ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Vaatimukset Kajaanin käräjäoikeudessa
Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta siitä, että tämä oli Metsähallituksen hakkuutyömaalla metsäkonetta käyttäen kaatanut puun tilanteessa, jossa hänen oli täytynyt havaita muun muassa B:n liikkuminen puun aiotussa kaatosuunnassa noin 15 metrin päässä. A:n kaataman puun latvaosa oli osunut B:hen, joka oli saanut lieviä vammoja.
B yhtyi syytteeseen ja vaati yhteisvastuullisesti A:lta ja Metsähallitukselta korvausta kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä sekä terveyskeskusmaksusta laillisine korkoineen. B vaati korvausta ensisijaisesti Metsähallitukselta. Metsähallitus oli vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla työnantajana vastuussa vahingosta. X Oy, jonka palveluksessa A oli, oli lainkohdassa tarkoitettu työntekijään rinnastettava yrittäjä. Urakoitsijalla ei ollut itsenäistä päätösvaltaa, vaan kaikkea työnantajalle kuuluvaa päätösvaltaa oli tosiasiassa käyttänyt Metsähallitus.
Metsähallitus kiisti vahingonkorvausvaatimukset perusteettomina, koska A ei ollut työ- eikä urakkasopimussuhteessa Metsähallitukseen eikä X Oy:tä voitu rinnastaa työntekijään.


Käräjäoikeuden tuomio 23.3.2001
Käräjäoikeus katsottuaan A:n syyllistyneen törkeällä huolimattomuudellaan B:n hengen ja terveyden vaarantamiseen, totesi, että vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja oli velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheutti.
Työnantajana pidettiin myös sitä, joka antoi tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet, oli rinnastettavissa työntekijään. Työntekijään rinnastaminen ratkaistiin kokonaisarvostelulla. Lain esitöissä mainittiin tähän ryhmään kuuluvina muun muassa autoilijat ja erilaisten työkoneiden omistajat. Oikeuskäytännössä oli otettu arvioinnissa huomioon se, oliko yrittäjä päätoimisesti ja pysyvästi työskennellyt sopimuskumppaninsa hyväksi ilman muita toimeksiantoja, oliko yrittäjän työskentely sopimuskumppanin työsuunnitelmien ja työskentelyohjeiden mukaista ilman omaa suunnittelua ja järjestelyä ja oliko yrittäjä työskennellyt ilman palkattuja apulaisia.
A omisti noin 10 prosenttia X Oy:n perheyhtiön osakekannasta ja sai pääosin tulonsa työpalkkana yhtiöstä, mutta myös osinkotuloja. Yhtiön kuuden miljoonan markan vuosituloksesta muodostui noin 80 - 90 prosenttia sopimussuhteesta Metsähallitukseen. Sopimussuhde oli kestänyt kaikkiaan noin kuusi vuotta. Yhtiöllä oli kuusi työkonetta ja palveluksessaan yhdeksän ulkopuolista ja kolme perheeseen kuuluvaa työntekijää. Yhtiöllä oli ollut oikeus kalustollaan tehdä urakointeja toisille ja laaja vapaus päättää itse urakan suorittamisesta, mutta sitä rajoitti Metsähallituksen määräysvalta.
Vahingonkorvauslain esityöt olivat vuodelta 1973. Sen jälkeen metsänhakkuumenetelmät olivat muuttuneet. Valtion liikelaitoksena Metsähallituksen tavoitteet olivat tehometsätaloudellisesti painottuneet. Tässä tapauksessa, jossa perheyhtiöllä oli useita koneita ja työntekijöitä, eivät pelkästään nämä seikat olleet ratkaisevia, vaan ratkaisu oli tehtävä kokonaisarvostelulla ja erityinen paino oli annettava Metsähallituksen tosiasialliselle määräysvallalle.
Käräjäoikeus katsoi, että X Oy:n perheyhtiö, huomioon ottaen Metsähallituksen toimeksiannon pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet oli rinnastettavissa Metsähallituksen työntekijään, jonka aiheuttamasta vahingosta Metsähallitus oli työnantajana vastuussa vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella.
Mainituilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti A:n ja Metsähallituksen yhteisvastuullisesti suorittamaan B:lle korvausta kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä ja terveyskeskusmaksusta korkoineen. B:lle tuomittu korvaus oli perittävä A:lta vain siinä tapauksessa, ettei sitä saatu perityksi Metsähallitukselta.
Asian ovat ratkaisseet laamanni Petra Nurmela, käräjätuomari Matti Pussinen sekä lautamiehet.


Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 7.11.2002
Hovoikeus, jonne A, B ja Metsähallitus valittivat, pysytti käräjäoikeuden tuomion syyksilukemisen osalta.
Vahingonkorvausvaatimuksen osalta hovioikeus lausui, että lakivaliokunnan mietinnön (5/1974 vp) mukaan vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuja työntekijään rinnastettavia itsenäisiä yrittäjiä olivat erilaiset ammatinharjoittajat, muun muassa autoilijat ja erilaisten työkoneiden omistajat. Työntekijään rinnastettavalla itsenäisellä yrittäjällä voisi mietinnön mukaan olla palveluksessaan toinen, esimerkiksi autoilijalla apumies. Sen sijaan, jos itsenäisellä yrittäjällä oli palveluksessaan useita henkilöitä, ei häntä voitaisi rinnastaa työntekijään.
Asiassa oli riidatonta, että A oli ollut tapahtuma-aikaan työsuhteessa X Oy:öön. Ottaen huomioon käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät X Oy:n työntekijöiden ja työkoneiden määrä, liikevaihto ja yhtiön oikeus tehdä urakoita muillekin kuin Metsähallitukselle yhtiötä ei voitu pitää lainkohdassa tarkoitettuna työntekijään rinnastettavana itsenäisenä yrittäjänä. Tätä arviointia ei muuttanut se, että yhtiön ja Metsähallituksen välinen sopimussuhde oli kestänyt useita vuosia, että Metsähallitus oli valvonut työn tulosta ja että Metsähallituksella oli ollut oikeus määrätä hakkuut keskeytettäviksi ja antaa työturvallisuus- ja työmaaohjeita. Mainituilla perusteilla Metsähallitus ei ollut vastuussa A:n B:lle työssään mahdollisesti aiheuttamista vahingoista.
Sen varalta, että Metsähallituksen ei katsottaisi olevan vastuussa vahingonkorvauksista, B oli vaatinut korvauksia A:lta. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentissa ja 6 luvun 2 §:ssä mainituin perustein työntekijä voi joutua korvausvastuuseen työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamasta vahingosta ainoastaan, jos korvausta ei saada perityksi työnantajalta. Asiassa ei ollut näytetty, että mahdollisia korvauksia ei voitaisi saada A:n työnantajalta X Oy:ltä. Tämän vuoksi B:n A:han kohdistamat vahingonkorvausvaatimukset olivat ennenaikaisia.
Mainituilla perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion vahingonkorvausvastuuta koskevalta osalta ja vapautti A:n ja Metsähallituksen velvollisuudesta suorittaa B:lle käräjäoikeuden tuomitsemia korvauksia korkoineen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Ukkola, Heikki Laakso ja Helena Lindgren. Esittelijä Tuula Korhonen.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
B:lle myönnettiin valituslupa. B vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista siltä osin kuin hänen vahingonkorvausvaatimuksensa oli hylätty sekä uudisti A:han ja Metsähallitukseen kohdistamansa korvausvaatimukset.
A ja Metsähallitus vastasivat valitukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut
1. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys enää siitä, onko X Oy:tä (yhtiö) pidettävä sellaisena vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna itsenäisenä yrittäjänä, jonka aiheuttamasta vahingosta Metsähallitus on työnantajana vastuussa.
2. Riidatonta on, että Metsähallituksen ja yhtiön välillä on ollut usean vuoden ajan puiden korjuutyötä koskeva urakkasopimus ja että Metsähallitus on suorittanut urakkasopimuksen mukaiset korvaukset yhtiölle. A on puolestaan ollut työsuhteessa yhtiöön, joka on myös maksanut hänelle palkan.
3. Vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään saman lainkohdan mukaan myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään. Tällaisen työntekijään rinnastettavan yrittäjän oma korvausvelvollisuus määräytyy vastaavasti työntekijän korvausvastuuta koskevan vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n säännösten perusteella. Lisäksi yrittäjä saa hyväkseen vahingonkorvauslain 6 luvun 2 §:ssä tarkoitetun kanavointiedun eli korvausta voidaan vaatia häneltä vain siitä määrästä, jota ei saada perityksi toimeksiantajalta.
4. Lakia säädettäessä on pidetty silmällä niitä tilanteita, joissa itsenäinen yrittäjä työskentelee täysin työntekijään verrattavassa asemassa. Tällaisina on mainittu erilaiset ammatinharjoittajat, muun muassa autoilijat ja erilaiset työkoneiden omistajat, jotka suorittavat työtä pitkiäkin aikoja saman toimeksiantajan lukuun ja jotka ovat velvollisia noudattamaan toimeksiantajan työaikaa ja -järjestystä koskevia määräyksiä. Työntekijään rinnastettavana yrittäjänä olisi lain esitöiden mukaan pidettävä myös sellaista yrittäjää, jolla olisi palveluksessa toinen, esimerkiksi autoilijalla apumies, jonka aiheuttamasta vahingosta toimeksiantaja niin ikään vastaisi. Sen sijaan jos itsenäisellä yrittäjällä olisi palveluksessaan useita henkilöitä, häntä ei voitaisi rinnastaa työntekijään (lakivaliokunnan mietintö 5/1974 vp).
5. Vahingonkorvauslain voidaankin katsoa tarkoittavan sellaisia tapauksia, joissa työsuorituksena on yrittäjän oma työpanos kuitenkin niin, että hän saattaa käyttää työsuoritukseen, mahdollisesti toisen henkilön avustamana, hallinnassaan olevaa työkonetta tai muuta vastaavaa tuotantovälinettä. Usein yrittäjä harjoittaa tällaista ammatti- tai muuta elinkeinotoimintaa omalla toiminimellään yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Yritysmuoto ei kuitenkaan voi olla ratkaiseva, vaan lainkohdassa tarkoitettuna yrittäjänä voidaan pitää sellaista henkilöä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa yhtiömuodossa.
6. Nyt kysymyksessä on perheyhtiö, jonka osakkaita ovat A:n lisäksi hänen vanhempansa ja kaksi veljeään. Niin kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, yhtiön palveluksessa on yhdeksän yhtiön ulkopuolista työntekijää. Yhtiö omistaa useita metsäkoneita ja yhtiön liikevaihto on ollut vuonna 2000 noin 6 miljoonaa markkaa. A, joka itse on ollut työsuhteessa yhtiöön, ei näissä olosuhteissa ole voinut olla vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa ja 4 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun yrittäjän asemassa työtä tehdessään. Tämän vuoksi ja kun myöskään sanottua yhtiötä ei voida pitää edellä tarkoitettuna yrittäjänä, Metsähallitus ei voi olla työnantajana vastuussa A:n aiheuttamasta vahingosta. Tähän arviointiin ei vaikuta Metsähallituksen ja yhtiön sopimussuhteen pitkäaikaisuus, yhtiön Metsähallitukselta saamat tulot eikä Metsähallituksen valvonta- ja määräysvalta töiden suorittamisessa.
7. Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla A:han kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset ovat ennenaikaisia.


Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón ja oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Mikael Krogerus ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen