Rakennuslupa ja kunnan vastuu?

Rakennusluvan käsittelyssä tapahtuvat virheet ovat julkisen vallan käyttämistä, jolloin korvausvastuun syntyminen edellyttää, että tehtävä on hoidettu huolimattomasti ("tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu"). Alla oli laiminlyöty tarkistaa voimassaoleva poikkeuslupa eikä oltu kuultu naapureita. Sekä kunta että rakennustarkastaja tuomittiin korvausvastuuseen.

KKO perusteluissa on vastuusta todettu:

"Ruskon kunnan ja rakennustarkastaja C:n vastuu rakennuslupapäätöksistä

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sanotun pykälän 2 momentin mukaan yhteisö on vastuussa vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Rakennuslain 9 §:n mukaan rakennustoimintaa kunnassa valvoo rakennuslautakunta, jonka asiana on valvoa kaavoituksen toteuttamista ja tarkastaa, että rakentaminen täyttää sille rakennuslaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä asetetut vaatimukset. Rakennusasetuksen 12 §:n mukaan rakennuslautakunnan tulee seurata rakennustoimintaa ja valvoa, että edellä tarkoitettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan sekä, ettei niissä luvanvaraiseksi määrättyyn toimenpiteeseen ryhdytä ilman lupaa.

Rakennusluvasta päättäminen on julkisen vallan käyttämistä. Rakennusluvan myöntäminen rakennuskaavan viheralueelle ilman lääninhallituksen poikkeuslupaa on ollut selvästi lainvastainen toimenpide. Terveydenhoitolain ja -asetuksen edellä mainitut sijoituslupaa koskevat säännökset ovat elementtitehtaan laajennuksen osalta olleet yksiselitteiset. Velvollisuus toimittaa rakennuslakiin ja -asetukseen perustuvat, nyt laiminlyödyt katselmukset ei ole ottaen huomioon rakennushankkeen laatu ja mittavuus ollut tulkinnanvarainen. Rakennuslupia myönnettäessä ei ole noudatettu toimelle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Ruskon kunta on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla vastuussa rakennuslautakunnan lainvastaisesta menettelystä A:lle ja B:lle aiheutuneesta vahingosta.

Vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:n mukaan virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta sanotun luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti. Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin nojalla virkamies on velvollinen korvaamaan sanotulla tavalla aiheuttamastaan vahingosta kohtuulliseksi harkitun määrän. Jos virkamiehen viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan, jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on tuomittava täysi korvaus, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Rakennuslain 10 b §:n mukaan kunnassa tulee olla rakennustoimen valvontaa varten rakennustarkastaja. C:n velvollisuutena olisi ollut huolehtia siitä, että edellä tarkoitettuja säännöksiä ja rakennuskaavan määräyksiä olisi noudatettu. Rakennustarkastajan aseman ja tehtävien perusteella C:n tuottamusta ei voida pitää lievänä, toisaalta hän ei ole tahallaan aiheuttanut laiminlyönnistään A:lle ja B:lle koitunutta vahinkoa. Ottaen huomioon rakennustarkastajan keskeinen merkitys rakennusvalvonnassa etenkin pienissä kunnissa Korkein oikeus katsoo kohtuulliseksi, että C korvaa kolme neljäsosaa virheellisestä menettelystä A:lle ja B:lle syntyneestä vahingosta."

A:n ja B:n kärsimä vahinko ja sen määräksi on arvioitu 40.000 markkaa vaaditun 198.000 sijasta johtuen osin huonoista asuntomarkkinoista.



KKO:1998:9
Dokumentin versiot
På svenska
Vahingonkorvaus - Julkisyhteisön korvausvastuu - Virkamiehen korvausvastuu
Diaarinumero: S96/1342
Esittelypäivä: 21.3.1997
Antopäivä: 30.1.1998
Taltio: 278
Kunnan rakennuslautakunta oli rakennuskaavasta poiketen myöntänyt rakennusluvan teollisuushallin laajennusosalle ja myöhemmin vielä määräaikaisen rakennusluvan muun muassa kahden siilon rakentamiseen laajennusosan katolle. Rakennuslupia myönnettäessä ei enää ollut voimassa lääninhallituksen rakentamiselle myöntämä poikkeuslupa, joka oli koskenut samalle paikalle rakennettavaa, etupäässä toimisto- ja sosiaalitiloiksi tarkoitettua rakennusta. Ennen rakennuslupien myöntämistä ei ollut toimitettu katselmusta eikä kuultu naapureita.

Naapuritalon arvon katsottiin alentuneen, koska teollisuushallin laajennusosa oli saatu rakentaa 8 - 12 metriä lähemmäksi kuin mitä rakennuskaava olisi sallinut.

Kunta ja rakennuslupa-asiat rakennuslautakunnalle esitellyt rakennustarkastaja velvoitettiin korvaamaan vahinko.

VahL 3 luku 2 §
VahL 4 luku 2 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.1.1998
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Turunseudun käräjäoikeudessa
A ja B lausuivat Ruskon kuntaa ja kunnan rakennustarkastajaa C:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että Ruskon kunnan Lähteenmäen 15.11.1982 vahvistetussa rakennuskaavassa oli teollisuusalueen ja pientaloalueen välillä kulkevan Lehtimäentien varteen teollisuusalueen puolelle merkitty 10 -15 metrin levyinen viheralue. Turun ja Porin lääninhallitus oli 11.2.1985 myöntänyt kaavaan merkityn elementtitehtaan omistajalle poikkeusluvan rakentaa teollisuusrakennuksen laajennuksena toimisto- ja sosiaalitilaosaston osittain Lehtimäentiehen rajoittuvalle viheralueelle. Kunnan rakennuslautakunta oli 14.3.1985 myöntänyt tehtaan omistajalle tämän poikkeusluvan nojalla rakennusluvan toimisto-, sosiaali- ja varastorakennuksen rakentamiseksi kysymyksessä olevalle alueelle. Rakennuslautakunta oli 17.8.1989 myöntänyt rakennusluvan elementtitehtaan teollisuusrakennuksen laajentamiseen osaksi edellä mainitulle istutettavalle rakennuspaikan osalle ja 14.3.1991 viiden vuoden määräajaksi rakennusluvan siilojen ja kuljetinradan rakentamiseen rakennuksen laajennusosaan. Laajennus on toteutettu viimeksi mainittujen lupien mukaisesti.

A ja B olivat 1988 ostaneet Lehtimäentien varrelta elementtitehdasta vastapäätä olevan asuinkiinteistön, jonne he olivat rakentaneet paritalon. He olivat muuttaneet paritalon toiseen puolikkaaseen ja myyneet toiseen oikeuttavat osakkeet 620 000 markalla 5.1.1990. Itselleen jääneet osakkeet A ja B olivat myyneet 15.2.1994 saaden vastikkeeksi 255 000 markkaa ja Turussa sijaitsevan 61 neliömetrin suuruisen huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. He olivat ostaneet kiinteistön tietoisena sosiaali- ja toimistorakennuksen rakentamista koskevasta poikkeusluvasta. Vasta keväällä 1990 heille oli selvinnyt, että rakennuslautakunta oli 17.8.1989 myöntänyt luvan tehdasrakennuksen laajentamiseen.

Rakennuslautakunnan 17.8.1989 myöntämä rakennuslupa oli rakennuskaavan vastainen sen salliessa tehdasrakennuksen rakentamisen kaavassa viheralueeksi merkitylle alueelle. Rakennuskaavassa määrätty kerroskorkeus oli myös ylitetty. Rakennuslupaa myönnettäessä olisi pitänyt toimittaa rakennusasetuksen 124 §:n 1 momentissa tarkoitettu katselmus ja suorittaa eräistä naapuruussuhteista annetun lain 19 §:n mukainen paikalliskatselmus, jonka jälkeen olisi tullut päättää, voitiinko hankkeelle myöntää saman lain 17 ja 18 §:ssä tarkoitettu lupa. Rakennusluvan myöntämisen yhteydessä olisi lisäksi pitänyt saada terveydenhuoltolain 26 §:n ja terveydenhoitoasetuksen 17 §:n mukainen sijoituslupa.

Rakennuslautakunta oli 14.3.1991 myöntänyt rakennusluvan ilman rakennuslain 132 §:n 5 momentin mukaista katselmusta.

C oli toiminut esittelijänä rakennuslautakunnan 17.8.1989 ja 14.3.1991 pidetyissä kokouksissa, joissa rakennusluvat oli päätetty antaa. Rakennuslupia myönnettäessä oli menetelty edellä kerrotulla tavalla lainvastaisesti. Ruskon kunta oli vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä tehdystä virheestä aiheutuneen vahingon. C oli virkamiehenä saman lain 4 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella vastuussa virassaan tekemällään virheellä tuottamastaan vahingosta.

A:lle ja B:lle koitui tehtaan rakennuskaavan vastaisesta laajennuksesta haittaa Lehtimäentien liikenteestä, sen aiheuttamasta melusta ja päästöistä sekä raskaasta liikenteestä johtuvasta tien huonosta kunnosta. Haittaa syntyi myös tehtaan melusta ja sen aikaansaamasta pölystä sekä alueen epäsiisteydestä. Tehdasrakennuksen laajennusosa varjosti korkeutensa takia A:n ja B:n asuinrakennusta. Tehdasrakennuksen rakennuskaavan määräyksiä rikkova laajennus oli alentanut A:n ja B:n asunnon ja samalla sen hallintaan oikeuttavien osakkeiden arvoa.

Tehtaan aiheuttamien haittojen vuoksi A ja B olivat joutuneet 15.2.1994 taloudellisen laskusuhdanteen vallitessa myymään paritalonsa puolikkaan hallintaan oikeuttavat osakkeet noin 428 000 markan hinnasta. Kun A ja B olivat 5.1.1990 myyneet rakennuttamansa paritalon toisen puolikkaan hallintaan oikeuttavat osakkeet 620 000 markalla, heidän osakkeidensa arvon alennus oli 192 000 markkaa.

A ja B katsoivat kärsineensä vahinkoa 192 000 markkaa, jota määrää he vaativat kunnalta ja C:ltä 16 prosentin korkoineen. Lisäksi A ja B vaativat oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Vastaus
Kunta ja C kiistivät kanteen ja vaativat sen hylkäämistä. Rakennuslupamenettelylle ja rakennusvalvonnalle kohtuudella asetettavia vaatimuksia oli noudatettu ja A:n ja B:n mahdollinen vahinko johtui kiinteistömarkkinoiden hintakehityksestä.

Käräjäoikeuden tuomio 14.3.1995
Perustelut

Kysymyksessä olevalla elementtitehtaan rakennuspaikalla oli harjoitettu elementtien valmistusta vuodesta 1976 lähtien. Vahvistetussa rakennuskaavassa rakennuspaikka sisältyi teollisuus- ja varastorakennuksen korttelialueeseen, jonka suurin kerrosluku oli kaksi ja rakennusoikeus 0,40. Ylin sallittu rakennuskorkeus oli 70 metriä. Lehtimäentien puoleiselle rakennuspaikan osalle oli merkitty 8 - 12 metrin levyinen istutettava vyöhyke.

A ja B olivat ostaneet Lehtimäentien toisella puolella elementtitehdasta vastapäätä sijaitsevan Vuorelan tilan 9.5.1988, muuttaneet sille asumaan keväällä 1989 ja rakentaneet tilalle vuoden 1990 alussa valmistuneen paritalon.

Ruskon kunnan rakennuslautakunta oli myöntänyt rakennusluvan, 17.8.1989 elementtitehtaan teollisuushallin laajennukseen ja 14.3.1991 siilojen ja kuljetusradan tilapäiselle sijoittamiselle. Rakennuslupa teollisuushallin laajentamiseen oli myönnetty ilman poikkeuslupaa siitä huolimatta, että hanke oli rakennuskaavan vastainen siltä osin kuin oli kysymys istutettavaksi osoitetun alueen käyttämisestä rakentamiseen. Tilapäisen luvan myöntäminen siilojen ja kuljetusradan rakentamiseen oli tapahtunut rakennuslaissa säädettyä katselmusta toimittamatta.

Elementtitehtaan toiminnan laajentaminen oli tapahtunut ylittämättä rakennuskaavassa sallittua rakennusoikeutta tai suurinta korkeusasemaa.

Rakennuslautakunta olisi haettaessa ollut velvollinen myöntämään rakennusluvan kaavanmukaiselle nyt haettua korkeammallekin rakentamiselle. Lautakunta ei kuitenkaan olisi saanut ilman poikkeuslupaa myöntää lupaa rakentaa istutettavaksi osoitetulle alueelle.

Asiaa oikeudessa käsiteltäessä esitetystä videonauhoitteesta sekä kuultujen todistajien kertomuksista voitiin päätellä, että elementtitehtaan toiminnasta aiheutuvat haitat johtuivat suurimmalta osaltaan Lehtimäentietä pitkin kulkevasta yrityksen liikenteestä sekä teollisessa toiminnassa tarvittavien raaka-ainekuormien purkamisesta ja valmiiden tuotteiden lastaamisesta.

Poikkeusluvan hakemisen ja katselmuksen toimittamisen vaikutus rakentamiseen eivät olleet arvioitavissa. Rakennuslautakunnan päätöksenteossa tapahtuneet virheet olivat saattaneet osaltaan lisätä kantajille elementtitehtaan toiminnasta aiheutuvaa haittaa ja vaikuttaa kanteessa tarkoitettua kauppahintaa alentavasti.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisöllä oli korvausvastuu julkista valtaa käytettäessä tapahtuneen virheen tai laiminlyönnin johdosta vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ollut noudatettu.

Lupapäätöksiä tehtäessä rakennuslautakunnan tehtävänä oli ollut edistää rakennuskaavan tarkoituksen toteuttamista myöntämällä luvat kaavan mukaiseen rakentamiseen. Menettelyvirheiden ehkä aiheuttaman, ennakoitavissa olevan lisähaitan määrä oli elementtitehtaan asumiselle tuottamaan kokonaishaittaan verrattuna vähäinen. Myönnetyissä luvissa oli ollut kysymys kaavassa sallittua huomattavasti matalamman vaikkakin 8 - 12 metriä liian lähelle A:n ja B:n asuntoa sijoittuvan rakentamisen salliminen. Lisähaitan oikea ennakoiminen ei siten päätöksiä tehtäessä ollut ollut lautakunnan tehtävän tarkoitus ja teollisen toiminnan laajuus huomioon ottaen kohtuudella vaadittavissa. Sen vuoksi A:lla ja B:llä ei ollut oikeutta saada kanteessa vaadittua vahingonkorvausta.

Tuomiolauselma

A:n ja B:n kanne hylättiin.

Asian on ratkaissut laamanni Sutinen.

Turun hovioikeuden tuomio 29.3.1996
A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Impivaara, Aarola ja Elise Suvanto. Esittelijä Hannele Satopää.

Esittelijä Satopään mietintö:

Perustelut

Ruskon kunnan Lähteenmäen alueelle on vahvistettu 15.11.1982 rakennuskaava, jossa teollisuusalueen ja pientaloalueen välillä kulkevaan Lehtimäen tien varteen on merkitty 10 - 15 metrin levyinen istutettavan rakennuspaikan osa. Kaavan teollisuusalueelta on varattu alue muun muassa elementtitehtaalle. Turun ja Porin lääninhallitus on 11.2.1985 myöntänyt elementtitehtaan omistajalle poikkeusluvan rakentaa teollisuusrakennuksen toimisto- ja sosiaalitilaosaston Lehtimäen tiehen rajoittuvalle istutettavan rakennuspaikan osalle. Ruskon kunnan rakennuslautakunta on 14.3.1985 myöntänyt elementtitehtaan omistajalle tämän poikkeusluvan nojalla rakennusluvan rakentaa toimisto-, sosiaali- ja varastorakennus kysymyksessä olevalle alueelle. Rakennuslautakunta on myöntänyt elementtitehtaan omistajalle 17.8.1989 rakennusluvan teollisuusrakennuksen laajentamiseen edellä sanotulle istutettavan rakennuspaikan osalle ja 14.3.1991 viiden vuoden määräajaksi rakennusluvan siilojen ja kuljetinradan rakentamiseen tähän teollisuusrakennuksen laajennusosaan. Elementtitehtaan laajennus on toteutettu rakennuslautakunnan vuosina 1989 ja 1991 antamien lupien mukaisesti.

A ja B ovat 9.5.1988 ostaneet Lehtimäen tien varrelta elementtitehdasta vastapäätä olevan asuinkiinteistön, jonne he ovat rakentaneet paritalon. A ja B ovat muuttaneet asumaan paritalon toiseen puolikkaaseen ja toiseen puolikkaaseen oikeuttavat osakkeet he ovat myyneet 5.1.1990 620 000 markalla A:lle ja B:lle. Itselleen jääneen paritalon puolikkaaseen oikeuttavat osakkeet A ja B ovat myyneet 15.2.1994 saaden vastikkeeksi rahana 255 000 markkaa ja asunto-osakkeet, jotka oikeuttavat pinta-alaltaan 61 neliömetriä käsittävän huoneiston hallintaan Turun Runosmäen kaupunginosasta. A:n ja B:n mukaan he olivat vuonna 1988 ostaneet kiinteistön tietoisena siitä, että lääninhallitus oli antanut elementtitehtaalle poikkeusluvan rakentaa sosiaali- ja toimistorakennuksen istutettavan rakennuspaikan osalle ja että vasta kesällä 1990 heille oli selvinnyt, että rakennuslautakunta olikin myöntänyt 17.8.1989 elementtitehtaan omistajalle luvan tehdasrakennuksen laajentamiseen kysymyksessä olevalle alueelle. A ja B ovat katsoneet, että rakennuslautakunnassa 17.8.1989 ja 14.3.1991 tehtyjen rakennuslupapäätösten nojalla toteutettu elementtitehtaan laajennus on alentanut heidän paritalon puolikkaaseen oikeuttavien asunto-osakkeidensa arvoa 192 000 markalla.

Turun ja Porin lääninhallitus on 16.7.1991 antanut päätöksen A:n ja B:n ynnä muiden vireille panemaan hallintokanteluun. Päätöksessään lääninhallitus on katsonut, että 17.8.1989 myönnetyn rakennusluvan osalta rakennuslautakunnan ja rakennustarkastaja C:n menettely on ollut lainvastaista rakennuskaavasta myönnetyn poikkeaman osalta ja että myös 14.3.1991 myönnetty määräaikainen rakennuslupa on syntynyt virheellisesti siinä suhteessa, että sitä ei olisi tullut myöntää määräaikaisena ilman hakijan suostumusta. Edelleen lääninhallitus on katsonut, että rakennuslautakunta ja rakennustarkastaja ovat menetelleet virheellisesti kysymyksessä olevia lupia myöntäessään, koska asiassa ei ole noudatettu eräistä naapuruussuhteista annetun lain 18 ja 19 §:ssä säädettyä menettelyä ja siihen liittyviä katselmuksia ei ole pidetty. Lääninhallitus on antanut asian johdosta rakennuslautakunnalle ja rakennustarkastajalle huomautuksen.

Korkein hallinto-oikeus on 17.11.1992 antanut päätöksen A:n ja B:n ynnä muiden hakemukseen lainvoiman saaneiden päätösten purkamisesta. Korkein hallinto-oikeus on todennut, että kysymys on alueella jo ennen rakennuskaavan vahvistamista harjoitetusta toiminnasta, jonka laajentaminen on tapahtunut ylittämättä rakennuskaavassa sallittua rakennusoikeutta ja rakennuksen vesikaton ja muiden rakenteiden ylimmän kohdan korkeusasemaa. Rakennuskaavassa liikenne on tarkoitettu järjestettäväksi Yrittäjäntien kautta. Teollisuushallin laajennuksen aiheuttamaa rasitusta ei näin ollen voida katsoa paikallisten olosuhteiden mukaan siten tavattomaksi tai odottamattomaksi, että eräistä naapuruussuhteista annetun lain 18 ja 19 §:ssä, sellaisina kuin nuo lainkohdat ovat olleet ennen niihin 19.4.1991 annetulla lailla (736/1991) tehtyjä muutoksia, tarkoitetun menettelyn noudattamatta jättäminen ennen rakennusluvan 17.8.1989 myöntämistä olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen. Edelleen korkein hallinto-oikeus on todennut, että 17.8.1989 annettu rakennuslupa on myönnetty ilman poikkeuslupaa siitä huolimatta, että hanke oli rakennuskaavan vastainen siltä osin kuin oli kysymys istutettavaksi osoitetun alueen käyttämisestä rakentamiseen ja että lääninhallituksen 11.2.1985 antama poikkeuslupa rakentaa istutetulle rakennuspaikan osalle oli vanhentunut. Rakennuslautakunta ei ollut myöskään toimittanut rakennuspaikalla rakennusasetuksen 124 §:n 1 momentissa (268/1978) tarkoitettua katselmusta, vaikka se rakennushankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen olisi ollut tarpeellinen.

Korkein hallinto-oikeus on vielä todennut, että rakennuslautakunta on 14.3.1991 myöntänyt tilapäisen luvan siilojen sijoittamiselle sekä kuljetinradalle viiden vuoden ajaksi toimittamatta rakennuslain 132 §:n 5 momentin mukaista katselmusta, vaikka on ollut ilmeistä, että rakennuslupa on koskenut naapurien etua. Korkein hallinto-oikeus on kuitenkin katsonut, että rakennuslautakunnan 17.8.1989 ja 14.3.1991 tekemiä päätöksiä ei ole syytä purkaa huomioon ottaen, että lainvoimaisen rakennusluvan nojalla teollisuushallia oli jo laajennettu sekä siilot ja kuljetinradat rakennettu ja että todennäköisimmät tuotantolaitoksen toiminnasta hakijoille aiheutuvat haitat johtuvat Lehtimäen tien kautta kulkevasta yrityksen liikenteestä, joka rakennuskaavassa oli tarkoitettu järjestettäväksi Yrittäjäntien kautta, sekä yrityksen toimintaa teollisuusalueella koskevat muut seikat.

Virallinen syyttäjä on 11.2.1994 tehnyt kysymyksessä olevassa asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Syyttäjä on katsonut, että C Ruskon kunnan rakennustarkastajana on huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa ja syyllistynyt rikoslain 40 luvun 11 §:n mukaiseen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, mutta että oikeudenkäyntiä C:tä vastaan on pidettävä kohtuuttomana ottaen huomioon hänen jo saamansa huomautuksen ja hänen rikoksistaan ilmenevä syyllisyyden vähäisyys.

Näytön arviointi

Rakennuslautakunta ja C tämän lautakunnan esittelijänä ovat käsitellessään rakennuslupa-asioita menetelleet virheellisesti. Rakennuslupa 17.8.1989 on myönnetty ilman poikkeuslupaa, vaikka rakennushanke on ollut rakennuskaavan vastainen ja lääninhallituksen 11.2.1985 antama poikkeuslupa on ollut vanhentunut. Tähän rakennuslupaan liittyvällä rakennuspaikalla ei ole toimitettu rakennusasetuksen 124 §:n 1 momentissa (268/1978) tarkoitettua katselmusta, vaikka se rakennushankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen olisi ollut tarpeellinen. Myöskään ennen tämän rakennusluvan myöntämistä ei ole huolehdittu, että asiassa noudatetaan eräistä naapuruussuhteista annetun lain 18 ja 19 §:ssä (sellaisina kuin ne ovat olleet ennen niihin lailla 736/1991 tehtyjä muutoksia) tarkoitettua menettelyä. Rakennuslupa 14.3.1991 on myönnetty toimittamatta rakennuslain 132 §:n 3 momentin mukaista katselmusta, vaikka on ollut ilmeistä, että rakennuslupa on koskenut naapurien etua. Kysymyksessä olevat virheet rakennuslupa-asioiden käsittelyssä on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä. Rakennuslautakunta ja C eivät ole noudattaneet toimen tai sen tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia.

Virheellisen menettelyn seurauksena syntyneiden 17.8.1989 ja 14.3.1991 myönnettyjen lainvoimaisten rakennuslupien johdosta elementtitehtaan teolliseen toimintaan käytetty tehdasrakennus on rakennettu A:n ja B:n asunnon läheisyydessä olevalle rakennuskaavassa istutetuksi alueeksi varatulle alueelle, johon A:n ja B:n tietämän lääninhallituksen 11.2.1985 antaman poikkeusluvan perusteella olisi voitu rakentaa vain elementtitehtaan toimisto- ja sosiaalitiloja käsittävä rakennus. Tehdasrakennuksesta huomioon ottaen sen normaaliin toimintaan liittyvät liikenneolosuhteet aiheutuu enemmän haittaa naapurikiinteistöille kuin toimisto- ja sosiaalitiloja käsittävästä rakennuksesta. Kysymyksessä olevien rakennuslupien perusteella toteutettu rakentaminen on vaikuttanut A:n ja B:n asunto-osakkeiden arvon laskuun. Rakennuslautakunnan ja C:n virheellisellä toiminnalla on siten syy-yhteys A:n ja B:n kärsimään vahinkoon. Huomioon ottaen, että asuntojen hinnat ovat yleisesti laskeneet vuodesta 1990 vuoteen 1994, A:n ja B:n esittämää selvitystä kärsimästään vahingosta ei voida pitää luotettavana. Muun selvityksen puuttuessa hovioikeus arvioi vahingon määräksi 5 000 markkaa.

Ruskon kunta on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n ja 5 luvun 1 §:n nojalla vastuussa A:lle ja B:lle aiheutuneesta vahingosta. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 1 momentin ja 2 §:n 1 momentin sekä 6 luvun 2 §:n nojalla C on vastuussa tästä vahingosta vain siltä osin kuin sitä ei voida saada Ruskon kunnalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeus kumonnee käräjäoikeuden tuomion.

Ruskon kunta ja C velvoitettaneen suorittamaan yhteisvastuullisesti A:lle ja B:lle yhteisesti vahingonkorvauksena 5 000 markkaa 16 prosentin korkoineen kunnalle tiedoksiannetun haasteen tiedoksiantopäivästä lukien, mutta C velvoitettaneen olemaan vastuussa edellä sanotusta määrästä vain siinä tapauksessa, että sitä ei saada perityksi Ruskon kunnalta.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A ja B vaativat kanteensa hyväksymistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan jutussa 80 313,44 markkaa korkoineen.

Ruskon kunta ja C antoivat pyydetyt vastaukset.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 30.1.1998

Perustelut
Taustatiedot
Ruskon kunnan Lähteenmäen alueelle 15.11.1982 vahvistetun rakennuskaavan mukaan Lehtimäentien itäpuoli on teollisuus- ja varastoaluetta ja länsipuoli on kaavoitettu asuintarkoitukseen pientaloja varten. Kaavan mukaan Lehtimäentien itäpuolella on tien reunasta alkava 8 - 12 metrin levyinen viherkaista. Rakennuskaavassa Lehtimäentien itäpuolella olevan korttelin 1034 rakennuspaikka nro 1 on merkitty elementtitehtaaksi. Rakennuspaikan kaavassa sallittu kerrosala on 4 932 neliömetriä, kerrosluku on kaksi ja rakennuksen korkeus ei saa ylittää korkeusasemaa + 70 metriä. Paikalla on harjoitettu elementtien valmistusta vuodesta 1976 lähtien ja ensimmäinen betoniasema sementtisiiloineen ja kuljetinratoineen on valmistunut vuonna 1979.

Turun ja Porin lääninhallitus on 11.2.1985 myöntänyt elementtitehtaan omistavalle osakeyhtiölle poikkeusluvan rakentaa edellä sanotulle viheralueelle teollisuusrakennuksen laajennuksena kerrosalaltaan 850 neliömetrin suuruisen toimisto- ja sosiaaliosaston. Ruskon kunnan rakennuslautakunta on 14.3.1985 poikkeusluvan perusteella myöntänyt rakennusluvan toimisto-, sosiaalija varastorakennuksen rakentamiselle.

Ruskon kunnan rakennuslautakunta on 17.8.1989 myöntänyt elementtitehtaan omistajalle rakennusluvan teollisuushallin laajennukseen. Tänä ajankohtana lääninhallituksen 11.2.1985 antama poikkeuslupa ei enää ole ollut voimassa. Rakennusluvan perusteella elementtitehtaan tontille on rakennettu 3 320 neliömetrin suuruinen ja 12,35 metrin korkuinen tehtaan laajennusosa. Sen Lehtimäentien puoleiseen päätyyn on lisäksi pystytetty kaksi 18 metrin korkeuteen ulottuvaa siiloa ja kuljetinrata. Laajennusosan korkeusasema on 47,5 metriä ja siilojen 60 metriä. Rakennuslautakunta on 14.3.1991 myöntänyt viiden vuoden määräajaksi rakennusluvan siiloille ja kuljetinradalle. Tehdasrakennuksen länsipääty on Lehtimäentien reunassa ja elementtitehtaan laajennusosa sijaitsee siten myös rakennuskaavan viheralueella.

Rakennuslautakunta on tehnyt rakennuslupapäätökset 17.8.1989 ja 14.3.1991 rakennustarkastaja C:n esittelystä.

A ja B ovat 9.5.1988 ostaneet Lehtimäentien länsipuolella elementtitehdasta vastapäätä sijaitsevan kiinteistön. A:n ja B:n perustama asuntoosakeyhtiö on rakennuttanut kiinteistölle paritalon. Rakennuksen toisen puolikkaan hallintaan oikeuttavat osakkeet A ja B ovat 5.1.1990 myyneet 620 000 markan hinnasta. A ja B ovat muuttaneet asumaan paritalon toiseen puoliskoon 1.4.1990. He ovat 15.2.1994 myyneet asunnon hallintaan oikeuttavat osakkeet. Vastikkeena tästä kaupasta he ovat saaneet rahaa ja erään Turussa sijaitsevan huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet. Saamansa vastikkeen määräksi A ja B ovat katsoneet 428 000 markkaa.

Rakennuslupapäätösten 17.8.1989 ja 14.3.1991 lainmukaisuus

Rakennuslupaa 17.8.1989 myönnettäessä Turun ja Porin lääninhallituksen antama poikkeuslupa on ollut vanhentunut. Elementtitehtaan laajennuksen ulottaminen rakennuskaavan viheralueelle olisi siten edellyttänyt uutta lääninhallituksen poikkeuslupaa. Rakennuslautakunta on näin ollen myöntänyt rakennusluvan voimassa olevan rakennuskaavan vastaisesti.

Kysymys on rakennuskaavan teollisuusalueella sijaitsevasta tehdaslaitoksesta. Lisärakennus siiloineen ei ylitä rakennuskaavassa määrättyä suurinta korkeusasemaa. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, etteivät rakennuslupapäätökset ole rikkoneet rakennuskaavan rakennuksen korkeutta koskevia määräyksiä.

Elementtitehtaan laajennus on sen laadun ja mittavuuden perusteella ollut sellainen, että rakennuslautakunnan olisi 17.8.1989 päätettäessä rakennusluvasta tullut toimittaa rakennuspaikalla rakennusasetuksen 124 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin säännös oli 7.4.1978 annetussa asetuksessa (268/1978), tarkoitettu katselmus. Rakennushankkeelle ei ole myöskään ennen rakennusluvan myöntämistä hankittu terveydenhoitolaissa (469/1965) edellytettyä sijoituslupaa, vaikka se sanotun lain 26 §:n ja terveydenhoitoasetuksen (55/1967) 17 §:n 35, 43 ja 44 kohdan nojalla olisi ollut tarpeen.

Kysymys on ollut alueella jo ennen rakennuskaavan vahvistamista harjoitetun ja rakennuskaavan mukaisen toiminnan laajentamisesta. Tämä on tapahtunut ylittämättä rakennuskaavassa määrättyä rakennusoikeutta ja rakennuksen korkeusasemaa. Rakennuslupaa 17.8.1989 myönnettäessä liikenne elementtitehtaalle oli rakennuskaavassa tarkoitettu järjestää kaavaan merkityn Yrittäjäntien kautta. Teollisuushallin laajennuksen aiheuttama rasitus ei siten ole paikallisten olosuhteiden mukaan ollut siinä määrin tavatonta tai odottamatonta, että eräistä naapuruussuhteista annetun lain 18 ja 19 §:ssä, sellaisina kuin lainkohdat olivat ennen niihin 19.4.1991 annetulla lailla (736/1991) tehtyjä muutoksia, tarkoitetun menettelyn noudattamatta jättäminen ennen rakennusluvan myöntämistä olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen.

Rakennuslautakunta on 14.3.1991 myöntänyt määräaikaisen rakennusluvan toimittamatta rakennuslain 132 §:n 5 momentin mukaista katselmusta, vaikka on ollut ilmeistä, että lupa on koskenut naapurien etuutta.


Ruskon kunnan ja rakennustarkastaja C:n vastuu rakennuslupapäätöksistä

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Sanotun pykälän 2 momentin mukaan yhteisö on vastuussa vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Rakennuslain 9 §:n mukaan rakennustoimintaa kunnassa valvoo rakennuslautakunta, jonka asiana on valvoa kaavoituksen toteuttamista ja tarkastaa, että rakentaminen täyttää sille rakennuslaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä asetetut vaatimukset. Rakennusasetuksen 12 §:n mukaan rakennuslautakunnan tulee seurata rakennustoimintaa ja valvoa, että edellä tarkoitettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan sekä, ettei niissä luvanvaraiseksi määrättyyn toimenpiteeseen ryhdytä ilman lupaa.

Rakennusluvasta päättäminen on julkisen vallan käyttämistä. Rakennusluvan myöntäminen rakennuskaavan viheralueelle ilman lääninhallituksen poikkeuslupaa on ollut selvästi lainvastainen toimenpide. Terveydenhoitolain ja -asetuksen edellä mainitut sijoituslupaa koskevat säännökset ovat elementtitehtaan laajennuksen osalta olleet yksiselitteiset. Velvollisuus toimittaa rakennuslakiin ja -asetukseen perustuvat, nyt laiminlyödyt katselmukset ei ole ottaen huomioon rakennushankkeen laatu ja mittavuus ollut tulkinnanvarainen. Rakennuslupia myönnettäessä ei ole noudatettu toimelle kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Ruskon kunta on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla vastuussa rakennuslautakunnan lainvastaisesta menettelystä A:lle ja B:lle aiheutuneesta vahingosta.

Vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:n mukaan virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta sanotun luvun 1 §:ssä mainittujen perusteiden mukaisesti. Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin nojalla virkamies on velvollinen korvaamaan sanotulla tavalla aiheuttamastaan vahingosta kohtuulliseksi harkitun määrän. Jos virkamiehen viaksi jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta ole tuomittava. Vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan, jos vahinko on aiheutettu tahallisesti, on tuomittava täysi korvaus, jollei erityisistä syistä harkita kohtuulliseksi alentaa korvausta.

Rakennuslain 10 b §:n mukaan kunnassa tulee olla rakennustoimen valvontaa varten rakennustarkastaja. C:n velvollisuutena olisi ollut huolehtia siitä, että edellä tarkoitettuja säännöksiä ja rakennuskaavan määräyksiä olisi noudatettu. Rakennustarkastajan aseman ja tehtävien perusteella C:n tuottamusta ei voida pitää lievänä, toisaalta hän ei ole tahallaan aiheuttanut laiminlyönnistään A:lle ja B:lle koitunutta vahinkoa. Ottaen huomioon rakennustarkastajan keskeinen merkitys rakennusvalvonnassa etenkin pienissä kunnissa Korkein oikeus katsoo kohtuulliseksi, että C korvaa kolme neljäsosaa virheellisestä menettelystä A:lle ja B:lle syntyneestä vahingosta.

A:n ja B:n kärsimä vahinko ja sen määrä

A ja B ovat vaatineet korvausta tehtaan Lehtimäentiellä tapahtuvasta liikenteestä syntyvästä haitasta. Korvausta on vaadittu raaka-ainetoimitusten ja elementtien kuljettamisesta aiheutuvasta jatkuvasta rekka-autojen liikenteestä, rekka-autojen pysäköinnistä tielle sekä niiden siellä tapahtuvasta lastaamisesta ja purkamisesta, pyöräkuormaajan päivittäisestä ajosta tuotantohalliin ja takaisin, raskaasta liikenteestä johtuvasta melusta ja tien huonosta kunnosta sekä liikennepäästöjen aiheuttamasta haitasta. Korvausta on lisäksi vaadittu tehtaan kuljetuselevaattorin ja sekoittimien sekä raaka-ainetyhjennyksen tuottamasta melusta, alueen epäsiisteydestä johtuvasta esteettisestä haitasta sekä tehtaan aikaansaamasta pölyhaitasta, joka on peräisin osittain liikenteestä ja osittain elementtien valmistukseen käytetyn kiviaineksen ja sementin pölyämisestä.

Rakennuslautakunta ja C ovat julkista valtaa käyttäessään toimineet edellä sanotuin tavoin lainvastaisesti. Tämän vuoksi Ruskon kunnan ja C:n on näytettävä, että mikäli rakennuslupia myönnettäessä olisi menetelty lain mukaisesti, elementtitehtaan laajennus olisi tapahtunut toteutuneella tavalla.

Rakennuskaavassa tehtaan tontti on merkitty elementtitehtaaksi ja paikalla on harjoitettu kaavanmukaista teollisuustoimintaa. Tehtaan käyttötarkoitus on laajennuksen jälkeen pysynyt muuttumattomana. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tehtaan ja sen toiminnan laajentaminen olisi sallittu, vaikka rakennuslautakunnan laiminlyömät katselmukset olisi suoritettu ja rakennushankkeelle olisi hankittu terveydenhoitolainsäädännön edellyttämä sijoituslupa.

Tehtaan laajentaminen rakennuskaavassa merkitylle viheralueelle olisi edellyttänyt uutta lääninhallituksen poikkeuslupaa. Istutettava alue on rakennuskaavassa tarkoitettu eräänlaiseksi suojavyöhykkeeksi teollisuusalueen ja Lehtimäentien toisella puolella olevien pientalojen välille. Ilmeistä on, että myönnettäessä lääninhallituksen poikkeuslupaa 11.2.1985 ja rakennuslupaa 14.3.1985 elementtitehtaan toimisto- ja sosiaalitilojen rakentamiseksi kaavan viheralueelle uuden rakennuksen on ajateltu toimivan tietynlaisena "puskurina" elementtitehtaan ja vastapäisten asuintalojen välillä. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei vastaajien asiassa esittämä näyttö riitä osoittamaan, että tehtaan tuotanto-osan laajentaminen kaavan viheralueelle olisi laillisesti toimittaessa sallittu.

Edellä sanotun perusteella Ruskon kunta ja C ovat vastuussa siitä, että elementtitehtaan laajennusosa on rakennettu Lehtimäentien reunaan asti rakennuskaavassa rakennuspaikan istutettavaksi osaksi tarkoitetulle alueelle.

Rakennuslautakunnan virheellisestä menettelystä on seurannut, että elementtitehtaan laajennusosa on 8 - 12 metriä lähempänä Lehtimäentien toisella puolella olevia asuintaloja kuin rakennuskaavassa on määrätty. Jutussa esitetyn selvityksen mukaan suurin osa tehtaasta johtuvasta melusta aiheutuu liikenteestä. Ainoa liikenneväylä tehtaalle on Lehtimäentie. Liikenteestä peräisin olevat haitat olisivat olemassa, vaikka tehtaan laajennus olisi sijoitettu rakennuskaavan mukaisesti viheralueen taakse. Se, ettei rakennuskaavassa elementtitehtaalle johtavaa toista tietä tai muutakaan laitoksen tarvetta palvelevaa kulkureittiä ole rakennettu, ei ole johtunut kysymyksessä olevien rakennuslupien myöntämisestä.

Elementtitehtaan laajennus on toteutettu siten, että tuotantoprosessi tapahtuu sisätiloihin koteloituna. Tehtaan nykyisellä paikallaan aiheuttaman melun ei tämän vuoksi ole näytetty olevan merkityksellisesti haitallisempi kuin jos laajennusosa olisi rakennuskaavan mukaisella paikalla. Asiakirjoihin liitettyjen valokuvien perusteella tehdasalue ei ole tavanomaista teollisuusaluetta epäsiistimpi. Elementtitehtaan mahdollisista päästöistä asumiselle ehkä syntyvien haittojen ei ole näytetty olevan nyt suurempia kuin jos tehtaan tuotanto-osa olisi 8 - 12 metriä kauempana Lehtimäentien reunasta.

A ja B ovat katsoneet asuntonsa arvon alentuneen sen johdosta, että elementtitehtaan laajennusosa on rakennuskaavassa edellytettyä lähempänä heidän asuintaloaan. Vahinkonaan he ovat pitäneet kaupasta 5.1.1990 ja kaupasta 15.2.1994 saamiensa myyntihintojen erotusta 192 000 markkaa. Kysymyksessä olevan kaltaisesta rakennuskaavan vastaisesta rakentamisesta voidaan arvioida aiheutuvan aivan tehtaan laajennusosan vastapäätä sijaitsevan asuintalon arvon alentumista. Tämä arvon aleneminen on riippumaton asuntojen hintatason yleisestä vaihtelusta. Tehtaan laajennusosan rakennuskaavan vastaisesta sijainnista A:lle ja B:lle koitunut haitta ei ole määrältään ja laadultaan ollut sellainen, että heillä olisi ollut perusteltu syy myydä asuntonsa hallintaan oikeuttavat osakkeet epäedullisessa markkinatilanteessa. Arvon alenemisesta johtunutta vahinkoa ei siten voida määrätä A:n ja B:n esittämällä tavalla.

Korkein oikeus arvioi rakennuskaavan vastaisesta rakentamisesta syntyneestä asunnon arvon alentumisesta A:lle ja B:lle koituneen vahingon määräksi 40 000 markkaa.

Oikeudenkäyntikulut
A ja B ovat voittaneet asian heidän kanteensa perusteen osalta. Määrältään heidän korvausvaatimuksensa on kuitenkin hyväksytty ainoastaan osaksi. Näin ollen on syytä velvoittaa vastaajat korvaamaan osa A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluista. A:n ja B:n vaatimuksen mukaisesti C on velvollinen suorittamaan heille korvausta oikeudenkäyntikuluista vain siinä tapauksessa, ettei kulujen korvausta saada perittyä Ruskon kunnalta.

Tuomiolauselma
Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan lukuunottamatta todistajille maksettavaksi määrättyjä palkkioita. A ja B vapautetaan tuomitusta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta.

Ruskon kunta velvoitetaan suorittamaan vahingonkorvaukseksi A:lle ja B:lle yhteisesti 40 000 markkaa, minkä määrän suorittamiseen C:n on osallistuttava yhteisvastuullisesti kunnan kanssa 30 000 markan määrällä. Tuomitulle korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa 16 prosenttia, Ruskon kunnan 3.10.1994 ja C:n 4.10.1994 lukien.

Ruskon kunta ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n ja B:n yhteiset oikeudenkäyntikulut asiassa 50 000 markalla. Tälle korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan kuukauden kuluttua Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

C on velvollinen maksamaan hänen suoritettavakseen tuomituista korvauksista määrän, jota ei saada perityksi Ruskon kunnalta.

Lainkohdat
Vahingonkorvauslaki 3 luku 2 §, 4 luku 1 § ja 2 § 1 momentti, 5 luku 1 §, 6 luku 2 § ja oikeudenkäymiskaari 17 luku 6 § ja 21 luku 3 § 2 momentti

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Tulokas, Palaja ja Krogerus (eri mieltä). Esittelijä Kristiina Laakso.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Krogerus: Vahingonkorvauksen tuomitsemisen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeudenkäyntikulujen osalta lausun seuraavasti. A ja B voittavat jutun vahingonkorvauksen perusteen osalta, mutta vahingonkorvausta tuomitaan vähemmän kuin he ovat vaatineet. Vahingonkorvauksen määrän arvioiminen on tyypillisesti sellainen harkinnanvarainen seikka, jota tarkoitetaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentissa. Näin ollen täyden oikeudenkäyntikulujen korvauksen tuomitseminen on tuon lainkohdan mukaan mahdollista, vaikka A ja B osaksi häviävätkin jutun. Tässä tapauksessa se on perusteltua erityisesti sen vuoksi, että ainoastaan osittaisen korvauksen tuomitseminen merkitsisi sitä, että A ja B menettäisivät omina oikeudenkäyntikuluinaan osan siitä, mitä he vahingonkorvauksena jutussa voittavat. Kunta ja C eivät ole paljoksuneet A:n ja B:n ilmoittamien oikeudenkäyntikulujen määrää.

Näillä perusteilla velvoitan Ruskon kunnan ja C:n yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 80 313,40 markkaa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä alkaen, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä. Myös oikeudenkäyntikulujen korvauksesta C on kanteessa esitetyn vaatimuksen mukaisesti vastuussa toissijaisesti, joten hän on velvollinen maksamaan siitä vain sen määrän, jota ei saada perityksi Ruskon kunnalta.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Krogerus.