Puolisot ja rakentamiskustannusten hyvittäminen erotilanteessa?

Perusteettomasta edusta puhutaan kun toinen on taloudellisesti hyötynyt toisesta ilman perustetta. Perusteettoman edun palautusriitoja syntyy monesti juuri avioliiton, avoliiton tai parisuhteen päättymistilanteissa. Tässä riidassa oli kysymys parisuhteen osapuolten välisistä taloudellisista suhteista erotilanteessa. Kantaja A vaati 97.000 euroa perusteettoman edun palautuksena. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen mutta hovioikeus hyväksyi siitä 30.000 euroa palautettavaksi.

Vastaaja B oli vuonna 2000 ostanut kesämökkikiinteistön 295.000 markalla eli hieman alle 50.000 eurolla. Kiinteistöllä oli tuolloin ollut kevytrakenteiset rantasauna ja kesämökki. Kummatkin rakennukset oli purettu, ja kiinteistöllä oli suoritettu huomattava määrä erilaisia rakennustöitä vuosina 2000-2013. Purettujen rakennusten tilalle oli rakennettu sähkölämmitteinen, talviasuttava asuinrakennus sekä uusi rantasauna. Lisäksi kiinteistölle oli rakennettu puuliiteri, grillikatos, venekatos, autotalli, laituri, savusauna ja kaivo. Kiinteistöllä oli myös suoritettu erilaisia maisemointitöitä. A väitti arvon olevan yli 300.000 euroa.

Hovioikeus totesi: "B ja A ovat olleet yhtä mieltä siitä, että loppuvuoteen 2005 asti he olivat eläneet avoliitossa tarkoituksenaan avioitua. B:n mukaan A oli ollut tietoinen siitä, että avioliittoaikeet oli vuonna 2005 päätetty unohtaa. Seurustelua oli kuitenkin senkin jälkeen jatkettu, ja B on hovioikeudessa kertonut, että he olivat A:n kanssa tavanneet pääasiassa viikonloppuisin kesämökkikiinteistöllä, jossa A oli edelleen osallistunut rakennustöihin. A ja B olivat myös tehneet yhteisiä lomamatkoja ulkomaille. Suhde oli B:n mukaan päättynyt lopullisesti vuodenvaihteessa 2012-2013. Hän oli pyytänyt A:lta mökin avaimet pois elokuussa 2013."

B velvoitetaan suorittamaan A:lle perusteettoman edun palautuksena yhteensä 30.000 euroa. Lisäksi hän joutui korvaamaan oikeudenkäyntikuluja 20.000 euroa käräjä- ja hovioikeudessa.

Hovioikeuden perusteluissa todetaan:
Oikeuskäytännössä on katsottu avopuolisolla olevan avoliiton päättyessä tietyin edellytyksin oikeus saada korvausta toisen puolison hyväksi tekemästään työstä tai tämän omaisuuteen kohdistamastaan työpanoksesta taikka siihen omaisuuteen sijoittamistaan varoista (KKO 1988:27, KKO 1988:28, KKO 1993:168). Oikeuskirjallisuudessa avoliittoa koskevien ratkaisujen erityispiirteenä on edun perusteettomuuden arvioinnin näkökulmasta pidetty sitä, että varallisuudensiirto on tapahtumisensa ajankohtana ollut täysin tarkoituksellinen ja aiheellinen mutta muuttunut perusteettomaksi myöhempien olosuhdemuutosten takia. Lisäksi edun siirtyminen on saattanut hajaantua varsin pitkälle aikajänteelle. Varallisuudensiirron katsominen jälkikäteen perusteettomaksi edellyttää jonkinlaisen olennaisuuskynnyksen ylittymistä esimerkiksi siten, että varallisuudensiirron määrä on ollut huomattava ja toisaalta siitä ei ole saatu lainkaan tai on saatu vain hyvin vähän vastiketta (Olli Norros: Velvoiteoikeus, 2012, s. 94).

Avoliiton päättymiseen liittyvästä hyvitysvelvollisuudesta säädetään 1.4.2011 voimaan tulleessa laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Lain säännökset ovat tahdonvaltaisia. Lain 8 §:n mukaan avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.Oikeutta hyvitykseen ei kuitenkaan ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.

Lain 12 §:n voimaantulosäännöksen mukaan lakia ei sovelleta, jos avoliitto on päättynyt ennen lain voimaantuloa. Saadun selvityksen mukaan A:n ja B:n avoliitto on päättynyt vuonna 2005. Näin ollen laki ei tule sovellettavaksi tässä asiassa. Lain hyvitystä koskeva 8 § ilmentää kuitenkin niitä periaatteita, joita oikeuskäytännössä on noudatettu jo ennen lain säätämistä käsiteltäessä avoliiton päättymiseen liittyviä kanteita muun ohella perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen nojalla.

Lain 8 §:n esitöiden mukaan yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Panos voi olla niin työnä kuin taloudellisena sijoituksenakin annettu panostus yhteiseen tai toisen avopuolison talouteen. Esimerkkinä esitöissä on mainittu merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai vastaavan varallisuuden sijoittaminen toisen omistamaan rakennukseen tai muuhun omaisuuteen tai pitkäaikainen hoivatyö kotona toisen avopuolison hyväksi. Tavanmukaista yhteisestä omaisuudesta huolehtimista ei ole tarkoitettu hyvitykseen oikeuttavaksi panokseksi, ellei se ole ollut merkittävän yksipuolista ja pitkäkestoista (HE 37/2010 vp s. 22-23).

Hyvityksen määrä perustuu kokonaisvaltaiseen harkintaan puolisoiden panoksesta. Hyvityksen määrän ei tarvitse perustua esimerkiksi tarkkoihin euromääriin tai olemassa oleviin tositteisiin, vaan hyvitystä määrättäessä otetaan huomioon omaisuuden omistussuhteet, avoliiton aikainen panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omaisuuden säilymiseen ja karttumiseen sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat (edellä mainittu hallituksen esitys s. 23).




HelHO:2017:14

Perusteettoman edun palautus
Avoliitto


Diaarinumero: S 16/2407
Antopäivä: 20.10.2017
Ratkaisunumero: 1272

Asiassa on ollut kysymys siitä, oliko B saanut perusteetonta etua entisen avopuolisonsa A:n kustannuksella A:n B:n omistamalla vapaa-ajan kiinteistöllä tekemien rakennustöiden ja rakentamiseen liittyvien kustannusten maksamisen johdosta.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 30.9.2016

KANNE

Vaatimukset

Kantaja A on vaatinut, että vastaaja B velvoitetaan korvaamaan hänelle

1. saamansa perusteettoman edun perusteella kantajan vastaajan kiinteistöllä suorittamista rakennustöistä ja -kustannuksista 97.100 euroa korkoineen 26.3.2014 lukien ja

2. oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Perusteet

Kantaja oli asunut yhdessä vastaajan kanssa noin 15 vuotta; ensin avoliitossa ja viimeiset vuodet erillään jatkaen seurustelusuhdetta. He olivat viettäneet yhteiseloa ja olleet avoliitossa koko ajan jommankumman luona tai omistamissaan tiloissa. Kantaja ja vastaaja olivat eronneet lopullisesti keväällä 2013.

Kantaja on itse tehnyt kiinteistöllä rakennustöitä 64.100 euron edestä ja vastavuoroisia töitä korvauksena muiden tekijöiden kiinteistöllä tekemästä työstä 38.665,17 euron edestä. Kantaja on lisäksi maksanut rakennustöihin liittyviä kustannuksia yhteensä 2.634,83 euroa.

Kaikista mökillä tehdyistä töistä asianosaiset olivat päättäneet yhdessä. Asumiskelpoiseksi tehty ullakko oli tullut vastaajan käyttöön.

Kantajan tekemä työ ei ole ollut vastikkeetonta, sillä kantajan käsitys erilleen muuton jälkeenkin oli ollut, että asianosaiset menevät naimisiin, minkä jälkeen omaisuus olisi yhteistä. Myös vastaajalle tämä on ollut selvää. Kantajalle oli tullut yllätyksenä se, että vastaaja oli muuttanut kirjat pois hänen luotaan vuonna 2005. Kantaja oli vasta vuonna 2013 saanut kuulla, että he eroavat. Vastaajan vuonna 2005 kantajalle maksamat 5.000 euroa olivat olleet autoa varten annetun lainan takaisinmaksu.

VASTAUS

Vaatimukset

Vastaaja B on vastustanut kantajan vaatimuksia ja vaatinut, että kanne hylätään perusteettomana.

Vastaaja on lisäksi vaatinut, että kantaja velvoitetaan korvaamaan hänelle asianosaiskuluja ja oikeudenkäyntikuluina oikeusavun omavastuuosuus korkoineen.

Perusteet

Osapuolet olivat asuneet erillään 28.12.2005 lukien. Osapuolten yhteydenpito oli jatkunut satunnaisen vaihtelevasti aina jouluun 2012 asti, minä aikana vastaaja oli sallinut kantajan käyttää omistamaansa vapaa-ajanasuntoa.

Vastaaja ei ole saanut asiassa perusteetonta etua. Vastaaja on korvannut kantajalle vastavuoroisena työnä moninkertaisesti kantajan viikonlopun vieton yhteydessä kesämökillä tekemän työn. Kantajan saama kesämökin käyttöoikeus oli jatkunut kahdeksan vuotta osapuolten erilleen muuton jälkeenkin. Vastaaja on tehnyt kantajan kiinteistöillä vastavuoroista työtä jo ennen avoliittoon muuttamista vuodesta 1999 lukien muun muassa huolehtimalla siivouksesta, ruoanlaitosta ja pyykinpesusta sekä puutarhatöistä ja auttamalla A:n talon remontissa.

Kantajan tekemä työ ei ollut ollut vastikkeellista. Asianosaiset eivät olleet olleet aikeissa mennä naimisiin kesän 2005 jälkeen. Kantaja ei olisi välttämättä saanut tekemästään työstä itselleen mitään taloudellista hyötyä siinäkään tilanteessa, että asianosaiset olisivat avioituneet, jos asianosaisilla olisi ollut avioehto tai jos kantaja olisi ollut puolisoista varakkaampi.

Vastaajalla oli ollut riittävästi tuloja ja varoja kesämökkinsä remontoimiseen. Remonttikulut oli hoidettu vastaajan varoilla. Rakennusaikana vastaaja oli aina kantajan ostettua jotakin pyytänyt kuitin maksaakseen kantajalle.

Kantajalla oli aikarajoitteiden vuoksi ollut mahdollista tehdä vastaajan omistamalla kesämökkikiinteistöllä töitä enintään 908 tuntia pääasiassa vuosina 2001-2004. Vastaavana aikana vuosina 2000-2006 vastaaja oli tehnyt töitä kantajan hyväksi kantajan talon remontoimisessa, kantajan yritystoiminnassa toimistossa ja kantajan omistamien sijoitusasuntojen hankinnassa ja myynnissä sekä vuokran perinnässä yhteensä arviolta 7.728 tuntia.

Kantajan saama käyttöhyöty oli ollut arviolta 1.200 euroa viikossa kahdeksan vuoden ajan. Kantaja oli saanut säilyttää ilmaiseksi koneitaan ja laitteitaan (mönkijä, moottorikelkka ja peräkärry) vastaajan kiinteistöllä autotallissa ja sen räystäiden alla aina vuoden 2013 loppukesään saakka.

Vastaajan omistama vapaa-ajanasunto oli yksin hänen lisärakentamisen avulla nykyiseen kuntoon rahoittamansa. Kantajan osuus kohteen remontoimiseen oli ollut viikonloppuihin lähinnä kesä- ja yleensä rakennusaikaan painottuvaa remonttityötä. Kantaja oli osallistunut töihin viikonloppuisin käytännössä kahtena päivänä, enintään noin 12 tuntia viikossa. Kantajan tekemän rakennustyön osuus oli ollut 10-15 prosenttia rakentamisen kokonaistyötuntimäärästä vuosina 2001-2005. Remonttityötä oli tehty paljon talkoilla ja vastaaja oli rakentamisen aktiivisimpana aikana työskennellyt kohteessa viikot ympäri arviolta 100 tuntia viikossa.

Vastaaja oli syyskuussa 2005 antanut kantajalle 5.000 euroa, mikä oli liittynyt mökin rakentamiseen.

TODISTELU

---

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden mukaan asiassa oli riidatonta, että B oli hankkinut kyseisen kiinteistön vuonna 2000, minkä jälkeen kiinteistöllä oli tehty paljon erilaisia rakennustöitä vuosina 2000-2013. Työt oli tarkoitettu tehtäviksi ja tehtiin talkoina. A ja B olivat olleet avoliitossa, minkä päättymisen jälkeen he olivat jatkaneet seurustelusuhdettaan. A:n ja B:n suhde oli päättynyt viimeistään 1.8.2013, kun B oli pyytänyt A:ta palauttamaan kesämökin avaimet. A:lla ei kyseisen ajankohdan jälkeen ole ollut oikeutta käyttää mökkiä.

Asiassa oli riitaista se, oliko B saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella A:n B:n omistamalla kesämökkikiinteistöllä tekemän työn ja maksamien rakennuskustannusten muodossa. Riitaista oli myös se, oliko A:n tekemä työ tullut toisaalta katetuksi hänen saamallaan mökin käyttöoikeudella ja B:n hänen hyväkseen tekemällä työllä.

Käräjäoikeus on selostettuaan perusteettoman edun palautuksen edellytyksiä ja asiassa esitettyä näyttöä todennut johtopäätöksinään seuraavaa.

Henkilötodistelun uskottavuutta koskeva yleinen arviointi

Asian suullisen käsittelyn yhteydessä on tullut esille se, että A:n muistikuvat eri työvaiheista, niiden ajankohdasta ja niihin käytetystä ajasta ovat olleet hyvin hatarat. Ilmoitetut tuntimäärät ovat vaihdelleet asian käsittelyn eri vaiheissa. Kuultaessa A:ta todistelutarkoituksessa hän on avustajansa kysyessä pitivätkö kannevaatimusten perusteet paikkansa vahvistanut näin olevan ja todennut tuntimäärien olevan ainakin valmistelussa ilmoittamansa tai mahdollisesti suuremmat. A:n mukaan hän oli tehnyt vuosina 2000-2008 yhteensä 1.485 tuntia töitä B:n kesämökillä. Ottaen huomioon, että A on kertonut mökin rakentamistyön painottuneen viikonloppuihin, rakentamisen tapahtuneen pääasiassa kesäaikana ja että A:n asuntoa oli remontoitu osin samoihin aikoihin, ei yleisen elämänkokemuksen mukaan kyseinen tuntimäärä ole uskottava. Käräjäoikeus ei ole pitänyt A:n kertomusta tekemistään työtunneista luotettavana.

B on pystynyt A:ta tarkemmin palauttamaan tapahtumia mieleensä käymällä läpi omia muistiinpanojaan ja kalenterimerkintöjään. A:n puolelta ei ole kiistetty B:n muistiinpanojen oikeellisuutta ja kannevaatimukset ovatkin pitkälti tarkentuneet B:n ilmoittamaan perustuen. Käräjäoikeus on pitänyt B:n kertomusta hänen A:n hyväksi tekemistään töistä ja A:n hänen hyväkseen tekemistä työtunneista luotettavana.

Todistaja I on kertonut käyneensä useita kertoja B:n kesämökkikiinteistöllä siten, että useimmiten paikalla oli ollut A ja joskus B. Hän oli käynyt kiinteistöllä ensimmäisen kerran vuonna 2000. Yhteensä I oli käynyt kiinteistöllä 5-7 vuoden ajan siten, että käyntejä oli ollut enimmillään parikymmentä vuodessa, mutta joka vuosi ei välttämättä ollut ollut lainkaan käyntejä. Käynnit olivat kestäneet muutaman tunnin kerrallaan. I oli käynyt kiinteistöllä myös lopputarkastuksen jälkeen. I on ollut tietoinen siitä, että B omisti kyseisen kiinteistön. Hän on kuitenkin kertonut sopineensa kiinteistöllä käynneistä A:n kanssa ja saaneensa A:lta korvauksen käynneistä. B on kertonut I:n tehneen piirustukset mökkiin sekä auttaneen lupa-asioissa ja rakennuspapereiden tekemisessä. I oli toiminut rakennustyömaan valvojana ja käynyt kaksi kertaa mökillä rakennusvaiheessa. B oli itse ollut rakennusvaiheessa paikalla lähes koko ajan. Todistaja L on kertonut olleensa vuonna 2002 mökillä kymmeniä kertoja, eikä hän ollut nähnyt siellä I:tä. Käräjäoikeus ei ole pitänyt I:n kertomusta hänen havainnoistaan A:n mökillä työskentelystä luotettavana ottaen huomioon B:n kertomus, jota L:n kertomus tukee.

Muiden asiassa kuultujen todistajien osalta käräjäoikeudella ei ole ollut aihetta epäillä heidän kertomuksensa uskottavuutta.

A:n tekemien töiden vastikkeellisuus ja B:n saama hyöty ennen ja jälkeen kesän 2005

Käräjäoikeus totesi, että A:n kuten myös B:n ja talkooväen tekemät rakennustyöt ovat parantaneet kiinteistön arvoa, mistä B on hyötynyt. Käräjäoikeuden johtopäätös B:n ja A:n kertomuksista oli, että kesään 2005 asti osapuolten yhteisenä tarkoituksena oli ollut rakentaa mökkiä yhteiseen käyttöön. Samaan aikaan oli remontoitu myös A:n omistamaa asuntoa, jossa A ja B olivat asuneet. Käräjäoikeus piti uskottavana B:n kertomusta siitä, että hän oli vastannut kesämökin ja A talonsa kustannuksista. B:n mukaan oli sovittu, että hän maksoi kuittia vastaan A:n suorittamat tarvike- ja muut hankinnat, mitä A ei ole kiistänyt. A:n vuosina 2000-2005 kesämökillä tekemien töiden määrä tuki A:n väitettä siitä, että hän ei ollut tarkoittanut suoritustaan vastikkeettomaksi, vaan tehdyt työt olivat liittyneet B:n ja A:n yhteisiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Kun A oli vuonna 2013 B:n pyynnöstä antanut takaisin mökin avaimet, ei hän enää ollut voinut käyttää kesämökkiä.

A:n ennen syksyä 2005 kiinteistöllä tekemien töiden osalta käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A oli tehnyt vuosina 2000-2005 töitä B:n kesämökkikiinteistöllä seuraavasti: tontin maisemointia 15 tuntia, kesällä 2001 töitä yhteensä 25,5 tuntia, laiturin tekoa 20 tuntia, pihavalojen asentamista 6 tuntia, kesällä 2002 töitä yhteensä 59 tuntia, autotallia 120 tuntia ja loppuvuonna 2004 töitä yhteensä 30 tuntia eli yhteensä 275,50 tuntia. Asiassa oli myös näytetty B:n tehneen vastaavasti töitä A:n hyväksi auttamalla hänen firmansa laskutusasioissa sekä A:n asunnon ja sijoitusasunnon remonteissa. B:n kertomat kotityöt kuuluivat käräjäoikeuden näkemyksen mukaan normaalin taloudenhoidon piiriin, jota ei voitu katsoa sellaiseksi työksi, joka tulisi huomioida B:n A:n hyväksi tekemänä vastavuoroisena työnä. A:n työpanoksen voitiin arvioida olevan suurempi kuin B:n vastaavan työpanoksen. Huomioon tuli kuitenkin ottaa myös se, että A:lla oli ollut käyttöoikeus kesämökkiin elokuuhun 2013 asti. Mökin käyttöoikeutta arvioitaessa merkitystä ei ollut sillä, että A:n ollessa mökillä myös B oli pääsääntöisesti ollut paikalla. Asiaa kokonaisuutena arvioitaessa käräjäoikeuden johtopäätös oli, ettei B:n ollut näytetty saaneen perusteetonta etua A:n kustannuksella ennen syksyä 2005 tehtyjen töiden osalta.

Käräjäoikeus piti uskottavana B:n kertomusta siitä, että kesällä 2005 A:n ja B:n suhteen luonne oli muuttunut, eikä naimisiin menosta ollut ollut enää puhetta. A ei ollut voinut olla kesän 2005 jälkeen perustellusti siinä käsityksessä, että hänellä tulisi olemaan pysyvä käyttöoikeus B:n omistamaan kesämökkikiinteistöön. Asiassa oli jäänyt näyttämättä A:n ja B:n muutoinkaan sopineen siitä, että A:n kesän 2005 jälkeen tekemä työ olisi ollut vastikkeellista tai että A:lla olisi ollut perusteltu syy olettaa B:n ymmärtävän hänen tekemänsä työn vastikkeelliseksi. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan A:lla ei ole ollut syytä olettaa B:n korvaavan hänelle hänen omasta aloitteestaan ja omaksi hyödykseen tekemänsä työt huolimatta siitä, että tehty työ oli viime kädessä tullut B:n hyväksi. Kysymys oli ollut lahjanluonteisesta suorituksesta. B:n ei voitu katsoa saaneen A:n kustannuksella perusteetonta etua A:n vuoden 2005 jälkeen tekemistä töistä ottaen huomioon, että A:lla oli ollut mahdollisuus käyttää mökkiä elokuuhun 2013 asti. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta saada korvausta B:ltä kesän 2005 jälkeen tehtyjen töiden osalta.

Muiden työntekijöiden kiinteistöllä tekemä työ ja A:n vastavuoroinen työ

Muiden työntekijöiden kiinteistöllä tekemän työn ja A:n vastavuoroisen työn osalta käräjäoikeuden johtopäätös esitetystä näytöstä oli, että vastavuoroisessa työssä oli ollut yksinomaan A:n joidenkin talkooväeksi tulleiden kanssa sopimasta, mistä B ei ollut ollut tietoinen. B:n ei voitu katsoa saaneen perusteetonta etua A:n kustannuksella, mikäli tämä oli omasta aloitteestaan vastaavasti auttanut talkooväeksi tulleita.

A:n tekemät materiaalihankinnat

A:n mukaan hän oli maksanut B:n kesämökkikiinteistöön liittyviä rakennuskustannuksia, mistä näyttönä oli esitetty laskuja ajanjaksolta 12.8.2005-24.10.2011 yhteismäärältään 2.634,83 euroa. Laskut liittyivät ajanjaksoon, jolloin edellä selostetuin tavoin A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei hänellä tule olemaan pysyvää käyttöoikeutta B:n omistamaan kesämökkikiinteistöön. B:n kertomuksella oli myös näytetty, että B olisi korvannut kuittia vastaan A:n kesämökille tekemät materiaalihankinnat. A ei ollut väittänyt, että hän olisi esittänyt kuitteja B:lle ennen nyt kysymyksessä olevaa oikeudenkäyntiä. Asiassa oli lisäksi jäänyt näyttämättä, että kyseiset hankinnat liittyivät nimenomaan B:n kiinteistön rakennustöihin. Kysymys oli yleisesti remontoinnissa ja rakentamisessa käytettävistä materiaaleista ja tilaajaksi oli merkitty A:n yritys tai A:n koti. Laskuista ei ilmennyt toimitusosoitetta. B:n ei siten ollut näytetty saaneen tältä osin perusteetonta etua A:n kustannuksella.

Johtopäätökset

Asiassa oli käräjäoikeuden mukaan jäänyt näyttämättä B:n saaneen perusteetonta etua A:n kiinteistöllä tekemistä töistä, A:n muiden työntekijöiden hyväksi tekemästä työstä tai A:n tekemistä materiaalihankinnoista. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tiina N.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 20.10.2017

Asia

Perusteettoman edun palautus

Valittaja

A

Vastapuoli

B

Asian käsittely hovioikeudessa

A:lle on myönnetty jatkokäsittelylupa 19.12.2016.

Pääkäsittely on toimitettu 20.9.2017.

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja B velvoitetaan suorittamaan A:lle perusteettoman edun palautuksena 97.100 euroa ja oikeudenkäyntikulut korkoineen.

A oli asunut yhdessä B:n kanssa noin 15 vuotta, ensin avoliitossa ja viimeiset vuodet erillään jatkaen seurustelusuhdetta. Osapuolet olivat olleet toistensa luona vakituisesti vuoteen 2013 saakka. He olivat eläneet yhdessä koko ajan jommankumman luona tai omistamissaan tiloissa. A ja B olivat eronneet lopullisesti keväällä 2013.

A oli vuosina 2000-2013 tehnyt B:n kiinteistöllä rakennustöitä 64.100 euron edestä. Lisäksi muut henkilöt, joiden hyväksi A oli tehnyt vastavuoroista työtä, olivat tehneet kiinteistöllä töitä 28.365,17 euron edestä. A oli maksanut tarvikekustannuksia 2.634,83 eurolla ja koneiden polttoaine- ja muita kustannuksia 2.000 eurolla.

Osaksi näiden töiden ansiosta kiinteistön arvo oli noussut alle 50.000 euron ostohinnasta noin 320.000 euroksi. Asianosaiset olivat päättäneet yhdessä kaikista mökillä tehdyistä töistä.

A:lla ei ollut ollut lahjoitustarkoitusta, vaan hän oli rakentanut mökkiä hänen ja B:n yhteistä käyttöä varten. A oli erilleen muuton jälkeenkin ollut siinä käsityksessä, että asianosaiset tulisivat menemään naimisiin. Asianosaisten välien rikkouduttua vuonna 2013 B oli kieltänyt A:lta oikeuden käyttää rakennuksia. A oli siis menettänyt tekemästään työstä tarkoitetun vastikkeen eli kesämökin käyttöoikeuden. B oli saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella.

A:lle oli tullut yllätyksenä se, että B oli muuttanut osoitteensa pois A:n luota vuonna 2005. A oli vasta vuonna 2013 saanut kuulla, että he eroavat. B:n vuonna 2005 A:lle maksamat 5.000 euroa olivat olleet autoa varten annetun lainan takaisinmaksu.

Vastaus

B on vaatinut, että valitus hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

B ja A olivat kesän 2005 jälkeen yhteisesti luopuneet avioliittoaikeistaan. Heidän yhteisasumisensa oli päättynyt B:n poismuuttoon joulukuussa 2005. Eropäätöksen jälkeen B oli lähinnä rauhan säilyttämiseksi yrittänyt olla puuttumatta A:n kiinteistöllä vapaa-aikanaan harrastamaan rakennustyöhön. Esimerkiksi venevaja kiinteistölle oli rakennettu yksin A:n halusta ja hänen venettään ajatellen.

A oli tehnyt töitä lahjanluonteisesti. Hänen esittämänsä laskut rakennustarvikeostoista olivat ajalta, jolloin osapuolten yhdessä asuminen oli jo päättynyt. A:n oli täytynyt ymmärtää, ettei hän tulisi saamaan omistus- tai pysyvää käyttöoikeutta kiinteistöön. Työ oli ollut myös osaksi vastavuoroista, sillä B oli puolestaan auttanut A:n talon remontoimisessa. A oli saanut nauttia kiinteistön käytöstä vielä osapuolten avoliiton päättymisen jälkeenkin vuosina 2005-2013. B oli lisäksi syyskuussa 2005 maksanut A:lle 5.000 euroa, kun parisuhteen päättyminen oli ollut näköpiirissä.

Työt kiinteistöllä oli tehty talkootyönä eli vapaaehtoisesti, vastikkeetta ja korkeintaan niin sanotulla ruokapalkalla. Työtä oli tehty myös ulkopuolisten ammattimiesten toimesta. B oli vastannut kaikkien aiheutuneiden laskujen maksamisesta.

B ei ollut ollut tietoinen siitä, että A oli sopinut talkooväeksi tulleiden kanssa heille vastavuoroisesti tehtävästä työstä. Tältä osin kyse oli ollut A:n vapaaehtoisista suorituksista, joiden perusteella B ei ollut voinut saada perusteetonta etua.

Kiinteistön arvo ei ollut A:n väittämä 320.000 euroa. Luonnollisesti kiinteistön arvo oli yleisen kiinteistöjen hintojen nousun myötä ollut suurempi kuin kiinteistöä hankittaessa. Osa arvonnoususta oli johtunut B:n ulkopuolisilla ammattimiehillä teettämästä rakennus- ja kunnostustyöstä sekä talkoolaisten tekemästä työstä.

Todistelu

Asianosaiset ovat vedonneet käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin kirjallisiin todisteisiinsa.

Pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja B:tä sekä todistajina D:tä, H:ta, E:tä, F:ää, G:tä, J:tä, I:tä, K:ta ja L:ää.

Hovioikeuden ratkaisu

Perusteettoman edun palautuksesta avoliiton päättyessä

Oikeuskäytännössä on katsottu avopuolisolla olevan avoliiton päättyessä tietyin edellytyksin oikeus saada korvausta toisen puolison hyväksi tekemästään työstä tai tämän omaisuuteen kohdistamastaan työpanoksesta taikka siihen omaisuuteen sijoittamistaan varoista (KKO 1988:27, KKO 1988:28, KKO 1993:168). Oikeuskirjallisuudessa avoliittoa koskevien ratkaisujen erityispiirteenä on edun perusteettomuuden arvioinnin näkökulmasta pidetty sitä, että varallisuudensiirto on tapahtumisensa ajankohtana ollut täysin tarkoituksellinen ja aiheellinen mutta muuttunut perusteettomaksi myöhempien olosuhdemuutosten takia. Lisäksi edun siirtyminen on saattanut hajaantua varsin pitkälle aikajänteelle. Varallisuudensiirron katsominen jälkikäteen perusteettomaksi edellyttää jonkinlaisen olennaisuuskynnyksen ylittymistä esimerkiksi siten, että varallisuudensiirron määrä on ollut huomattava ja toisaalta siitä ei ole saatu lainkaan tai on saatu vain hyvin vähän vastiketta (Olli Norros: Velvoiteoikeus, 2012, s. 94).

Avoliiton päättymiseen liittyvästä hyvitysvelvollisuudesta säädetään 1.4.2011 voimaan tulleessa laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Lain säännökset ovat tahdonvaltaisia. Lain 8 §:n mukaan avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.Oikeutta hyvitykseen ei kuitenkaan ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.

Lain 12 §:n voimaantulosäännöksen mukaan lakia ei sovelleta, jos avoliitto on päättynyt ennen lain voimaantuloa. Saadun selvityksen mukaan A:n ja B:n avoliitto on päättynyt vuonna 2005. Näin ollen laki ei tule sovellettavaksi tässä asiassa. Lain hyvitystä koskeva 8 § ilmentää kuitenkin niitä periaatteita, joita oikeuskäytännössä on noudatettu jo ennen lain säätämistä käsiteltäessä avoliiton päättymiseen liittyviä kanteita muun ohella perusteettoman edun palautusta koskevan yleisen siviilioikeudellisen periaatteen nojalla.

Lain 8 §:n esitöiden mukaan yhteistalouteen panostaminen sinällään ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä. Panos voi olla niin työnä kuin taloudellisena sijoituksenakin annettu panostus yhteiseen tai toisen avopuolison talouteen. Esimerkkinä esitöissä on mainittu merkittävä rakennus- ja korjaustyö tai vastaavan varallisuuden sijoittaminen toisen omistamaan rakennukseen tai muuhun omaisuuteen tai pitkäaikainen hoivatyö kotona toisen avopuolison hyväksi. Tavanmukaista yhteisestä omaisuudesta huolehtimista ei ole tarkoitettu hyvitykseen oikeuttavaksi panokseksi, ellei se ole ollut merkittävän yksipuolista ja pitkäkestoista (HE 37/2010 vp s. 22-23).

Hyvityksen määrä perustuu kokonaisvaltaiseen harkintaan puolisoiden panoksesta. Hyvityksen määrän ei tarvitse perustua esimerkiksi tarkkoihin euromääriin tai olemassa oleviin tositteisiin, vaan hyvitystä määrättäessä otetaan huomioon omaisuuden omistussuhteet, avoliiton aikainen panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omaisuuden säilymiseen ja karttumiseen sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat (edellä mainittu hallituksen esitys s. 23).

Kysymyksenasettelu ja riidattomat seikat

Asiassa on kysymys siitä, onko B saanut perusteetonta etua A:n kustannuksella A:n tekemän työn ja hänen maksamiensa B:n omistaman kiinteistön rakennustöihin liittyvien kustannusten johdosta. Lisäksi kysymys on siitä, onko A tarkoittanut suorituksensa joltakin osin vastikkeettomaksi tai onko hän saanut siitä riittävän hyvityksen B:n A:n hyväksi tekemän työn tai kiinteistön vuoteen 2013 jatkuneen käyttöoikeuden muodossa.

Riidatonta on, että A ja B olivat eläneet avoliitossa vuoteen 2005 saakka, jolloin B on kertonut heidän avoliittonsa päättyneen ja hänen muuttaneen osoitteensa A:n luota Helsinkiin. Asianosaisten käsitykset poikkeavat toisistaan sen suhteen, mikä heidän suhteensa tila oli ollut vuoden 2005 jälkeen.

Asiassa on myös riidatonta, että B oli vuonna 2000 ostanut kesämökkikiinteistön 295.000 markalla eli hieman alle 50.000 eurolla. Kiinteistöllä oli tuolloin ollut kevytrakenteiset rantasauna ja kesämökki. Kummatkin rakennukset oli purettu, ja kiinteistöllä oli suoritettu huomattava määrä erilaisia rakennustöitä vuosina 2000-2013.

Purettujen rakennusten tilalle oli rakennettu sähkölämmitteinen, talviasuttava asuinrakennus sekä uusi rantasauna. Lisäksi kiinteistölle oli rakennettu puuliiteri, grillikatos, venekatos, autotalli, laituri, savusauna ja kaivo. Kiinteistöllä oli myös suoritettu erilaisia maisemointitöitä.

Riidatonta on, että A oli tehnyt kiinteistöllä kaikkia kanteessa mainittuja töitä. Riitaa on A:n tekemien työtuntien määrästä sekä siitä, miten A:n muille rakennustöihin osallistuneille henkilöille korvaukseksi tekemää niin sanottua vastavuoroista työtä tulee arvioida. Edelleen riitaa on B:n A:n hyväksi suorittaman työn määrästä ja siitä, oliko A sijoittanut kiinteistöön kanteessa tarkoitetun määrän varoja tarvike- ja polttoainekustannusten muodossa.

Hovioikeudessa esitetystä henkilötodistelusta

Hovioikeudessa kuullut henkilöt ovat I:tä ja J:tä lukuun ottamatta kertoneet olennaisilta ja asian ratkaisuun vaikuttavilta osin kuten käräjäoikeuden tuomioon on kirjattu.

Todistajana kuullun rakennusmestari I:n kertomus hovioikeudessa on poikennut hänen käräjäoikeudessa antamastaan kertomuksesta siten, että hän on hovioikeudessa kertonut käyneensä B:n kiinteistöllä vuosien 2000 ja 2013 välisenä aikana yhteensä noin 15-20 kertaa. I:n kertomus hovioikeudessa on myös ollut osittain sekava ja muuttunut hänen kuulemisensa aikana. Hovioikeus katsoo, ettei I:n kertomuksella ole saatavissa ratkaisuun vaikuttavaa selvitystä tässä asiassa.

Todistaja J on kertoessaan suorittamastaan mökin hiekkapuhallustyöstä ollut varsin epävarma sen suhteen, mikä oli ollut työn suorittamisajankohta ja arvo. J on muun ohella sekoittanut keskenään markkoja ja euroja. J on kuitenkin uskottavasti kertonut työn kestäneen kahdesta kolmeen päivään ja hänen lisäkseen työtä olleen tekemässä hänen poikansa. Hovioikeus pitää J:n kertomusta luotettavana siltä osin kuin J on kertonut sopineensa A:n kanssa hiekkapuhallustyön korvaamisesta vastavuoroisella työllä, ja että A oli tosiasiassa myös tehnyt työsuorituksia J:lle.

Toisin kuin käräjäoikeus on katsonut, asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella hovioikeudella olisi aihetta pitää B:n kertomusta A:n tekemästä työmäärästä luotettavampana kuin A:n omaa kertomusta työtunneistaan. Se, että B on kirjannut tapahtumia ja rakennustöiden vaiheita, ei vähennä A:n kertomuksen arvoa, kun otetaan huomioon, ettei A:lla ole ollut aihetta kirjata ylös työpanostaan. A:n työmäärään ja B:n vastavuoroisen työn määrään otetaan kantaa jäljempänä.

Hovioikeudella ei ole muilta osin ollut aihetta epäillä pääkäsittelyssä esitettyjen kertomusten luotettavuutta.

A:n kiinteistöllä tekemien ja vastavuoroisesti muille suorittamien töiden määrä

Hovioikeudelle on esitetty kirjallisena todisteena vuonna 2013 otettuja valokuvia kiinteistöstä ja siellä sijaitsevista rakennuksista. Valokuvista voidaan päätellä, että kiinteistöllä suoritetut työt olivat edellyttäneet merkittävää työpanosta. Kirjallisena todisteena esitetyn kiinteistön arviolausunnon mukaan kiinteistönvälittäjä oli 24.6.2013 arvioinut kiinteistön käyvän arvon olleen 315.000 euroa +/- viisi prosenttia. Vaikka arvonnousuun oli todennäköisesti vaikuttanut myös yleinen kiinteistöjen hintojen nousu, on ilmeistä, että kiinteistöllä suoritetut rakennus- ja maisemointityöt olivat nostaneet kiinteistön arvoa huomattavasti.

A ei ymmärrettävästi ole useiden vuosien jälkeen voinut tarkalleen yksilöidä tekemiään työtuntimääriä. Asiassa esitetyn henkilötodistelun perusteella voidaan kuitenkin pitää selvitettynä, että A:n työpanos kiinteistön rakennus- ja maisemointitöissä oli ollut huomattava. A:lla oli ollut käytössään tarvittavat työkoneet sekä töiden edellyttämää ammattitaitoa. Kiinteistön rakennus- ja maisemointityöt olivat edellyttäneet suurta työmäärää, eikä asiassa ole tullut ilmi, että töitä olisi merkittävästi tehty B:n hankkimien ulkopuolisten ammattilaisten toimesta. Esitetyn näytön perusteella työt oli pääasiallisesti tehty A:n, B:n sekä heidän sukulaistensa ja tuttaviensa toimesta.

Todistajat H, F, G ja J ovat kertoneet sopineensa A:n kanssa vastavuoroisesta työstä. Hovioikeudella ei ole aihetta epäillä sitä, että A oli pyytänyt osan työn suorittajista kiinteistölle ja korvannut heidän työpanoksensa vastavuoroisella työllä.

Asiassa ei ole esitetty yksityiskohtaista luotettavaa näyttöä A:n tekemien työtuntien määrästä. Tarkemman selvityksen puuttuessa hovioikeus arvioi, että A oli tehnyt töitä kesämökkikiinteistöllä sekä vastavuoroisena työnä korvaukseksi kiinteistöllä työskennelleiden muiden työntekijöiden työpanoksesta yhteensä ainakin 1.000 tuntia, josta määrästä osa oli ollut työkoneella tehtyä ja osa muuta työtä.

A:n suorittamien töiden peruste ja oikeus korvaukseen

B ja A ovat olleet yhtä mieltä siitä, että loppuvuoteen 2005 asti he olivat eläneet avoliitossa tarkoituksenaan avioitua. B:n mukaan A oli ollut tietoinen siitä, että avioliittoaikeet oli vuonna 2005 päätetty unohtaa. Seurustelua oli kuitenkin senkin jälkeen jatkettu, ja B on hovioikeudessa kertonut, että he olivat A:n kanssa tavanneet pääasiassa viikonloppuisin kesämökkikiinteistöllä, jossa A oli edelleen osallistunut rakennustöihin. A ja B olivat myös tehneet yhteisiä lomamatkoja ulkomaille. Suhde oli B:n mukaan päättynyt lopullisesti vuodenvaihteessa 2012-2013. Hän oli pyytänyt A:lta mökin avaimet pois elokuussa 2013.

A:lle oli hänen oman kertomuksensa mukaan selvinnyt vasta vuonna 2013 rantasaunan terassin laajennuksen valmistuttua, ettei hänellä ja B:llä olisikaan yhteistä tulevaisuutta.

A on kertonut, ettei hän missään vaiheessa ollut tehnyt kiinteistöllä töitä lahjoitustarkoituksessa, vaan tarkoituksena oli ollut rakentaa hänelle ja B:lle yhteistä ajanviettopaikkaa eläkepäiviä varten. A:n kertomusta on pidettävä uskottavana ottaen huomioon, että asianosaiset olivat edelleen seurustelleet ja viettäneet aikaa yhdessä myös vuoden 2005 jälkeen. Asiassa esitetystä selvityksestä ei muutoinkaan ole pääteltävissä, että A olisi tarkoittanut tehdä huomattavan määrän rakennus- ja maisemointitöitä B:n kiinteistöllä vastikkeetta siinäkin tapauksessa, että heidän välisensä suhde päättyisi ja A menettäisi käyttöoikeuden kiinteistöön.

B:n mukaan A oli tehnyt kiinteistöllä joitakin töitä vain omia käyttötarkoituksiaan varten. B on myös kertomallaan tavalla saattanut olla siinä käsityksessä, että ulkopuolisten työntekijöiden työt kiinteistöllä tehdään talkooperiaatteella niin sanotulla ruokapalkalla siltä osin kuin B ei itse ole maksanut heidän työsuorituksestaan. Perusteettoman edun palauttamisen edellytysten arvioinnin kannalta ei kuitenkaan ole merkitystä sillä, oliko A tehnyt joitakin rakennustöitä oma-aloitteisesti tai oliko B ollut tietoinen A:n muiden työntekijöiden kanssa sopimasta ja heille tekemästä vastavuoroisesta työstä. B oli hyväksynyt tai ainakin sallinut kaikki kiinteistöllä tehdyt työt, ja ne ovat koituneet hänen edukseen.

A olisi hänen ja B:n avoliiton tai seurustelusuhteen jatkuessa saanut vastikkeen työpanokselleen kiinteistön käyttöoikeuden muodossa. Kun suhde on päättynyt vuonna 2013, tämä vastike on kuitenkin osaksi jäänyt saamatta. A:lla on sen vuoksi oikeus saada kohtuullinen korvaus kiinteistöön sijoittamastaan huomattavasta työpanoksesta mukaan lukien muille kiinteistöllä tehtyihin töihin osallistuneille henkilöille tekemänsä vastavuoroinen työ.

Tarvikekustannukset sekä polttoaine- ja muut kulut

A on vaatinut korvauksena maksamistaan tarvikekustannuksista 2.634,83 euroa. Kun otetaan huomioon A:n kertomus kustannusten syntymisestä ja se, että kirjallisina todisteina esitettyjen laskujen perusteella suurin osa tarvikkeista oli hankittu X:stä kesämökkikiinteistön läheisyydestä, on uskottavaa, että tarvikkeet oli hankittu kyseisen kiinteistön rakennustöihin.

A on vielä vaatinut korvauksena polttoaine- ja muista kuluista 2.000 euroa. Selvää on, että A:lle oli aiheutunut työkoneiden käytöstä ainakin polttoainekustannuksia, eikä B ole väittänyt, että hän olisi maksanut nämä kustannukset itse.

Sekä tarvikekustannukset että polttoaine- ja muut kulut on otettava huomioon B:n saaman perusteettoman edun määrää harkittaessa.

Perusteettoman edun määrä

Hovioikeus on edellä arvioinut, että A oli tehnyt töitä kesämökkikiinteistöllä sekä vastavuoroisena työnä yhteensä ainakin 1.000 tuntia, joista osa oli ollut työkoneella tehtyä ja osa muuta työtä. Lisäksi A on maksanut rakennustyön tarvikekustannuksia sekä polttoaine- ja muita kuluja yhteensä 4.634,83 euroa.

Korvauksen määrää arvioitaessa on otettava huomioon, että B oli myös osaltaan tehnyt työtä A:n hyväksi auttamalla A:ta muun ohella tämän asunnon remontoinnissa sekä A:n yrityksen laskutusasioissa. B:n ja todistaja K:n kertomuksilla on selvitetty, että B oli osallistunut muun ohella A:n asunnon keittiön suunnitteluun ja remontointiin, asunnon tapetointiin ja pihatöihin sekä suunnitellut ja ommellut asuntoon verhot. Lisäksi B oli ollut kykyjensä mukaan apuna muissakin remontointitöissä. B:n vastavuoroisen työn määräksi arvioimaa yli 7.700 tuntia vuosina 1999 - 2005 on kuitenkin pidettävä selvästi ylimitoitettuna. Luotettavaa selvitystä näin merkittävästä vastavuoroisesta työstä ei ole esitetty. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perustelut sen osalta, että normaaleja yhteistaloudessa asuvien henkilöiden taloudenhoidon piiriin kuuluvia kotitöitä ei oteta huomioon korvauksen määrää arvioitaessa. Asiassa on siten jäänyt näyttämättä, että B:n A:n hyväksi tekemä työmäärä olisi vastannut A:n edellä selostettua työmäärää.

Korvausta vähentävänä seikkana on otettu huomioon myös se, että A:lla oli ollut käyttöoikeus B:n kiinteistöön avoliiton päättymisen jälkeenkin vuodesta 2005 vuoteen 2013 saakka ja että työnteon lomassa A ja B ovat viettäneet kiinteistöllä myös vapaa-aikaa.

Asiassa on jäänyt epäselväksi, mihin B:n A:lle vuonna 2005 suorittama 5.000 euron maksu oli perustunut, minkä vuoksi kyseistä summaa ei voida ottaa huomioon perusteettoman edun määrään vaikuttavana seikkana.

Kaikki edellä mainitut seikat kokonaisuutena huomioon ottaen hovioikeus arvioi B:n A:n kustannuksella saaman perusteettoman edun määräksi yhteensä 30.000 euroa. Tämän määrän B on velvollinen korvaamaan A:lle. Korvaukselle ei ole hovioikeudessa vaadittu korkoa.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.

A on voittanut asian siltä osin kuin B:n on katsottu saaneen A:n kustannuksella perusteetonta etua. A:n vaatimus on kuitenkin määrällisesti hyväksytty ainoastaan osaksi. Perusteettoman edun määrä on perustunut arvionvaraisiin seikkoihin. Koska A on voittanut vaatimuksensa perusteen, asiassa on syytä velvoittaa B korvaamaan osaksi A:n oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus katsoo kohtuulliseksi korvaukseksi A:n oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 20.000 euroa vaadittuine viivästyskorkoineen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin kanne on hylätty ja A on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäynti- ja asianosaiskulut 5.079,97 euroa korkoineen sekä valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset 130,80 euroa ja B:n avustajalle maksettu palkkio 3.747,25 euroa korkoineen.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle perusteettoman edun palautuksena yhteensä 30.000 euroa.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 20.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamisesta.

Valtion varoista käräjä- ja hovioikeudessa maksetut todistelukustannukset sekä B:n avustajalle käräjäoikeudessa maksettu palkkio 3.747,25 euroa jäävät valtion vahingoksi.

Muutoksenhaku

Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 19.12.2017.

Asian ovat ratkaisseet:

hovioikeudenlaamanni Liisa L
hovioikeudenneuvos Petri V
hovioikeudenneuvos Heli S

Valmistelija: hovioikeuden esittelijä Jaakko J

Ratkaisu on yksimielinen.

Korkeimmassa oikeudessa.


Julkaistu 24.1.2018 Päivitetty 26.1.2018