TYÖAIKAINEN VAI TAKUUAIKAINEN VASTUU
Onko virhe työaikainen vai takuuaikainen virhe ja mikä on silloin takuuajan takaajan vastuu?
Tässä riidassa olennaista oli kuitenkin se että urakoitsijan ulkopuolinen takuunantaja oli antanut takuuaikaisille virheille takauksen mutta vain takuuaikana havaittaville. Jos virhe oli havaittu vastaanotossa se ei kuulunut takaajan takuuvastuuseen takuuehtojen mukaan.
Kaikki oikeusasteet päätyivät kuitenkin samaan eli vaikka kyseinen lattiakaivovirhe (tulviminen) oli havaittu jo vastaanottotarkastuksessa niin se kuitenkin katsottiin takuuaikaiseksi virheeksi koska varsinainen syy eli rakennusvirhe pesukoneen poistoputken asennuksessa havaittiin vasta silloin. Takaaja velvoitettiin maksamaan korjauskuluja ja selvittelykuluja yli 45000e tilaajelle.
KKO perusteluiden mukaan:
22. Tältä osin asiassa on selvitetty, että huoneiston A 38 pesukoneen poistovesien tulviminen kylpyhuoneeseen on havaittu jo työn aikana. Urakoitsija on ilmoittanut vastaanottotarkastuksessa korjaavansa virheen ja jälkitarkastuksessa tarkastaneensa viemärin ja sen olevan kunnossa ja suunnitelman mukainen. Tämän jälkeen tilaaja on pyrkinyt vielä omilla toimillaan varmistumaan viemärin toimivuudesta. Viemärin ongelmien kuitenkin jatkuttua takuuaikana taloyhtiön teettämissä lisätutkimuksissa on vasta käynyt ilmi, että pesukoneen poistoputken asennus oli suunnitelmien ja hyvän asennustavan vastainen.
23. Urakoitsijan suoritus on siten osoittautunut virheelliseksi pesukoneen poistoputken asennuksen osalta. Tätä asennuksen virheellisyyttä ei ole todettu vielä työn aikana, eikä tilaajan voida kohtuudella edellyttääkään sitä tuolloin havainneen huomioon ottaen urakoitsijan edellä mainittu menettely ja sen antamat totuudenvastaiset tiedot vastaanotto- ja jälkitarkastuksissa. Virhe on näin ollen YSE 1998 -ehtojen 29 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmennyt vasta takuuaikana.
Katso koko tapaus KKO 2025:97
