KKO:1981-II-167
Oikeustoimi
Työurakka
Rakennusurakka
Diaarinumero:
S80/959
Esittelypäivä:
10.2.1981
Antopäivä:
4.12.1981
Taltio:
584
Urakkasopimuksen solmimisen jälkeen rakennuskustannukset olivat nousseet olennaisesti enemmän kuin edellisinä vuosina. Kustannusten nousu oli johtunut osaksi kilpailutilanteesta ja osaksi vuoden 1973 lopulla puhjenneesta ns. öljykriisistä. Urakoitsijan vaatimus lisäkorvauksen määräämisestä hylättiin, koska rakennusteollisuuden kilpailuolosuhteet eivät oikeuttaneet urakoitsijaa sopimuksen sovitteluun, eikä öljykriisin vaikutus urakkakustannusten lisääntymiseen ollut niin merkittävä, että urakkasopimuksen hintaehdon soveltaminen olisi käynyt ilmeisesti kohtuuttomaksi.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
KÄSITTELY KKO:SSA
KKO:N TUOMIO
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
KKO:n tuomio urakkasopimuksen kohtuullistamista koskevassa jutussa
Asianosaiset
Rakennustoimisto A ja Sipoon kunta, vuoroin hakijoina ja vastaajina
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Helsingin HO:n tuomio 21.5.1980
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Rakennustoimisto A:n kanne
Rakennustoimisto oli elokuussa 1972 urakkakilpailussa antanut Sipoon kunnalle rakennusurakkatarjouksen, jossa rakennustoimisto oli sitoutunut pääurakoitsijana tekemään Söderkullan koulukeskuksen Söderkullan koulukeskuksen rakennusteknilliset työt vaihtoehtoisesti 3 050 000 markan hinnasta, jos rakennusaika olisi syksy 1972 - 30.6.1974, tai 2 940 00 markkaa, jos rakennusaika olisi syksy 1972 - 30.6.1973. Rakennusurakkasopimus allekirjoitettiin 26.10.1972 ensiksi mainitun vaihtoehdon mukaan. Rakennussuoritus käsitti varsinaisen kouluosan ja sen teknistä huoltoa palvelevat tilat sekä liikuntatilanosan. Työt oli aloitettava viimeistään 30.10.1972 ja rakennuksen oli oltava kokonaisuudessaan valmis 30.6.1974 mennessä, kuitenkin niin että kouluosan tuli olla rakennuttajan käytettävissä 15.8.1973 ja kouluosan teknistä huoltoa palvelevien tilojen käyttökunnossa niin ikään 15.8.1973. Kunta sitoutui rakennuttajana maksamaan rakennussuoritusta vastaan 3 050 000 markkaa tarkemmin määrätyllä tavalla. Urakkaan sisältymättömät lisätyöt oli laskutettava omakustannushinnalla lisättynä 10 prosentin yleiskustannuslisällä. Sovittua urakkasummaa ei ollut sidottu indeksiin.
Rakennusurakkasopimuksen mukainen rakennustyö oli valmistunut kesällä 1974. Vuoden 1973 aikana alkanut voimakas kustannustason nousu, joka erityisesti kohdistui rakennustarvikkeisiin, aiheutti kuitenkin rakennustoimistolle huomattavan tappion ja jälkilaskelmat osoittivat, että sopimuksen täyttämisen kustannukset olivat 4 179 172,02 markkaa siten, että rakennustarvikkeet ja alihankinnat olivat 2 494 589,63, palkat ja sosiaaliturvamaksut 1 320 574,24, pääomakustannukset 165 000,00 sekä 5 prosentin mukaan lasketut yleiskulut 199 008,15 markkaa.
Kun 3 050 000 markan urakkasumma ja 80 000 markan lisätyölaskutus vähennettiin kokonaiskustannuksista, tappio oli laskettavissa 1 049 172,02 markaksi. Rakennustoimisto oli 14.6.1974 vaatinut kuntaa korvaamaan ainakin osan tästä tuolloin 800 000 markaksi lasketusta tappiosta. Kunta oli hyväksynyt tappiolaskelman määrällisesti, mutta ei ollut suorittanut osaakaan tappiosta, vaikka kunta oli saanut vuosiksi käyttöönsä arvokkaan koulurakennuksen. Urakka oli muodostunut tappiolliseksi ennalta arvaamattoman, kohtuuttoman hintatason nousun vuoksi. Rakennustyön aikana rakennuskustannusindeksi oli noussut 42 prosenttia, mutta siitä huolimatta rakennustoimisto oli halunnut tehdä rakennustyön valmiiksi ja vastata sitoumuksistaan.
Rakennusurakkasopimus oli laadittu lomakkeelle 1957 RT 162.04 ja siis lomakkeelle, jonka valmistuessa vuonna 1957 rakennusalalla vakiintuneeksi käytännöksi oli muodostunut hinta- ja palkkatason muutosten huomioon ottaminen soveltamalla erityistä indeksiehtoa. Vuonna 1968 oli tullut voimaan laki taloudellisen kehityksen turvaamisesta vuosina 1968 - 1969. Tässä laissa oli kielletty sopimuksissa ja muissa välipuheissa elinkustannus-, tukkuhinta-, rakennuskustannus- tai muun niihin verrattavan indeksin muutoksiin perustuvat indeksiehdot, jotta luotaisiin yleiset edellytykset tasapainoiselle taloudelliselle kehitykselle sekä hinta- ja kustannustason vakaannuttamiselle. Vastaavat indeksin käyttöä koskevat kiellot sisältyivät 9.12.1969 ja 30.12.1970 taloudellisen kasvun turvaamiseksi annettuihin lakeihin. Viimeksi mainittu laki oli voimassa maaliskuun loppuun 1973. Näiden lakien voimassa ollessa yleinen kustannuskehitys oli ollut tasaisesti nousevaa, ja rakennuskustannusindeksin osalta voitiin todeta, että kun vuoden 1968 joulukuun indeksiluku oli 127, vuoden 1972 vastaava luku oli 165,8, joten 48 kuukauden aikana rakennuskustannusindeksi oli noussut ainoastaan 38,8 pistettä. Vuoden 1972 aikana rakennuskustannusindeksi nousi luvusta 154 elokuuhun mennessä lukuun 163,7 ja se vastasi vieläkin suurin piirtein yhden pisteen nousua kuukaudessa. Kun indeksiehtoa ei voitu ottaa rakennusurakkasopimuksiin, oli urakoitsijoiden yleisesti ennakoitava urakkatarjouksissaan kustannuskehitys. Tasaisen kustannuskehityksen vuoksi kustannustason nousu voitiin ennakoida yhdeksi pisteeksi kuukaudessa. Kolmella edellä mainitulla lailla ei siis voitu estää kustannusten nousua, mutta niiden voimassaoloaikana saatiin aikaan tasainen, ennalta arvattavissa oleva kustannustason nouseminen.
Vuoden 1973 aikana kustannustaso oli huomattavasti noussut ja tämä nousu jatkui vielä vuoden 1974 aikana. Tätä kustannustason nousua eivät edes taloudellisia ennusteita Suomessa laativat laitokset osanneet ennustaa. Rakennuskustannusindeksi oli noussut vuoden 1972 elokuun pisteluvusta 163,7 vuoden 1974 kesäkuuhun mennessä pistelukuun 234,9 vastaten 43,5 prosentin nousua. Urakkatarjousta tehtäessä ennakoitu yhden pisteen nousu kuukaudessa ei siten riittänyt. Rakennustoimiston varaus oli 21 pistettä ja rakennuskustannusindeksin nousu rakennusurakan aikana 71,2 pistettä.
Kun vuosina 1973 - 1974 tapahtunut voimakas kustannustason nousu oli todettu, Suomen valtio, eräät kunnat ja julkisoikeudelliset yhteisöt sekä muutkin rakennuttajat olivat suorittaneet rakennusurakoitsijoille korvausta kustannustason nousun aiheuttamista tappioista niissä tapauksissa, joissa urakoitsija ei ollut voinut tarjousta antaessaan ennakoida tapahtunutta kustannustason nousua. Valtion vuoden 1974 neljännen lisämenoarvioesityksen perusteluissa mainitaan rakennuskustannusten nousun olleen vuonna 1973 rakennuskustannusindeksin mukaan noin 26 prosenttia ja tienrakennuskustannusindeksin mukaan lähes 19 prosenttia. Vuoden 1974 ensimmäisellä puoliskolla vastaavat luvut olivat olleet 12 ja 19 prosenttiyksikköä. Tämän jälkeen kustannuskehitys oli tasaantunut. Esityksen perustelujen mukaan rakennuskustannusten nousu oli ollut siinä määrin poikkeuksellinen, etteivät urakoitsijat olleet kiinteähintaisia urakkatarjouksia tehdessään osanneet aina riittävästi varautua siihen. Tämän vuoksi ehdotettiin 20 miljoonaa markkaa varattavaksi valtioneuvoston käytettäväksi niiden valtion tekemien kiinteähintaisten rakennusurakkasopimusten tarkistamiseen, joita koskevat tarjoukset oli tehty ennen 1.1.1974 ja joiden sopimusten mukainen urakka-aika oli vähintään yksi vuosi eikä se ollut 1.7.1974 mennessä päättynyt. Korvausta oli tarkoitus suorittaa sellaiselle urakoitsijalle, joka valtion kanssa solmitun urakkasopimuksen vuoksi joutuisi erityisen vaikeaan taloudelliseen asemaan tai kärsisi kohtuuttomia tappioita. Kustannusten noususta ehdotettiin korvattavaksi siitä määrästä, joka ylitti urakkahintaan sisältyvän kohtuulliseksi katsottavan varauksen. Eduskunta hyväksyi määrärahan 19.12.1974. Helsingin kaupunki puolestaan oli vuoden 1974 talousarvioon päättänyt ottaa 6 miljoonan markan määrärahan kaupunginhallituksen käytettäväksi rakennuskustannusten ennalta arvaamattoman nousun korvaamiseksi eräissä pitkäaikaisissa rakennusurakkasopimuksissa. Päätöksen perusteluissa mainittiin kohtuullisuus, ja päätös koski kiinteähintaisia yli 12 kuukautta kestäviä rakennusurakoita, joiden viimeinen tarjouspäivä oli ollut ennen 1.1.1974 ja toisaalta urakka-aika oli jatkunut sanotun päivän jälkeen. Tässäkin tapauksessa korvaus oli puolet urakoitsijalle aiheutuneesta kustannusten noususta ottaen huomioon urakoitsijan tarjousta tehdessään laskema kustannusnousuvaraus. Useat muutkin kunnat olivat rakennuttajina kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti myöntäneet lisäkorvauksia urakoitsijoille. Suuri osa yksityisistä rakennuttajista oli ollut valmis sopimaan lisäkorvauksista kohtuuden mukaan. Myös välimiesmenettelyssä oli vastaavanlaisissa tapauksissa rakennuttaja velvoitettu maksamaan kohtuullista lisähintaa.
Vaikka Suomen oikeudessa oli sopimusoikeuden pääperiaatteena sääntö, että sopimukset oli pidettävä ja että niitä ei voitu yksipuolisesti muuttaa tai purkaa joutumatta sopimuksen rikkomisesta vahingonkorvausvelvolliseksi, hyväksyttiin toisaalta oikeudessamme ylivoimainen tapahtuma ja liikevaikeus sellaisiksi seikoiksi, joihin sopimuskumppanin oli voitava vedota, kun sopimuksen tasapaino oli jostain syystä siinä määrin järkkynyt, että sopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus oli käynyt taloudellisesti kohtuuttoman vaikeaksi.
Mainituin perustein rakennustoimisto on yhteenvetona lausunut, että se oli tarpeellista huolellisuutta noudattaen tarjoutunut Sipoon kunnalle suorittamaan Söderkullan koulukeskuksen pääurakoitsijalle kuuluvat työt ja hankinnat 3 050 000 markan lisäksi hinnasta 30.10.1972 - 30.6.1974 välisenä aikana. Rakennustoimistolla ei ollut syytä ennakoida kustannustason nousua enempää kuin yhden pisteen verran kuukaudessa. Vielä niinkin myöhään kuin vuoden 1973 maaliskuussa rakennuskustannusindeksin muutokset vastasivat tehtyä varausta. Tämän jälkeen rakennuskustannukset olivat syistä, joihin kumpikaan sopimuspuoli ei voinut vaikuttaa, nousseet huomattavasti yli sen, mitä alun alkaen oli arvioitu. Rakennuskustannusindeksillä mitattuna kustannukset olivat nousseet vuoden 1972 elokuun pisteluvusta 163,7 vuoden 1974 kesäkuun pistelukuun 234,9 eli kaikkiaan 43,5 prosenttia. Söderkullan koulukeskus oli tullut maksamaan 4 179 172,02 markkaa, mistä summasta 1 049 172,02 markkaa jäisi rakennustoimiston tappioksi, jollei Sipoon kunta, joka oli saanut käyttöönsä vastaavasti arvokkaan koulukeskuksen, suorittaisi kohtuullista korvausta ennalta arvaamattomista lisäkustannuksista. Tämän vuoksi ja lisäksi viitaten edellä kerrottuun, liiketavaksi luonnehtimaansa menettelyyn korvausten maksamisessa rakennustoimisto on vaatinut Sipoon kunnan velvoittamista suorittamaan Söderkullan koulukeskuksen pääurakoitsijalle kuuluvien töiden ja hankintojen ennalta arvaamattoman kustannusten nousun vuoksi 1 049 172,02 markkaa 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 3.11.1975 lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Sipoon kunnan vastaus
Kunta on myöntänyt kantajan esittämät tiedot rakennuskustannusten kehityksestä sinänsä oikeiksi. Kustannustaso ei kuitenkaan ollut noussut tasaisesti, vaan esimerkiksi niin sanottu energiakriisi, mihin kantaja myös oli viitannut, oli ehtinyt vaikuttaa vain vähäisessä määrin urakka-ajan viimeisellä kolmanneksella. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen mielipiteiden mukaan kustannusten nousu ei oikeuttanut sovitun hinnan korottamista muutoin kuin poikkeuksellisissa tapauksissa. Sellaisia perusteita ei tässä tapauksessa ollut olemassa. Tämä ilmeni myös rakentajan viittaamista vakauttamislaeista. Sovittelua koskevaa kauppatapaa ei ollut näytetty syntyneen valtion ja kuntien kanteessa kuvatun menettelyn kautta.
Vaikka vastoin kunnan käsitystä sovitteluperusteet katsottaisiin olleen olemassa, rakennustoimisto oli menettänyt oikeutensa sovitteluun, koskei se ollut esittänyt vaatimuksia kustannusnousun sattuessa vaan vasta kaksi viikkoa ennen urakka-ajan päättymistä sekä luovutuskatselmuksessa, eikä näin ollen ollut jättänyt kunnalle muita ratkaisumahdollisuuksia.
Vaadittuaan korvausmäärää kunta ei myöntänyt oikeaksi vaan piti määrää liiallisena. Missään tapauksessa korvauslaskelmassa ei saatu ottaa huomioon mahdollisesti kohonneita pääomakustannuksia eikä arvioituja yleiskustannuksia.
Porvoon KO:n päätös 24.9.1976
KO on lausunut selvitetyksi, että rakennustoimisto oli vuoden 1972 kesällä tapahtuneen urakkakilpailun jälkeen rakennustoimiston ja Sipoon kunnan 26.10.1972 allekirjoittaman rakennusurakkasopimuksen mukaan sitoutunut pääurakoitsijana kunnalle rakentamaan niin kutsutun Söderkullan koulukeskuksen Sipoon kunnan Massbyn kylässä sovitusta 3 050 000 markan urakkasummasta. Rakennussuoritus, joka käsitti noin 3 900 neliömetrin kerrosalan ja noin 17 200 kuutiometrin tilavuuden, oli aloitettava 30.10.1972 ja saatettava loppuun 30.6.1974 mennessä. Urakkasopimuksen ja siihen liittyvien yleisten sopimusehtojen mukaan hinta- ja palkkatason muutokset eivät lisänneet eivätkä vähentäneet sovittua urakkasummaa.
Rakennustoimiston suoritettua rakennusurakan melkein kokonaisuudessaan rakennustoimisto oli 14.6.1974 päivätyssä ja kunnalle osoitetussa kirjeessä ilmoittanut tulevansa esittämään urakkahintaan tarkistuksen "kohtuuttoman kustannusnousun osalta". Vastaanottotarkastuksen yhteydessä 16.7.1974 rakennustoimiston puolesta tuo ilmoitus oli uudistettu. Jälkitarkastuksen yhteydessä 14.8.1974 kunnan taholta oli muun ohella todettu, että "lopullista loppuselvitystä ei ole vielä tehty". Näin ollen ei voitu katsoa, että rakennustoimisto olisi yleisten sopimusehtojen 5 245 kohdan perusteella menettänyt oikeutensa esittää edellä mainituissa ilmoituksissa tarkoitetut lisävaatimukset.
Kanteessa tarkoitetut, mainituissa ilmoituksissa selostettuun kustannusnousuun perustuvat lisävaatimukset rakennustoimisto oli esittänyt kunnalle muun muassa 2.8.1974 päivätyssä ja kunnalle 5.8.1974 saapuneessa kirjeessä, jossa rakennustoimisto oli muun ohella esittänyt, että kunta maksaisi rakennustoimistoon 800 000 markan kokonaistappiosta puolet eli 400 000 markkaa sekä lisäksi ilmoittanut, että rakennustoimisto oli sitoumuksistaan vastaten tehnyt rakennusurakan valmiiksi, vaikka rakennustoimistolle olisi ollut edullisempaa tappiota pienentääkseen luopua urakasta ja maksaa asetetut vakuudet. Lisäksi rakennustoimisto oli kunnalle toimittanut 9.9.1974 päivätyn, rakennustoimiston kirjanpitoon perustuvan laskelman, jonka mukaan puheena oleva kokonaistappio olisi 807 922,25 markkaa. Samalle päivälle päivätyssä rakennuskustannusindeksiin perustuvassa laskelmassa rakennustoimisto oli kunnalle ilmoittanut rakennustoimiston tekemän varauksen ylittävän korotuksen määräksi 408 362 markkaa ja indeksikorotuksen määräksi ilman tuollaista varausta 623 581,90 markkaa.
Sipoon kunnanvaltuusto oli 18.6.1975 tekemällään päätöksellä päättänyt olla suorittamatta rakennustoimistolle mitään edellä mainittuihin esityksiin perustuvaa lisäkorvausta.
KO tosin oli katsonut, että kustannusarvio oli rakennusurakan kestäessä huomattavasti noussut rakennustarvikkeiden ja alihankintojen sekä työpalkkojen osalta, mikä seikka kävi ilmi jutussa esitetystä rakennuskustannusindeksin kehityksestä. Muun ja riidattoman selvityksen puuttuessa rakennustoimistolle oli katsottava aiheutuneen 600 000 markan lisäkustannukset. Lisäkustannuksina kanteessa tarkoitetussa mielessä ei sen sijaan voitu pitää pääomakustannuksia eikä yleiskuluja.
Vielä KO on todennut, että rakennustoimisto oli, vaikka se jo keväällä 1973 oli saattanut todeta kustannustason nousun, kunnalle tuosta seikasta ja siitä mahdollisesti vastaisuudessa aiheutuvista vaikeuksista mitään ilmoittamatta jatkanut suoritustaan ja loppuunsaattanut urakan.
Tämän vuoksi ja kun tuota lisäkustannuksena sinänsä hyväksyttävää noin 20 prosentin urakkasummasta käsittävää määrää ei kuitenkaan voitu pitää sellaisena määränä että se ei olisi kanteessa vaaditulla tavalla vastoin kunnan urakkasopimukseen perustuvaa kiistämistä ollut otettava huomioon, sekä siihen yleiseen oikeusohjeeseen nähden, että sopimusta oli noudatettava, ja huomioon ottaen myös sen, että kunkin sopimuspuolen itse oli kannettava sopimuksesta johtuvat riskit, KO hylkäsi kanteen. Asian laatuun nähden kunta sai kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Helsingin HO:n tuomio
HO, jossa rakennustoimisto on uudistanut kanteensa ja kunta vastannut muutoksenhakemukseen, on katsonut selvitetyksi, että tapahtumain kulku asianosaisten välisessä oikeussuhteessa oli ollut sellainen, joksi kihlakunnanoikeus oli sen päätöksessään todennut. Harkitessaan oliko sopimussuhteessa poikettava siitä yleisestä oikeusohjeesta, että sopimukset oli pidettävä ja siis oliko sopimusehtojen kanteessa esitetyllä tavalla kohtuullistettava, hovioikeus on todennut, että rakennustoimisto oli tehnyt kiinteähintaisen urakkatarjouksen kesällä 1972. Tarjouksen perusteella oli lopullinen urakkasopimus tehty 26.10.1972. Urakkatarjous ja urakkasopimus oli siis tehty aikana, jolloin rakennuskustannusten nousu useita vuosia taaksepäin katsoen oli ollut tasaisesti nousevaa. Sopimuksen mukainen rakentaminen oli alkanut, kuten KO on todennut, 30.10.1972 ja urakan oli ollut olla loppuun suoritettu 30.6.1974. Urakkasuoritus oli tapahtunut ajanjaksona, jolloin kustannustason nousu rakennustöissä oli ollut huomattava. Vuoden 1973 alkupuolella laajempana alkanut raaka-aineiden ja tarvikkeiden hintojen nousu ja työkustannusten aikaisempia vuosia suurempi kasvu korottivat vuoden 1973 aikana rakennuskustannusindeksin pistelukua noin 43 pistettä eli noin 26 prosenttia. Näin jyrkkää kustannustason nousua ei ollut voitu urakkasopimusta tehtäessä ennalta arvata ja se oli huomattavasti ylittänyt kustannusnousuvarauksen, minkä rakennustoimisto käytettävissä olleiden ennusteiden valossa oli saattanut tehdä, ottaen huomioon mitä huolelliselta ja kokeneelta urakoitsijalta sopimusta sitovan tarjouksen pohjalta tehtäessä vallinneissa olosuhteissa oli voitu vaatia. Erittäin voimakas ja ennalta arvaamaton kustannustason nousu oli siinä määrin olennaisesti järkyttänyt sopijapuolten suoritusten tasapainoa, että oli ilmeisen kohtuutonta vaatia toista sopimuskumppania täyttämään sopimus alunperin sovittua vastasuoritusta vastaan.
Mainituilla perusteilla HO on katsonut, että asianosaisten välisen urakkasopimuksen urakkahintaa koskevaa ehtoa oli velkakirjalain 8 §:stä ilmenevää periaatetta noudattaen kohtuullistettava. Kanteessa ilmoitettuja pääomakustannuksia ja yleiskuluja ei kuitenkaan ollut pidettävä sellaisina kustannuslisinä, jotka olisi otettava huomioon urakkahintaa kohtuullistettaessa. HO on arvioinut kustannustason nousun aiheuttaneen rakennustoimistolle puheena olevan urakkasopimuksen loppuun saattamisessa 700 000 markan suuruiseksi katsottavan, urakkahintaan sisällytetyn normaalin kustannusvarauksen ylittäneen kustannuslisän. Sen vuoksi ja kun ei voitu pitää kohtuullisena, että lisärasitus jäisi yksinomaan urakoitsijan kannettavaksi, HO on, hyläten vaatimukset enemmälti, velvoittanut Sipoon kunnan osallistumaan sanotun lisärasituksen kantamiseen yhtä suuressa määrin kuin rakennustoimistonkin ja niin ollen suorittamaan rakennustoimistolle puolet mainitusta määrästä eli siis 350 000 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 3.11.1975 lukien. Sen ohessa kunnan tuli maksaa rakennustoimistolle korvaukseksi sillä kihlakunnanoikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkitut 10 000 markkaa.
KÄSITTELY KKO:SSA
Valitusluvan myöntäminen ja välitoimet
KKO on 3.10.1980 myöntänyt hakijoille heidän pyytämänsä valitusluvan sekä määrännyt, ettei valituksessa tarkoitettua Helsingin HO:n tuomiota ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano oli aloitettu, se oli keskeytettävä.
Rakennustoimisto ja Sipoon kunta ovat puolin ja toisin antaneet kirjalliset vastaukset toistensa hakemuksiin.
Vaatimukset
Asianosaiset ovat vaatineet
Rakennustoimisto, että Sipoon kunnan maksettavaksi tuomittu korvaus korotettaisiin 1 049 172 markaksi ja että korvaus oikeudenkäyntikuluista korotettaisiin sekä että kunta velvoitettaisiin korvaamaan rakennustoimiston kulut täällä, sekä
Sipoon kunta, että kanne kokonaisuudessaan hylättäisiin ja rakennustoimisto velvoitettaisiin korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut.
KKO:N TUOMIO
Perustelut
Rakennustoimisto ja kunta ovat 26.10.1972 tehneet kanteessa selostetut urakkasopimuksen 3 050 000 markan hintaan. Hinta on sovittu kiinteäksi. Sopimukseen sisältyvien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 27 §:n mukaan hinta- ja palkkatason muutokset eivät lisänneet eivätkä vähentäneet urakkasummaa. Rakennustyöt on aloitettu välittömästi sopimuksen solmimisen jälkeen ja saatettu valmiiksi varsinaisen kouluosan ja sen teknistä huoltoa palvelevien tilojen osalta sopimuksen mukaisesti 15.8.1973 mennessä sekä 30.6.1974 mennessä valmistuviksi sovittujen liikuntatilojen osalta niin, että vastaanottotarkastus oli voitu pitää 16.7.1974. Tuossa tarkastuksessa rakennustoimisto oli ilmoittanut jättäneensä kunnalle 14.6.1974 päivätyn ilmoituksen, että urakoitsija tulee esittämään rakennusurakkahintaan tarkistuksen kohtuuttoman kustannusnousun osalta. Tarjouksen mukaan edellisen vaiheen hinta oli yhteensä 1 860 000 markkaa ja jälkimmäisen 1 190 000 markkaa.
Rakennuskustannusindeksi oli muuttunut kanteessa mainituin tavoin. Kustannustason nousun on osoitettu johtuneen olennaisesti työpalkkojen voimakkaasta noususta kesällä 1973, jolloin esimerkiksi rakennustöiden työpalkkojen indeksi nousi kesäkuun pisteluvusta 190.9 heinäkuun pistelukuun 213.0. Myös rakennustarvikkeiden hinnat olivat nousseet urakka-aikana huomattavasti. Syynä tähän kustannusten nousuun on näytetty olleen tuotannon ylittänyt kysyntä. Rakennustoimisto on edelleen viitannut siihen että kustannustasoa nostattavana tekijänä oli ollut niin sanottu energiakriisi eli sen vaikutukset, että öljyätuottavat maat olivat vuoden 1973 lopulla yhteisesti ryhtyneet noudattamaan uusia myyntimenetelmiä, joiden johdosta raakaöljyn hinta oli nelinkertaistunut muutamassa kuukaudessa.
Rakennustoimiston esittämän, ulkopuolisen kirjanpitotoimiston omistajan valalla vahvistaman laskelman mukaan Söderkullan koulukeskukseen kohdistuneet rakennuskustannukset palkkoineen olivat yhteensä 3 814,352,87 markkaa. Kun sovitusta urakkahinnasta vähennetään rakennustoimiston esittämin tavoin arvioidut kiinteät yleiskustannukset ilmenee, että rakentaminen oli tullut noin 800 000 markkaa arvioitua kalliimmaksi. Sitä vastoin ei ole eritelty, millä tavoin kustannukset kohdistuvat eri rakennusvaiheisiin ja -kohteisiin.
Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 5.245 kohdan mukaan osapuolen on esitettävä kaikki sopimuskumppaniin kohdistuvat vaatimuksensa perusteiltaan yksilöitynä vastaanottotarkastuksessa. Lisäkorvausvaatimus on esitetty vastaottotarkastuksessa ja koska se on perustunut yleisesti tunnettuihin seikkoihin rakennustoimisto ei ole menettänyt oikeuttaan sopimuksen mahdolliseen sovitteluun jättämällä esittämättä huomautuksen kustannusnousun sattuessa.
Kuten edellä on mainittu rakennuskustannukset olivat nousseet osaksi tuotannon ja kysynnän järkkyneestä tasapainosta. Rakennustoimisto ei kuitenkaan voi vaatia sopimusta soviteltavaksi tällaisella rakennusteollisuuden kilpailutilanteesta johtuvalla perusteella. Raakaöljyn hinnan nelinkertaistuminen muutamassa kuukaudessa taas on johtunut tapahtumista, joiden perusteet eivät olleet tiedossa sopimusta tehtäessä, eikä rakennustoimisto ole kohtuudella voinut tarjouslaskelmissaan varautua sellaisen muutokseen. Kysymyksessä olevalla perusteella saattaisi niin ollen urakkasopimuksen sovitteleminen tulla kysymykseen. Raakaöljyn hinnannousun vaikutus Söderkullan koulukeskuksen rakennuskustannuksiin on jäänyt näyttämättä. Hinnannousu on tapahtunut, kun edellinen, arvoltaan suurempi rakennusvaihe oli valmis ja jälkimmäinen vaihe oli kesken. Raakaöljyn hinta on osatekijänä vähitellen eikä välittömästä vaikuttanut rakennustyössä tarvittavien öljyvalmisteiden hintaan. Näistä syistä raakaöljyn hinnannousu ei ole voinut olennaisessa määrin vaikuttaa koulukeskuksen rakennuskustannuksiin. Sopimuksen hintaehdon soveltaminen ei näin ollen jonkin verran muuttuneissakaan olosuhteissa ole ilmeisesti kohtuutonta. Sen vuoksi ei ole aihetta tälläkään perusteella sovitella urakkasopimusta.
Tuomiolauselma
HO:n tuomio kumotaan ja Sipoon kunta vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta. Asian laadun vuoksi kunta saa pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Heinonen ja Portin sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Aro
Oikeustoimi
Työurakka
Rakennusurakka
Diaarinumero:
S80/959
Esittelypäivä:
10.2.1981
Antopäivä:
4.12.1981
Taltio:
584
Urakkasopimuksen solmimisen jälkeen rakennuskustannukset olivat nousseet olennaisesti enemmän kuin edellisinä vuosina. Kustannusten nousu oli johtunut osaksi kilpailutilanteesta ja osaksi vuoden 1973 lopulla puhjenneesta ns. öljykriisistä. Urakoitsijan vaatimus lisäkorvauksen määräämisestä hylättiin, koska rakennusteollisuuden kilpailuolosuhteet eivät oikeuttaneet urakoitsijaa sopimuksen sovitteluun, eikä öljykriisin vaikutus urakkakustannusten lisääntymiseen ollut niin merkittävä, että urakkasopimuksen hintaehdon soveltaminen olisi käynyt ilmeisesti kohtuuttomaksi.
III-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
KÄSITTELY KKO:SSA
KKO:N TUOMIO
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
KKO:n tuomio urakkasopimuksen kohtuullistamista koskevassa jutussa
Asianosaiset
Rakennustoimisto A ja Sipoon kunta, vuoroin hakijoina ja vastaajina
Ratkaisu, johon on haettu muutosta
Helsingin HO:n tuomio 21.5.1980
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Rakennustoimisto A:n kanne
Rakennustoimisto oli elokuussa 1972 urakkakilpailussa antanut Sipoon kunnalle rakennusurakkatarjouksen, jossa rakennustoimisto oli sitoutunut pääurakoitsijana tekemään Söderkullan koulukeskuksen Söderkullan koulukeskuksen rakennusteknilliset työt vaihtoehtoisesti 3 050 000 markan hinnasta, jos rakennusaika olisi syksy 1972 - 30.6.1974, tai 2 940 00 markkaa, jos rakennusaika olisi syksy 1972 - 30.6.1973. Rakennusurakkasopimus allekirjoitettiin 26.10.1972 ensiksi mainitun vaihtoehdon mukaan. Rakennussuoritus käsitti varsinaisen kouluosan ja sen teknistä huoltoa palvelevat tilat sekä liikuntatilanosan. Työt oli aloitettava viimeistään 30.10.1972 ja rakennuksen oli oltava kokonaisuudessaan valmis 30.6.1974 mennessä, kuitenkin niin että kouluosan tuli olla rakennuttajan käytettävissä 15.8.1973 ja kouluosan teknistä huoltoa palvelevien tilojen käyttökunnossa niin ikään 15.8.1973. Kunta sitoutui rakennuttajana maksamaan rakennussuoritusta vastaan 3 050 000 markkaa tarkemmin määrätyllä tavalla. Urakkaan sisältymättömät lisätyöt oli laskutettava omakustannushinnalla lisättynä 10 prosentin yleiskustannuslisällä. Sovittua urakkasummaa ei ollut sidottu indeksiin.
Rakennusurakkasopimuksen mukainen rakennustyö oli valmistunut kesällä 1974. Vuoden 1973 aikana alkanut voimakas kustannustason nousu, joka erityisesti kohdistui rakennustarvikkeisiin, aiheutti kuitenkin rakennustoimistolle huomattavan tappion ja jälkilaskelmat osoittivat, että sopimuksen täyttämisen kustannukset olivat 4 179 172,02 markkaa siten, että rakennustarvikkeet ja alihankinnat olivat 2 494 589,63, palkat ja sosiaaliturvamaksut 1 320 574,24, pääomakustannukset 165 000,00 sekä 5 prosentin mukaan lasketut yleiskulut 199 008,15 markkaa.
Kun 3 050 000 markan urakkasumma ja 80 000 markan lisätyölaskutus vähennettiin kokonaiskustannuksista, tappio oli laskettavissa 1 049 172,02 markaksi. Rakennustoimisto oli 14.6.1974 vaatinut kuntaa korvaamaan ainakin osan tästä tuolloin 800 000 markaksi lasketusta tappiosta. Kunta oli hyväksynyt tappiolaskelman määrällisesti, mutta ei ollut suorittanut osaakaan tappiosta, vaikka kunta oli saanut vuosiksi käyttöönsä arvokkaan koulurakennuksen. Urakka oli muodostunut tappiolliseksi ennalta arvaamattoman, kohtuuttoman hintatason nousun vuoksi. Rakennustyön aikana rakennuskustannusindeksi oli noussut 42 prosenttia, mutta siitä huolimatta rakennustoimisto oli halunnut tehdä rakennustyön valmiiksi ja vastata sitoumuksistaan.
Rakennusurakkasopimus oli laadittu lomakkeelle 1957 RT 162.04 ja siis lomakkeelle, jonka valmistuessa vuonna 1957 rakennusalalla vakiintuneeksi käytännöksi oli muodostunut hinta- ja palkkatason muutosten huomioon ottaminen soveltamalla erityistä indeksiehtoa. Vuonna 1968 oli tullut voimaan laki taloudellisen kehityksen turvaamisesta vuosina 1968 - 1969. Tässä laissa oli kielletty sopimuksissa ja muissa välipuheissa elinkustannus-, tukkuhinta-, rakennuskustannus- tai muun niihin verrattavan indeksin muutoksiin perustuvat indeksiehdot, jotta luotaisiin yleiset edellytykset tasapainoiselle taloudelliselle kehitykselle sekä hinta- ja kustannustason vakaannuttamiselle. Vastaavat indeksin käyttöä koskevat kiellot sisältyivät 9.12.1969 ja 30.12.1970 taloudellisen kasvun turvaamiseksi annettuihin lakeihin. Viimeksi mainittu laki oli voimassa maaliskuun loppuun 1973. Näiden lakien voimassa ollessa yleinen kustannuskehitys oli ollut tasaisesti nousevaa, ja rakennuskustannusindeksin osalta voitiin todeta, että kun vuoden 1968 joulukuun indeksiluku oli 127, vuoden 1972 vastaava luku oli 165,8, joten 48 kuukauden aikana rakennuskustannusindeksi oli noussut ainoastaan 38,8 pistettä. Vuoden 1972 aikana rakennuskustannusindeksi nousi luvusta 154 elokuuhun mennessä lukuun 163,7 ja se vastasi vieläkin suurin piirtein yhden pisteen nousua kuukaudessa. Kun indeksiehtoa ei voitu ottaa rakennusurakkasopimuksiin, oli urakoitsijoiden yleisesti ennakoitava urakkatarjouksissaan kustannuskehitys. Tasaisen kustannuskehityksen vuoksi kustannustason nousu voitiin ennakoida yhdeksi pisteeksi kuukaudessa. Kolmella edellä mainitulla lailla ei siis voitu estää kustannusten nousua, mutta niiden voimassaoloaikana saatiin aikaan tasainen, ennalta arvattavissa oleva kustannustason nouseminen.
Vuoden 1973 aikana kustannustaso oli huomattavasti noussut ja tämä nousu jatkui vielä vuoden 1974 aikana. Tätä kustannustason nousua eivät edes taloudellisia ennusteita Suomessa laativat laitokset osanneet ennustaa. Rakennuskustannusindeksi oli noussut vuoden 1972 elokuun pisteluvusta 163,7 vuoden 1974 kesäkuuhun mennessä pistelukuun 234,9 vastaten 43,5 prosentin nousua. Urakkatarjousta tehtäessä ennakoitu yhden pisteen nousu kuukaudessa ei siten riittänyt. Rakennustoimiston varaus oli 21 pistettä ja rakennuskustannusindeksin nousu rakennusurakan aikana 71,2 pistettä.
Kun vuosina 1973 - 1974 tapahtunut voimakas kustannustason nousu oli todettu, Suomen valtio, eräät kunnat ja julkisoikeudelliset yhteisöt sekä muutkin rakennuttajat olivat suorittaneet rakennusurakoitsijoille korvausta kustannustason nousun aiheuttamista tappioista niissä tapauksissa, joissa urakoitsija ei ollut voinut tarjousta antaessaan ennakoida tapahtunutta kustannustason nousua. Valtion vuoden 1974 neljännen lisämenoarvioesityksen perusteluissa mainitaan rakennuskustannusten nousun olleen vuonna 1973 rakennuskustannusindeksin mukaan noin 26 prosenttia ja tienrakennuskustannusindeksin mukaan lähes 19 prosenttia. Vuoden 1974 ensimmäisellä puoliskolla vastaavat luvut olivat olleet 12 ja 19 prosenttiyksikköä. Tämän jälkeen kustannuskehitys oli tasaantunut. Esityksen perustelujen mukaan rakennuskustannusten nousu oli ollut siinä määrin poikkeuksellinen, etteivät urakoitsijat olleet kiinteähintaisia urakkatarjouksia tehdessään osanneet aina riittävästi varautua siihen. Tämän vuoksi ehdotettiin 20 miljoonaa markkaa varattavaksi valtioneuvoston käytettäväksi niiden valtion tekemien kiinteähintaisten rakennusurakkasopimusten tarkistamiseen, joita koskevat tarjoukset oli tehty ennen 1.1.1974 ja joiden sopimusten mukainen urakka-aika oli vähintään yksi vuosi eikä se ollut 1.7.1974 mennessä päättynyt. Korvausta oli tarkoitus suorittaa sellaiselle urakoitsijalle, joka valtion kanssa solmitun urakkasopimuksen vuoksi joutuisi erityisen vaikeaan taloudelliseen asemaan tai kärsisi kohtuuttomia tappioita. Kustannusten noususta ehdotettiin korvattavaksi siitä määrästä, joka ylitti urakkahintaan sisältyvän kohtuulliseksi katsottavan varauksen. Eduskunta hyväksyi määrärahan 19.12.1974. Helsingin kaupunki puolestaan oli vuoden 1974 talousarvioon päättänyt ottaa 6 miljoonan markan määrärahan kaupunginhallituksen käytettäväksi rakennuskustannusten ennalta arvaamattoman nousun korvaamiseksi eräissä pitkäaikaisissa rakennusurakkasopimuksissa. Päätöksen perusteluissa mainittiin kohtuullisuus, ja päätös koski kiinteähintaisia yli 12 kuukautta kestäviä rakennusurakoita, joiden viimeinen tarjouspäivä oli ollut ennen 1.1.1974 ja toisaalta urakka-aika oli jatkunut sanotun päivän jälkeen. Tässäkin tapauksessa korvaus oli puolet urakoitsijalle aiheutuneesta kustannusten noususta ottaen huomioon urakoitsijan tarjousta tehdessään laskema kustannusnousuvaraus. Useat muutkin kunnat olivat rakennuttajina kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti myöntäneet lisäkorvauksia urakoitsijoille. Suuri osa yksityisistä rakennuttajista oli ollut valmis sopimaan lisäkorvauksista kohtuuden mukaan. Myös välimiesmenettelyssä oli vastaavanlaisissa tapauksissa rakennuttaja velvoitettu maksamaan kohtuullista lisähintaa.
Vaikka Suomen oikeudessa oli sopimusoikeuden pääperiaatteena sääntö, että sopimukset oli pidettävä ja että niitä ei voitu yksipuolisesti muuttaa tai purkaa joutumatta sopimuksen rikkomisesta vahingonkorvausvelvolliseksi, hyväksyttiin toisaalta oikeudessamme ylivoimainen tapahtuma ja liikevaikeus sellaisiksi seikoiksi, joihin sopimuskumppanin oli voitava vedota, kun sopimuksen tasapaino oli jostain syystä siinä määrin järkkynyt, että sopimuksen mukainen suoritusvelvollisuus oli käynyt taloudellisesti kohtuuttoman vaikeaksi.
Mainituin perustein rakennustoimisto on yhteenvetona lausunut, että se oli tarpeellista huolellisuutta noudattaen tarjoutunut Sipoon kunnalle suorittamaan Söderkullan koulukeskuksen pääurakoitsijalle kuuluvat työt ja hankinnat 3 050 000 markan lisäksi hinnasta 30.10.1972 - 30.6.1974 välisenä aikana. Rakennustoimistolla ei ollut syytä ennakoida kustannustason nousua enempää kuin yhden pisteen verran kuukaudessa. Vielä niinkin myöhään kuin vuoden 1973 maaliskuussa rakennuskustannusindeksin muutokset vastasivat tehtyä varausta. Tämän jälkeen rakennuskustannukset olivat syistä, joihin kumpikaan sopimuspuoli ei voinut vaikuttaa, nousseet huomattavasti yli sen, mitä alun alkaen oli arvioitu. Rakennuskustannusindeksillä mitattuna kustannukset olivat nousseet vuoden 1972 elokuun pisteluvusta 163,7 vuoden 1974 kesäkuun pistelukuun 234,9 eli kaikkiaan 43,5 prosenttia. Söderkullan koulukeskus oli tullut maksamaan 4 179 172,02 markkaa, mistä summasta 1 049 172,02 markkaa jäisi rakennustoimiston tappioksi, jollei Sipoon kunta, joka oli saanut käyttöönsä vastaavasti arvokkaan koulukeskuksen, suorittaisi kohtuullista korvausta ennalta arvaamattomista lisäkustannuksista. Tämän vuoksi ja lisäksi viitaten edellä kerrottuun, liiketavaksi luonnehtimaansa menettelyyn korvausten maksamisessa rakennustoimisto on vaatinut Sipoon kunnan velvoittamista suorittamaan Söderkullan koulukeskuksen pääurakoitsijalle kuuluvien töiden ja hankintojen ennalta arvaamattoman kustannusten nousun vuoksi 1 049 172,02 markkaa 5 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 3.11.1975 lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Sipoon kunnan vastaus
Kunta on myöntänyt kantajan esittämät tiedot rakennuskustannusten kehityksestä sinänsä oikeiksi. Kustannustaso ei kuitenkaan ollut noussut tasaisesti, vaan esimerkiksi niin sanottu energiakriisi, mihin kantaja myös oli viitannut, oli ehtinyt vaikuttaa vain vähäisessä määrin urakka-ajan viimeisellä kolmanneksella. Oikeuskirjallisuudessa esitettyjen mielipiteiden mukaan kustannusten nousu ei oikeuttanut sovitun hinnan korottamista muutoin kuin poikkeuksellisissa tapauksissa. Sellaisia perusteita ei tässä tapauksessa ollut olemassa. Tämä ilmeni myös rakentajan viittaamista vakauttamislaeista. Sovittelua koskevaa kauppatapaa ei ollut näytetty syntyneen valtion ja kuntien kanteessa kuvatun menettelyn kautta.
Vaikka vastoin kunnan käsitystä sovitteluperusteet katsottaisiin olleen olemassa, rakennustoimisto oli menettänyt oikeutensa sovitteluun, koskei se ollut esittänyt vaatimuksia kustannusnousun sattuessa vaan vasta kaksi viikkoa ennen urakka-ajan päättymistä sekä luovutuskatselmuksessa, eikä näin ollen ollut jättänyt kunnalle muita ratkaisumahdollisuuksia.
Vaadittuaan korvausmäärää kunta ei myöntänyt oikeaksi vaan piti määrää liiallisena. Missään tapauksessa korvauslaskelmassa ei saatu ottaa huomioon mahdollisesti kohonneita pääomakustannuksia eikä arvioituja yleiskustannuksia.
Porvoon KO:n päätös 24.9.1976
KO on lausunut selvitetyksi, että rakennustoimisto oli vuoden 1972 kesällä tapahtuneen urakkakilpailun jälkeen rakennustoimiston ja Sipoon kunnan 26.10.1972 allekirjoittaman rakennusurakkasopimuksen mukaan sitoutunut pääurakoitsijana kunnalle rakentamaan niin kutsutun Söderkullan koulukeskuksen Sipoon kunnan Massbyn kylässä sovitusta 3 050 000 markan urakkasummasta. Rakennussuoritus, joka käsitti noin 3 900 neliömetrin kerrosalan ja noin 17 200 kuutiometrin tilavuuden, oli aloitettava 30.10.1972 ja saatettava loppuun 30.6.1974 mennessä. Urakkasopimuksen ja siihen liittyvien yleisten sopimusehtojen mukaan hinta- ja palkkatason muutokset eivät lisänneet eivätkä vähentäneet sovittua urakkasummaa.
Rakennustoimiston suoritettua rakennusurakan melkein kokonaisuudessaan rakennustoimisto oli 14.6.1974 päivätyssä ja kunnalle osoitetussa kirjeessä ilmoittanut tulevansa esittämään urakkahintaan tarkistuksen "kohtuuttoman kustannusnousun osalta". Vastaanottotarkastuksen yhteydessä 16.7.1974 rakennustoimiston puolesta tuo ilmoitus oli uudistettu. Jälkitarkastuksen yhteydessä 14.8.1974 kunnan taholta oli muun ohella todettu, että "lopullista loppuselvitystä ei ole vielä tehty". Näin ollen ei voitu katsoa, että rakennustoimisto olisi yleisten sopimusehtojen 5 245 kohdan perusteella menettänyt oikeutensa esittää edellä mainituissa ilmoituksissa tarkoitetut lisävaatimukset.
Kanteessa tarkoitetut, mainituissa ilmoituksissa selostettuun kustannusnousuun perustuvat lisävaatimukset rakennustoimisto oli esittänyt kunnalle muun muassa 2.8.1974 päivätyssä ja kunnalle 5.8.1974 saapuneessa kirjeessä, jossa rakennustoimisto oli muun ohella esittänyt, että kunta maksaisi rakennustoimistoon 800 000 markan kokonaistappiosta puolet eli 400 000 markkaa sekä lisäksi ilmoittanut, että rakennustoimisto oli sitoumuksistaan vastaten tehnyt rakennusurakan valmiiksi, vaikka rakennustoimistolle olisi ollut edullisempaa tappiota pienentääkseen luopua urakasta ja maksaa asetetut vakuudet. Lisäksi rakennustoimisto oli kunnalle toimittanut 9.9.1974 päivätyn, rakennustoimiston kirjanpitoon perustuvan laskelman, jonka mukaan puheena oleva kokonaistappio olisi 807 922,25 markkaa. Samalle päivälle päivätyssä rakennuskustannusindeksiin perustuvassa laskelmassa rakennustoimisto oli kunnalle ilmoittanut rakennustoimiston tekemän varauksen ylittävän korotuksen määräksi 408 362 markkaa ja indeksikorotuksen määräksi ilman tuollaista varausta 623 581,90 markkaa.
Sipoon kunnanvaltuusto oli 18.6.1975 tekemällään päätöksellä päättänyt olla suorittamatta rakennustoimistolle mitään edellä mainittuihin esityksiin perustuvaa lisäkorvausta.
KO tosin oli katsonut, että kustannusarvio oli rakennusurakan kestäessä huomattavasti noussut rakennustarvikkeiden ja alihankintojen sekä työpalkkojen osalta, mikä seikka kävi ilmi jutussa esitetystä rakennuskustannusindeksin kehityksestä. Muun ja riidattoman selvityksen puuttuessa rakennustoimistolle oli katsottava aiheutuneen 600 000 markan lisäkustannukset. Lisäkustannuksina kanteessa tarkoitetussa mielessä ei sen sijaan voitu pitää pääomakustannuksia eikä yleiskuluja.
Vielä KO on todennut, että rakennustoimisto oli, vaikka se jo keväällä 1973 oli saattanut todeta kustannustason nousun, kunnalle tuosta seikasta ja siitä mahdollisesti vastaisuudessa aiheutuvista vaikeuksista mitään ilmoittamatta jatkanut suoritustaan ja loppuunsaattanut urakan.
Tämän vuoksi ja kun tuota lisäkustannuksena sinänsä hyväksyttävää noin 20 prosentin urakkasummasta käsittävää määrää ei kuitenkaan voitu pitää sellaisena määränä että se ei olisi kanteessa vaaditulla tavalla vastoin kunnan urakkasopimukseen perustuvaa kiistämistä ollut otettava huomioon, sekä siihen yleiseen oikeusohjeeseen nähden, että sopimusta oli noudatettava, ja huomioon ottaen myös sen, että kunkin sopimuspuolen itse oli kannettava sopimuksesta johtuvat riskit, KO hylkäsi kanteen. Asian laatuun nähden kunta sai kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Helsingin HO:n tuomio
HO, jossa rakennustoimisto on uudistanut kanteensa ja kunta vastannut muutoksenhakemukseen, on katsonut selvitetyksi, että tapahtumain kulku asianosaisten välisessä oikeussuhteessa oli ollut sellainen, joksi kihlakunnanoikeus oli sen päätöksessään todennut. Harkitessaan oliko sopimussuhteessa poikettava siitä yleisestä oikeusohjeesta, että sopimukset oli pidettävä ja siis oliko sopimusehtojen kanteessa esitetyllä tavalla kohtuullistettava, hovioikeus on todennut, että rakennustoimisto oli tehnyt kiinteähintaisen urakkatarjouksen kesällä 1972. Tarjouksen perusteella oli lopullinen urakkasopimus tehty 26.10.1972. Urakkatarjous ja urakkasopimus oli siis tehty aikana, jolloin rakennuskustannusten nousu useita vuosia taaksepäin katsoen oli ollut tasaisesti nousevaa. Sopimuksen mukainen rakentaminen oli alkanut, kuten KO on todennut, 30.10.1972 ja urakan oli ollut olla loppuun suoritettu 30.6.1974. Urakkasuoritus oli tapahtunut ajanjaksona, jolloin kustannustason nousu rakennustöissä oli ollut huomattava. Vuoden 1973 alkupuolella laajempana alkanut raaka-aineiden ja tarvikkeiden hintojen nousu ja työkustannusten aikaisempia vuosia suurempi kasvu korottivat vuoden 1973 aikana rakennuskustannusindeksin pistelukua noin 43 pistettä eli noin 26 prosenttia. Näin jyrkkää kustannustason nousua ei ollut voitu urakkasopimusta tehtäessä ennalta arvata ja se oli huomattavasti ylittänyt kustannusnousuvarauksen, minkä rakennustoimisto käytettävissä olleiden ennusteiden valossa oli saattanut tehdä, ottaen huomioon mitä huolelliselta ja kokeneelta urakoitsijalta sopimusta sitovan tarjouksen pohjalta tehtäessä vallinneissa olosuhteissa oli voitu vaatia. Erittäin voimakas ja ennalta arvaamaton kustannustason nousu oli siinä määrin olennaisesti järkyttänyt sopijapuolten suoritusten tasapainoa, että oli ilmeisen kohtuutonta vaatia toista sopimuskumppania täyttämään sopimus alunperin sovittua vastasuoritusta vastaan.
Mainituilla perusteilla HO on katsonut, että asianosaisten välisen urakkasopimuksen urakkahintaa koskevaa ehtoa oli velkakirjalain 8 §:stä ilmenevää periaatetta noudattaen kohtuullistettava. Kanteessa ilmoitettuja pääomakustannuksia ja yleiskuluja ei kuitenkaan ollut pidettävä sellaisina kustannuslisinä, jotka olisi otettava huomioon urakkahintaa kohtuullistettaessa. HO on arvioinut kustannustason nousun aiheuttaneen rakennustoimistolle puheena olevan urakkasopimuksen loppuun saattamisessa 700 000 markan suuruiseksi katsottavan, urakkahintaan sisällytetyn normaalin kustannusvarauksen ylittäneen kustannuslisän. Sen vuoksi ja kun ei voitu pitää kohtuullisena, että lisärasitus jäisi yksinomaan urakoitsijan kannettavaksi, HO on, hyläten vaatimukset enemmälti, velvoittanut Sipoon kunnan osallistumaan sanotun lisärasituksen kantamiseen yhtä suuressa määrin kuin rakennustoimistonkin ja niin ollen suorittamaan rakennustoimistolle puolet mainitusta määrästä eli siis 350 000 markkaa 5 prosentin korkoineen haastepäivästä 3.11.1975 lukien. Sen ohessa kunnan tuli maksaa rakennustoimistolle korvaukseksi sillä kihlakunnanoikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkitut 10 000 markkaa.
KÄSITTELY KKO:SSA
Valitusluvan myöntäminen ja välitoimet
KKO on 3.10.1980 myöntänyt hakijoille heidän pyytämänsä valitusluvan sekä määrännyt, ettei valituksessa tarkoitettua Helsingin HO:n tuomiota ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano oli aloitettu, se oli keskeytettävä.
Rakennustoimisto ja Sipoon kunta ovat puolin ja toisin antaneet kirjalliset vastaukset toistensa hakemuksiin.
Vaatimukset
Asianosaiset ovat vaatineet
Rakennustoimisto, että Sipoon kunnan maksettavaksi tuomittu korvaus korotettaisiin 1 049 172 markaksi ja että korvaus oikeudenkäyntikuluista korotettaisiin sekä että kunta velvoitettaisiin korvaamaan rakennustoimiston kulut täällä, sekä
Sipoon kunta, että kanne kokonaisuudessaan hylättäisiin ja rakennustoimisto velvoitettaisiin korvaamaan kunnan oikeudenkäyntikulut.
KKO:N TUOMIO
Perustelut
Rakennustoimisto ja kunta ovat 26.10.1972 tehneet kanteessa selostetut urakkasopimuksen 3 050 000 markan hintaan. Hinta on sovittu kiinteäksi. Sopimukseen sisältyvien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 27 §:n mukaan hinta- ja palkkatason muutokset eivät lisänneet eivätkä vähentäneet urakkasummaa. Rakennustyöt on aloitettu välittömästi sopimuksen solmimisen jälkeen ja saatettu valmiiksi varsinaisen kouluosan ja sen teknistä huoltoa palvelevien tilojen osalta sopimuksen mukaisesti 15.8.1973 mennessä sekä 30.6.1974 mennessä valmistuviksi sovittujen liikuntatilojen osalta niin, että vastaanottotarkastus oli voitu pitää 16.7.1974. Tuossa tarkastuksessa rakennustoimisto oli ilmoittanut jättäneensä kunnalle 14.6.1974 päivätyn ilmoituksen, että urakoitsija tulee esittämään rakennusurakkahintaan tarkistuksen kohtuuttoman kustannusnousun osalta. Tarjouksen mukaan edellisen vaiheen hinta oli yhteensä 1 860 000 markkaa ja jälkimmäisen 1 190 000 markkaa.
Rakennuskustannusindeksi oli muuttunut kanteessa mainituin tavoin. Kustannustason nousun on osoitettu johtuneen olennaisesti työpalkkojen voimakkaasta noususta kesällä 1973, jolloin esimerkiksi rakennustöiden työpalkkojen indeksi nousi kesäkuun pisteluvusta 190.9 heinäkuun pistelukuun 213.0. Myös rakennustarvikkeiden hinnat olivat nousseet urakka-aikana huomattavasti. Syynä tähän kustannusten nousuun on näytetty olleen tuotannon ylittänyt kysyntä. Rakennustoimisto on edelleen viitannut siihen että kustannustasoa nostattavana tekijänä oli ollut niin sanottu energiakriisi eli sen vaikutukset, että öljyätuottavat maat olivat vuoden 1973 lopulla yhteisesti ryhtyneet noudattamaan uusia myyntimenetelmiä, joiden johdosta raakaöljyn hinta oli nelinkertaistunut muutamassa kuukaudessa.
Rakennustoimiston esittämän, ulkopuolisen kirjanpitotoimiston omistajan valalla vahvistaman laskelman mukaan Söderkullan koulukeskukseen kohdistuneet rakennuskustannukset palkkoineen olivat yhteensä 3 814,352,87 markkaa. Kun sovitusta urakkahinnasta vähennetään rakennustoimiston esittämin tavoin arvioidut kiinteät yleiskustannukset ilmenee, että rakentaminen oli tullut noin 800 000 markkaa arvioitua kalliimmaksi. Sitä vastoin ei ole eritelty, millä tavoin kustannukset kohdistuvat eri rakennusvaiheisiin ja -kohteisiin.
Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen 5.245 kohdan mukaan osapuolen on esitettävä kaikki sopimuskumppaniin kohdistuvat vaatimuksensa perusteiltaan yksilöitynä vastaanottotarkastuksessa. Lisäkorvausvaatimus on esitetty vastaottotarkastuksessa ja koska se on perustunut yleisesti tunnettuihin seikkoihin rakennustoimisto ei ole menettänyt oikeuttaan sopimuksen mahdolliseen sovitteluun jättämällä esittämättä huomautuksen kustannusnousun sattuessa.
Kuten edellä on mainittu rakennuskustannukset olivat nousseet osaksi tuotannon ja kysynnän järkkyneestä tasapainosta. Rakennustoimisto ei kuitenkaan voi vaatia sopimusta soviteltavaksi tällaisella rakennusteollisuuden kilpailutilanteesta johtuvalla perusteella. Raakaöljyn hinnan nelinkertaistuminen muutamassa kuukaudessa taas on johtunut tapahtumista, joiden perusteet eivät olleet tiedossa sopimusta tehtäessä, eikä rakennustoimisto ole kohtuudella voinut tarjouslaskelmissaan varautua sellaisen muutokseen. Kysymyksessä olevalla perusteella saattaisi niin ollen urakkasopimuksen sovitteleminen tulla kysymykseen. Raakaöljyn hinnannousun vaikutus Söderkullan koulukeskuksen rakennuskustannuksiin on jäänyt näyttämättä. Hinnannousu on tapahtunut, kun edellinen, arvoltaan suurempi rakennusvaihe oli valmis ja jälkimmäinen vaihe oli kesken. Raakaöljyn hinta on osatekijänä vähitellen eikä välittömästä vaikuttanut rakennustyössä tarvittavien öljyvalmisteiden hintaan. Näistä syistä raakaöljyn hinnannousu ei ole voinut olennaisessa määrin vaikuttaa koulukeskuksen rakennuskustannuksiin. Sopimuksen hintaehdon soveltaminen ei näin ollen jonkin verran muuttuneissakaan olosuhteissa ole ilmeisesti kohtuutonta. Sen vuoksi ei ole aihetta tälläkään perusteella sovitella urakkasopimusta.
Tuomiolauselma
HO:n tuomio kumotaan ja Sipoon kunta vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta. Asian laadun vuoksi kunta saa pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Miettinen, Heinonen ja Portin sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Surakka ja Aro