteella. Ään.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.6.1996
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Lappeen kihlakunnanoikeudessa
Valokeskus Harri K Oy lausui Taipalsaaren kunnalle tiedoksi annetun haasteen nojalla, että kunta oli 25.3.1991 päivätyllä tarjouspyynnöllä pyytänyt yhtiöltä tarjousta Kuivinsaari-Taipalsaari-maantietä nro 408 koskevasta valaistusurakasta. Tarjouspyynnön liitteenä oli ollut urakkasopimuksen luonnos. Yhtiö oli tarjouspyyntöasiakirjojen perusteella 19.4.1991 antanut kunnalle 305 000 markan hintaisen urakkatarjouksen.
Eräitä lisäselvityksiä koskeneen tarkennuksen jälkeen kunnan tekninen lautakunta oli 2.5.1991 pitämässään kokouksessa hyväksynyt yhtiön tarjouksen ja valinnut yhtiön urakoitsijaksi. Kunnanhallitus oli 29.1.1991 oikeuttanut teknisen lautakunnan päättämään urakkasopimuksista, joiden markkamääräinen yläraja oli 1 000 000 markkaa. Tekninen lautakunta oli siten saanut päättää yhtiön urakkatarjouksen hyväksymisestä. Kunnaninsinööri Jukka T oli 3.5.1991 ilmoittanut yhtiölle ja urakan valvojaksi määrätylle henkilölle urakkatarjouksen hyväksymisestä. Kunnaninsinööri ja urakan valvoja olivat samalla sopineet urakkasopimuksen allekirjoittamispäiväksi 21.5.1991. Urakkasopimus oli 8.5.1991 toimitettu yhtiölle. Erillisen sopimuksen mukaan yhtiön piti lähettää kunnalle urakkasopimukseen liitettävä maksuerätaulukko.
Urakkatarjous oli hyväksytty ilman ehtoja eikä kunnan toimesta ollut asian osalta tehty minkäänlaista varaumaa. Varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 1 ja 3 §:ien nojalla yhtiön ja kunnan välillä oli siten syntynyt sitova urakkasopimus.
Tästä huolimatta kunta oli tehnyt samasta urakasta uuden 4.6.1991 päivätyn urakkatarjouspyynnön. Tämän tarjouspyynnön johdosta Taipalsaaren Sähkö Oy, joka oli ollut tietoinen Valokeskus Harri K Oy:n urakkatarjouksesta, oli antanut sitä halvemman tarjouksen, jonka kunta sittemin hyväksyi.
Kunta oli yksipuolisesti ja perusteettomasti purkanut Valokeskus Harri K Oy:n kanssa syntyneen urakkasopimuksen. Tämän vuoksi kunta oli velvollinen korvaamaan sopimuksen purkamisesta yhtiölle aiheutuneen vahingon.
Yhtiö vaati, että kunta velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvausta seuraavasti: 1) menetettynä myyntikatteena 17,5 prosenttia tarjoushinnasta eli 53 120 markkaa, 2) tarjouksien ja lisäselvityksien tekemiseen käytetyistä 40 työtunnista 230 markan mukaan tunnilta yhteensä 9 200 markkaa, 3 a) tarvikeostojen peruuntumisesta aiheutuneesta vuosialennuksen menetyksestä 6 752,45 markkaa, 3 b) muiden vuosialennusten menetyksestä siitä syystä, että koko vuoden tarvikeostot olivat jääneet urakan purkamisen vuoksi alle alennuksen edellyttämän rahamäärän, 25 000 markkaa, 4 a) kesälomien ja töiden uudelleenjärjestelystä 1 840 markkaa, 4 b) kahden asentajan lomautuskustannuksista 2 184,70 markkaa, 4 c) lomautusajoilta kertyneenä lomapalkan osuutena 5 057,20 markkaa ja 4 d) työnjohdon hukka-ajalta urakkatyöhön varatulta ajalta 6 570,73 markkaa eli yhteensä 109 725,08 markkaa korkoineen.


Kunnan vastaus
Kunta kiisti kanteen perusteeltaan ja määriltään. Kunta lausui muun muassa, että alalla vallitsevan yleisen käytännön mukaisesti kunnan ja Valokeskus Harri K Oy:n kesken oli sovittu, että urakkasopimus tehdään kirjallisena. Kirjallista sopimusta oli ainakin edellytetty. Urakkasopimuksen sitovuus oli sovittu alkavaksi vasta sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Tällainen menettely oli poikkeuksetonta kysymyksessä olevan suuruisessa julkisen hallinnon toimesta tapahtuvassa rakennuttamisessa. Vasta kirjallinen sopimus voi tulla kunnan luottamuselinten hyväksyttäväksi ja julkishallintoa koskevan muutoksenhaun kohteeksi. Yhtiö oli ollut tietoinen siitä, että kunnanhallitus voi siirtää lautakunnan ratkaiseman asian käsiteltäväkseen. Osallistuessaan toiselle tarjouskierrokselle yhtiö oli ainakin hiljaisesti hyväksynyt sen, että ensimmäinen tarjouskierros oli vaikutukseton. Yhtiö ei ollut myöskään valittanut kunnanhallituksen päätöksestä. Kunnan ja yhtiön välillä ei siten ollut ollut lopullisesti syntynyt urakkasopimusta.
Tämän vuoksi yhtiö ei ollut oikeutettu saamaan korvausta kohdissa 1 ja 3 - 4 mainituilla perusteilla, koska näiden kohtien osalta kysymys oli niin sanotun positiivisen sopimusedun korvaamisesta. Kohdassa 2 mainitut urakan laskentakustannukset olivat sellaisia yrittäjäriskiin kuuluvia kustannuksia, joita rakennuttaja ei ilman erillistä sopimusta ollut velvollinen urakoitsijalle korvaamaan urakkatarjouksen tultua hylätyksi. Kunta katsoi lisäksi, että kohdissa 3 ja 4 väitettyjen vahinkojen osalta puuttui syy-yhteys kysymyksessä olevaan asiaan. Vielä kunta paljoksui kohdassa 1 vaadittua korvausta katsoen, että enimmäiskorvaus olisi 10 prosenttia urakkahinnasta eli 30 500 markkaa, mihin määrään tuli sisältyä kaikki yhtiön vaatimat korvauserät.


Kihlakunnanoikeuden päätös 9.4.1992
Kihlakunnanoikeus lausui, että kunnallislain 63 §:n mukaan kunnanhallitus, sen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai apulaiskunnanjohtaja sai siirtää muun kuin niin sanotun lakimääräisen lautakunnan päätöksen kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Lain 146 §:n nojalla päätöstä asiassa, joka voitiin siirtää kunnanhallituksen käsiteltäväksi, ei saanut panna täytäntöön ennen kuin oli selvinnyt, ettei asiaa siirretty. Lain 58 §:n mukaisesti kunnanhallitus edusti kuntaa. Kunnanjohtajalla ja apulaiskunnanjohtajalla oli oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta.
Teknisen lautakunnan päätös urakkatarjouksen hyväksymisestä ei vielä 3.5.1991 ollut täytäntöönpantavissa, mistä seikasta yhtiö todistajana kuullun yhtiön puolesta urakkatarjouksen laatineen Kimmo Juha Kalevi Ern lausuman mukaan oli ollut selvillä. Sanottua seikkaa tuki myös se, että kunnaninsinööri Törrösen ja Erärannan puhelinkeskustelussa oli sovittu kirjallisen urakkasopimuksen allekirjoituspäiväksi 21.5.1991. Asiassa ei ollut näytetty, että Töllä olisi ollut virka-asemansa perusteella valtuutusta kuntaa sitovasti antaa hyväksyvää vastausta yhtiön tarjoukseen. Tösen puhelimitse tekemää ilmoitusta yhtiölle oli pidettävä lähinnä tiedotusluontoisena.
Kihlakunnanoikeus katsoi mainittujen kunnallislain säännösten nojalla, kun asiassa ei ollut muuta näytetty, ettei Tsen 3.5.1991 yhtiön edustajalle Erlle tekemää ilmoitusta siitä, että tekninen lautakunta oli 2.5.1991 pitämässään kokouksessa hyväksynyt yhtiön tievalaistusurakassa tekemän tarjouksen, voitu pitää oikeustoimilain 1 §:n mukaisena tarjoukseen annettuna tarjouksen hyväksyvänä vastauksena.
Kunnan tekemissä vastaavanlaatuisissa sopimuksissa oli Tösen todistajankertomuksen mukaan sopimuksen syntymisen edellytykseksi lähes poikkeuksetta asetettu kirjallinen muoto. Tätä muotoa voitiin myös pitää puheena olevalla alalla vallitsevana kauppatapana. Yhtiö oli reklamoimatta asiasta osallistunut kunnanhallituksen järjestämälle uudelle tarjouskierrokselle eikä yhtiö ollut valittanut kunnanhallituksen päätöksestä antaa urakka Taipalsaaren Sähkö Oy:lle.
Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että yhtiön ja kunnan kesken olisi syntynyt tievalaistusurakkaa koskeva sitova sopimus, jonka yksipuolisesti ja perusteettomasta purkamisesta kunta olisi yhtiölle vahingonkorvausvelvollinen.
Mainituilla perusteilla kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen.


Kouvolan hovioikeuden tuomio 2.11.1994
Yhtiö valitti hovioikeuteen.
Hovioikeus lausui, että yhtiö oli tosin kunnanhallitukselle osoitetulla ja 18.6.1991 allekirjoitetulla kirjelmällään reklamoinut kunnanhallituksen 13.5.1991 tekemästä päätöksestä, jolla kunnanhallitus oli päättänyt siirtää teknisen lautakunnan maantien 408 valaistusurakkaa koskevan päätöksen käsiteltäväkseen ja pyytää kolmelta edullisimman tarjouksen tehneeltä uudet tarjoukset selvennettyjen suunnitelmatietojen pohjalta. Hovioikeus katsoi kuitenkin, ettei tämä antanut aihetta kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen. Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden lausumilla perusteluilla hovioikeus pysytti kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pöntinen (eri mieltä), Ikävalko ja Virkkunen. Esittelijä Helena Hennen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:
Hovioikeudenneuvos Pöntinen: "Katson selvitetyksi, että tekninen lautakunta oli 2.5.1991 pitämässään kokouksessa hyväksynyt yhtiön urakkaa koskevan 305 000 markan tarjouksen. Yhtiölle ilmoitettiin lautakunnan päätös seuraavana päivänä, jolloin lisäksi oli sovittu, että tarjouksen perusteena oleva urakkasopimus allekirjoitetaan 21.5.1991, ja yhtiölle toimitettiin urakkasopimusta vastaava teksti 8.5.1991. Mitään varauksia ei kunnan taholta urakkatarjouksen hyväksymisilmoitukselle asetettu.
Tämän jälkeen urakkakilpailuun osallistunut Taipalsaaren Sähkö Oy oli soittanut kunnan puolesta asiaa hoitaneelle insinöörille ilmoittaen tekevänsä asiasta valituksen ja vaatinut sitä varten nähdäkseen tarjouskilpailun asiakirjat. Asiakirjoja ei voitu salaisilta osin toimittaa valittajalle, mikäli asia ei ollut loppuunkäsitelty. Kunnanjohtaja oli tällöin määrännyt, että asiakirjat voitiin toimittaa Taipalsaaren Sähkö Oy:lle.
Tekninen lautakunta oli 26.6.1991 kunnanhallitukselle tehdyn ja lautakunnalle siirretyn valituksen johdosta kuultuaan ensin kokouksesta esteellisenä poistunutta lautakunnan puheenjohtajaa ja Taipalsaaren Sähkö Oy:n toimitusjohtajaa mainitun yhtiön valituksen perusteista päättänyt pyytää uudet urakkatarjoukset kolmelta halvimman tarjouksen tehneeltä yritykseltä eli siis myös Taipalsaaren Sähkö Oy:ltä, jonka aikaisempi tarjous oli ollut 40 800 markkaa suurempi kuin Valokeskus Harri K Oy:n tarjous.
Tätä ennen asiaa esittelevä virkamies oli katsonut, ettei Taipalsaaren Sähkö Oy:n valituksessa väitettyjä puutteita ollut Valokeskus Harri K Oy:n tarjouksessa. Esittelijä oli edelleen lautakunnalle ilmoittanut, että Rakennusalan urakkakilpailun periaatteiden kohtien 3.1, 5.3, 6.1, 7.4 ja 7.5 mukaan uusia tarjouksia ei enää voitu pyytää.
Mainittujen periaatteiden 3.1 kohdassa lausutaan muun muassa, että kun urakkakilpailu järjestetään, rakennuttajan tarkoituksena tulee olla työn toteuttajan valitseminen kilpailun perusteella, ja että tarjousten hankkimisessa, antamisessa ja käsittelyssä edistetään vapaata kilpailua sekä turvataan eri osapuolten oikeudet ja että tarjousten tekijöiden edellytetään kilpailevan työstä toisistaan riippumatta. Periaatteiden 6.1 kohdassa lausutaan, että tarjoushinnasta sopiminen, tarjoushinnan ilmoittaminen muille urakkakilpailun osanottajille ennen sopimuksen syntymistä tai muut vastaavat urakkakilpailua rajoittavat toimenpiteet ovat kiellettyjä. Kohdan 7.4 mukaan lausutaan muun muassa, että urakkasopimuksen katsotaan syntyneen, kun urakoitsija on saanut tiedon rakennuttajalta voimassa olevan tarjouksensa hyväksymisestä. Kohdassa 7.5 todetaan muun muassa, että rakennuttajan ja urakoitsijan ei tule käydä neuvotteluja, joiden tarkoituksena on alkuperäisen urakkatarjoushinnan alentaminen.
Kunnan virkamies oli siten katsonut esittäessään valituksen hylkäämistä, että kunnan oli noudatettava urakkakilpailussa mainittuja periaatteita, ja tämä osoitti, että urakkakilpailussa oli puolin ja toisin sitouduttu näihin periaatteisiin.
Tarjouksen antaja ei voi puuttua toisen tarjouksen tekijän tarjouksessa mahdollisesti oleviin muodollisiin tai muihin virheisiin, koska tarjoukset ovat avaustilaisuuteen saakka avaamattomia. Myöskään sen jälkeen tätä mahdollisuutta ei ole, koska tarjousten tekijät eivät ole oikeussuhteessa keskenään vaan ainoastaan kukin yksinään tarjousten pyytäjää kohtaan. Näin ollen tarjouksen hyväksymisen esteenä ei voi olla, että joku toinen tarjouksen tekijä moittii toisen tarjouksessa olevia puutteita. Rakennusalan urakkakilpailun periaatteiden mukaan toisen tekemän tarjoushinnan ilmoittaminen toiselle ennen sopimuksen syntymistä on kielletty.
Kunta oli toimittaessaan tarjousasiakirjat Taipalsaaren Sähkö Oy:lle samalla viimeistään silloin katsonut hyväksyneensä Valokeskus Harri K Oy:n tarjouksen, koska näitä asiakirjoja ei ollut voitu antaa kuin vasta tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Kun toinen tarjouksen tekijä ei edellä olevan mukaan myöskään voi valittaa hyväksytyssä tarjouksessa mahdollisesti olleista puutteista, ei teknisellä lautakunnalla ollut ollut edellytyksiä käsitellä asiaa näillä perusteilla uudelleen.
Näin ollen ja kun kunta ei ollut näyttänyt perustetta, jonka mukaan teknisen lautakunnan 2.5.1991 tekemän päätöksen perusteella ei olisi hyväksytty Valokeskus Harri K Oy:n tarjousta, katson sen tulleen hyväksytyksi mainittuna päivänä.
Kun kunta ei ollut tarjouksen hyväksymisestä huolimatta tehnyt lopullista sopimusta Valokeskus Harri K Oy:n kanssa, oli kunta velvollinen suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta. Kun yhtiön laskelmat syntyneen vahingon määrästä perustuivat osittain laskelmiin, joita ei ollut näytetty oikeiksi, hylkään kanteen tältä osalta enemmälti ja katson vahingonkorvauksen määräksi 20 prosenttia urakkasummasta.
Näillä perusteilla kumoan kihlakunnanoikeuden päätöksen ja velvoitan kunnan suorittamaan yhtiölle vahingonkorvaukseksi 61 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.5.1991 lukien."

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valokeskus Harri K Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati hovioikeuden tuomion ja kihlakunnanoikeuden päätöksen kumoamista sekä uudisti alemmissa oikeuksissa esittämänsä korvausvaatimukset. Kunta antoi vastauksen, jossa se vaati valituksen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.6.1996

Perustelut

Kysymyksessä olevasta urakasta päättäminen on Taipalsaaren kunnan teknisen lautakunnan johtosäännön mukaan kuulunut lautakunnan toimivaltaan. Lautakunta on 2.5.1991 pitämässään kokouksessa varauksetta hyväksynyt Valokeskus Harri K Oy:n urakkatarjouksen. Asian lautakunnassa esitellyt, todistajana kuultu kunnaninsinööri on 3.5.1991 puhelimitse ilmoittanut yhtiön edustajana toimineelle, myös todistajana kuullulle sähköteknikolle tarjouksen hyväksymisestä. Samalla on sovittu urakkasopimuksen allekirjoittamispäiväksi 21.5.1991. Sähköteknikko on tällöin tiedustellut, meneekö asia kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Kunnaninsinööriltä saamansa vastauksen perusteella sähköteknikko on voinut päätellä, ettei urakkasopimuksen syntymisen edellytyksenä ollut kunnanhallituksen ratkaisu. Hän on myös saanut keskustelusta sen käsityksen, että urakan vaatimien tarvikkeiden tilaamiseen voitiin ryhtyä heti, koska urakka-ajan lyhyys ja lähestyvä lomakausi edellyttivät toimenpiteisiin ryhtymistä kiireellisesti. Kunta on 8.5.1991 toimittanut yhtiölle urakkasopimuksen luonnoksen kirjallisen urakkasopimuksen laatimista ja allekirjoittamista varten.
Rakennusurakkasopimusta solmittaessa kirjallinen urakkasopimus laaditaan useimmiten vasta sen jälkeen, kun sopimus on syntynyt urakkatarjouksen ja siihen annetun hyväksyvän vastauksen perusteella. Kunta ei ole näyttänyt, että tarjouspyynnössä, tarjousta hyväksyttäessä tai muussa yhteydessä olisi edellytetty urakkasopimuksen syntyvän vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Kunnaninsinöörillä on virkansa puolesta ja sen perusteella, että hän on esitellyt asian teknisessä lautakunnassa, ollut sellainen asema, että hän on voinut kuntaa sitovasti ilmoittaa yhtiölle tarjouksen hyväksymisestä ja lautakunnan päätöksen lopullisuudesta. Kunnaninsinöörin ilmoituksen saadessaan yhtiöllä ei ole ollut aihetta epäillä sille kerrottujen tietojen paikkansapitävyyttä.
Asianosaiset ovat edellyttäneet välillään sovellettavan Rakennusalan urakkakilpailun periaatteita (RT 16 -10182). Näiden periaatteiden 7.4 kohdan mukaan urakkasopimuksen katsotaan syntyneen, kun urakoitsija on saanut rakennuttajalta tiedon voimassaolevan tarjouksensa hyväksymisestä.
Sanotuilla perusteilla ja ottaen huomioon varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 1, 6 ja 11 §:stä ilmenevät periaatteet Korkein oikeus katsoo, että urakkatarjouksen hyväksyminen on tullut kuntaa sitovaksi.
Urakkasopimukseen sitovuuteen ei siten ole vaikuttanut se, että kunnanhallitus on 13.5.1991 siirtänyt urakasta päättämisen käsiteltäväkseen ja päättänyt pyytää uudet urakkatarjoukset. Antamalla kunnanhallituksen päättämän uuden tarjouskierroksen johdosta urakkatarjouksensa toistamiseen yhtiö ei ole tarkoittanut hyväksyä sitä, ettei sen ja kunnan välille olisi syntynyt urakkasopimusta. Kunta on tekemällä toisen urakoitsijan kanssa sopimuksen rikkonut yhtiön kanssa syntyneen sopimuksen ja on tämän sopimusrikkomuksen perusteella velvollinen suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta.
Kunta on velvollinen korvaamaan yhtiölle urakasta saamatta jääneen voiton. Yhtiö on tämän osalta vaatinut vahingonkorvaukseksi korvauserittelyn kohdassa 1 menetettynä myyntikatteena 17,5 prosenttia urakkasummasta 305 000 markasta. Kunta on myöntänyt yhtiön saamatta jääneen voiton määräksi enintään 10 prosenttia urakkasummasta. Mainittu sähköteknikko on ilmoittanut keskimääräisen katteen olleen tarjotuissa töissä 15 - 20 prosenttia ja toteutuneissa urakoissa 20 prosentin paikkeilla. Yhtiölle näin syntyneen vahingon määrä on vaikea näyttää täsmällisesti toteen. Korkein oikeus arvioi yhtiön esittämän selvityksen perusteella vahingon määräksi 50 000 markkaa. Korvauserittelyn kohdassa 2 mainituista kustannuksista yhtiö on oikeutettu saamaan korvausta vain, jos siitä on erikseen sovittu. Tällaista sopimusta ei ole tehty. Yhtiön ryhdyttyä urakkasopimuksen täyttämiseksi toimenpiteisiin ja urakan jäätyä sitten toteutumatta on yhtiölle aiheutunut kustannuksia töiden ja kesälomien uudelleenjärjestelyistä. Korvattavaksi määräksi Korkein oikeus hyväksyy vaaditut 1 840 markkaa. Sitä vastoin yhtiö ei ole näyttänyt perustetta, jonka nojalla se olisi oikeutettu saamaan korvausta muista kohdissa 3 ja 4 mainituista vahingoista.
Viivästyskorkoa kunta on velvollinen maksamaan mainitulle korvausvelalle korkolain 7 ja 9 §:n säännökset huomioon ottaen haasteen tiedoksiantamisesta lukien.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Kunta velvoitetaan suorittamaan yhtiölle sopimusrikkomuksen perusteella vahingonkorvaukseksi, yhtiön vaatimukset enemmälti hyläten, 51 840 markkaa 16 prosentin korkoineen 19.12.1991 lukien.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Tulenheimo-Takki, Wirilander, Pellinen ja Palaja. Esittelijä Kari Kitunen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Portin: Taipalsaaren kunta on pyytänyt kysymyksessä olevaa urakkaa koskevia tarjouksia ja muun muassa Valokeskus Harri K Oy on pyynnön johdosta antanut tarjouksensa. Kunnan puolella asiaa on hoitanut tekninen lautakunta ja sen sihteerinä toiminut kunnaninsinööri. Lautakunta on 2.5.1991 päättänyt hyväksyä Valokeskus Harri K Oy:n tarjouksen ja kunnaninsinööri on seuraavana päivänä ilmoittanut puhelimitse päätöksestä yhtiölle. Yhtiön puolelta esitetyn kysymyksen johdosta kunnaninsinööri on vastannut, että asia on varma ja että urakka annetaan yhtiön suoritettavaksi. Tämän johdosta yhtiö on ryhtynyt valmistelemaan urakkaa ja hankkimaan rakennusmateriaalia. Kunnanhallitus on kuitenkin siirtänyt asian ratkaistavakseen, toimeenpannut uuden urakkakilpailun ja valinnut urakan suorittajaksi erään toisen yrityksen.
Tuolloin voimassa olleen kunnallislain 10.12.1976/953 63 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallitus tai sen puheenjohtaja taikka kunnanjohtaja tai apulaiskunnanjohtaja on voinut siirtää asian kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja sen jälkeen kunnanhallitus on voinut kumota lautakunnan tekemän päätöksen tai muuttaa sitä taikka palauttaa asian uudelleen käsiteltäväksi. Saman lain 146 §:n 2 momentin mukaan päätöstä asiassa, joka voidaan siirtää kunnanhallituksen käsiteltäväksi, ei voida panna täytäntöön ennen kuin on selvinnyt, ettei asiaa siirretä.
Koska asia on lain mukaan voitu siirtää kunnanhallituksen käsiteltäväksi, kunta ei ole teknisen lautakunnan päätöksellä lopullisesti hyväksynyt Valokeskus Harri K Oy:n urakkatarjousta eikä kunta ole sitä myöhemminkään hyväksynyt. Seuraamuksena siitä, että asian käsittelyssä kunnan puolella mahdollisesti on toimittu asiattomasti, ei ole, että kunta tulisi sidotuksi yhtiön tarjoukseen. Näin ollen yhtiön esittämillä vahingonkorvausvaatimuksilla ei ole perustetta.
Mainituilla perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan vahingonkorvauksen määrästä olen samaa mieltä kuin enemmistö